lauantai 1. tammikuuta 2011

Herkullista Vuotta 2011 - Tapaksia

Etualalla flamecomunat ja lihapullat, taustalla mm. pavut, lohkoperunat ja lihavartaat.
Juhlistimme vuoden vaihtumista herkuttelemalla tapaksilla. Kuvassa näkyy ainakin osa tarjoiluista. Napostelimme pääruokaa odotellessa suolamanteleita ja muuten illan menu oli tämä: flamencomunat, pieniä lihapullia, lohkoperunoita, lihavartaita, kanaa valkosipuli-sitruunaliemessä, papuja ja pinjansiemeniä, juustoja, aiolia, salsaa ja rapeakuorista leipää. Jälkiruuaksi panna cotta ja marjakastiketta. Laitan tähän parhaiksi todettujen herkkujen ohjeet. Kommentteja ja lisätietoja ohjeiden jälkeen.

Suolamantelit

225g manteleita (kuorittuja)
4 rkl oliiviöljyä
karkeaa merisuolaa
- Lämmitä uuni 180 asteiseksi
- Levitä öljy uunivuoan pohjalle
- Lisää mantelit ja sekoittele niin, että peittyvät hyvin öljyyn. Huolehdi, että ovat "yhtenä kerroksena"
- Paahda useasti käännellen kunnes mantelit ovat kullanruskeita.
- Valuta talouspaperin päällä.
- Lisää reilusti suolaa ja sekoita.
- Parhaita nautittuna lämpiminä.

Aioli

3 kananmunan keltuaista
2,5 rkl sitruunamehua
2 kuorittua valkosipulin kynttä
suolaa ja pippuria
15 rkl oliiviöljyä (tai muuta ruokaöljyä)
- Laita keltuaiset, sitruunamehu, valkosipulit, suola ja pippuri korkeaan astiaan (sauvasekoittimen kulho on mainio tähän tarkoitukseen) ja surauta tasaiseksi sauvasekoittimella
- Ala lisäämään öljyä vähitellen. Ensin tipoittain ja sitten ohuena nauhana. Anna sekoittimen käydä koko ajan.
- Majoneesi alkaa muodostumaan melkein huomaamatta kunhan sekoittaa tehokkaasti ja lisää öljyä varovaisesti.
- Tämä on todella hyvää! Valkosipulin määrää voi lisätä/vähentää oman maun mukaan.

Kanaa valkosipuli-sitruunaliemessä

4 nahatonta ja luutonta kananrintaa (sellaiset valmiit maustamattomat rintafileet käyvät hyvin)

5 rkl oliiviöljyä
1 silputtu sipuli
2 silputtua valkosipulinkynttä
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 tl kuivattua persiljaa (tai reilusti tuoretta jos sitä on, mieluiten silopersiljaa)
suolaa ja pippuria

- Leikkaa rintapalat ohuiksi suikaleiksi.
- Kuumenna öljy pannussa, lisää sipuli ja kuullota kunnes sipuli on pehmennyt, mutta ei ruskistunut. Lisää valkosipuli ja kuullota vielä hetki.
- Lisää kanansuikaleet ja paista kypsiksi
- Lisää kuoriraaste ja sitruunamehu ja anna kiehua.
- Mausta suolalla ja pippurilla.
- Tarjoa kuumana.

Muuta
- Ohjeet "Ruokasuosikit - tapakset" -kirjasta jollei toisin mainita.
- Tällä kertaa käytimme ostosalsaa (kun kaikkea ei jaksanut itse väsätä), joka toimi ihan hyvin. Seuraavalla kerralla voisi tehdä salsankin itse. Sen kun voi tehdä hyvissä ajoin etukäteenkin.
- Rapeakuorinen leipä (maalaisleipä tms.) oli kyllä aivan ehdoton lisä. Sillä kun saattoi kerätä talteen viimeisetkin liemet sitruunakanasta ja nauttia sen seurana juustoja.
- Lihapullat tein etukäteen ja maustoin tällä kertaa mm. juustokuminalla ja tuoreella mintulla. Lihavartaat olivat marinadissa aamusta asti ja paistoimme ne sitten uunissa. Valitettavasti vähän liian kypsiksi...
- Pavut ja pinjansiemenet toimivat erittäin hyvin lisäkkeenä. Käytin siis pakastettuja vihreitä papuja, jotka sulatettiin ja sitten lämmitettiin pannulla sipulin ja valkosipulin kera. Viimeistely paahdetuilla pinjansiemenillä.
- Flamencomunat olivat herkullisia ja sopisivat muuten erinomaisesti brunssiruuaksi. Ideana siis: paistetaan sipulia, paprikaa ja tomaatteja pannulla ja laitetaan uunin kestävään astiaan jonka päälle rikotaan pari kananmunaa ja annetaan hyytyä uunissa. Helppoa ja hyvää.
- Jälkiruuan ohje löytyy täältä. Lisäkkeeksi musta- ja valkoherukoista sekä mansikoista tehtyä marjakastiketta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti