lauantai 8. tammikuuta 2011

Suklaahippumuffinssit mokkakuorutteella



Iski sitten leivontainspiraatio ja kaapista löytyi sopivasti ainekset muffinsseihin ja mokkakuorutukseen. Yksinkertainen perustaikina jota voi höystää oman maun mukaan.

Muffinssitaikina
4,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria
2,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria (tai vaniljajauhetta pieni määrä)
75 g voisulaa

Koripunos

- Lämmitä uuni 200 asteeseen
- Sekoita kuivat aineet
- Vatkaa munat, maito ja voisula sekaisin ja lisää maitoseokseen jauhot. Sekoita tasaiseksi ja lisää haluamasi mausteet ja/tai makuaineet.
- Tällä kertaa lisäsin noin 50g rouhittua tummaa suklaata.
- Lusikoi muffinssivuokiin tai muffinsipellille tai mitä nyt yleensä muffinsseihin käytätkin. Paista uunissa n 20 min riippuen muffinssien koosta.
- Tästä annoksesta tuli 14 isohkoa muffinssia.

Pursotusharjoitus 1
Mokkakuorrute
75g voita sulatettuna
0,5 dl vahvaa kahvia
0,5 dl kaakaota
5 dl tomusokeria

- Sekoita ainekset keskenään.
- Vihje: sekoita ensin kaakao ja sokeri, lisää seokseen voi ja sitten kahvia sen verran että saat halutun koostumuksen.
Pursotusharjoitus 2
- Levitä tai pursota muffinssien päälle. Jos haluat sileän ja tasaisen pinnan voit kokeilla kuorrutuksen levittämistä lämpimien muffinssien päälle. En kyllä itse ole kokeillut tällaisten korkeiden leivonnaisten päälle. Mokkapalojen päällystämisessä kikka toimii hyvin...

2 kommenttia:

  1. omnom! Jäisköhän näitä maanantaille... ;)

    VastaaPoista
  2. Heh. Jotenkin epäilinkin, että saattaisit kommentoida jotain tämän suuntaista. Katsotaan, niitä tuli kuitenkin vaan se 14kpl...

    VastaaPoista