tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pistaasicantuccinit

Samalla kun odottelen, että cantuccinit kuivuvat uunissa voinkin kirjoittaa ohjeen ja pohdintoja ylös. Kuvan lisään sitten kun saan sen otettua ja siirrettyä koneelle...

Viime viikolla tuli postissa uusin Glorian ruoka & viini -lehti, jossa on aina aivan mahtavan oloisia ohjeita. Kovin montaa en ole saanut aikaiseksi kokeiltua, mutta kaikki kokeillut ovat onnistuneet mainiosti. Tästä uusimmasta lehdestä ajattelin kokeilla vielä ainakin porkkanakakkua ja lampaan kyljyksiä. Mutta tällä kertaa siis pistaasicantuccinit.

Ohje
3 kananmunaa
2 dl hienoa kidesokeria
1/4 tl suolaa
1/2 rkl hienoksi raastettua (luomu)sitruunankuorta
1 dl oliiviöljyä
n. 5,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 dl kuorittuja pistaaseja rouhittuna karkeaksi rouheeksi

- Uuni kuumenemaan 185 asteeseen
- Kananmunat ja sokeri vatkataan (käsin pallovatkaimella) kevyesti isossa kulhossa, lisätään joukkoon sitruunankuori ja oliiviöljy
- Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja pistaasit
- Sekoita ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja kaada jauhotetulle pöydälle.
- Muotoile taikinasta 3 tankoa, halkaisia noin 5cm ja nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille
- Taputtele tankoja hieman leveämmiksi.

Cantuccinit kuivumassa
Lisäksi
1 kananmuna
1 rkl sokeria
1 rkl vettä

- Sekoita ainekset ja sivele seoksella taikinatangot
- Paista uunin keskitasolla noin 30min tai kunnes saavat kaunnin ruskean värin
- Ota keksit uunista ja alenna uunin lämpötila 100 asteeseen. Anna jäähtyä pellillä 10 min.
- Leikkaa tangot noin 2cm viipaleiksi ja asettele leikkuupinta ylöspäin takaisin pellille
- Kuivaa uunissa noin tunti, anna jäähtyä ja säilytä ilmatiiviissä rasiassa.

Huomioita
- En lisännyt suolaa, koska pistaasit olivat jo valmiiksi suolattuja. Jos vain löytää valmiiksi kuorittuja pistaaseja niin takuulla säästää hermojaan ja kynsiään. 300g kun on kuorinut pistaaseja ei peukalonkynsistä ole mitään jäljellä...
- Käänsin keksit kuivausajan loppuvaiheessa. Kuivuvat ehkä paremmin?
- Ohjeen mukaan keksejä tulisi noin 80. Minä sain aikaiseksi noin 30... vaikka eivät ne minusta yli 2cm paksuja ole. No, seuraavaksi voin yrittää tehdä ohuempia viipaleita.

Cantuccinit versio 2
Nämä pistaasicantuccinit kun onnistuivat niin hyvin päätin sitten tehdä vastaavia myös vapuksi. Tällä kertaa kaapista löytyneistä saksanpähkinöistä ja manteleista. Käytin myös ostamiani luomuvehnäjauhoja. Muuten meni hyvin ja lopputuloskin on aika maukas (vaan ei niin hyvä kuin pistaaseista tehty), mutta jauhojen kanssa tuli lievästi sanottuna ongelmia. Luomujauhot kun ovat enempi sitä "erikoisvehnäjauholuokkaa" jauhatukseltaan, eli karkeampia, niin taikinasta tuli löysempi ja tarttuvaisempi. Jouduin siis lisäämään jauhojen määrää aika reilusti ja silti leipominen oli hankalaa. Mielenkiintoista sinänsä, sillä ohjeen mukaan pitäisi juurikin käyttää niitä karkeammin jauhettuja jauhoja... No, tiedänpä nyt senkin että jauhoissa todellakin on eroja!

Edit: Toinen cantucciniyritys lisätty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti