sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Teeleivät

Teeleivät juuri uunista otettuna.
Keitto ja tuoreet teeleivät sopivat mainiosti sateiseen sunnuntaipäivään. Teeleivät ovat helppoja, nopeita ja sen lisäksi vielä herkullisia.

Teeleivät
2 dl sämpyläjauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl rouhittua merisuolaa
2 dl maitoa
3 rkl öljyä
Juustoraastetta

- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Lisää maito ja öljy ja sekoita nopeasti taikinaksi.
Teeleivät odottamassa paistamista.
- Muotoile teeleiviksi, noin 0,5-1cm paksuiksi. Leikkaa taikinapyörällä tai terävällä veitsellä neljään osaan.
- Ripottele päälle juustoraastetta ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Huomioita
- Teeleipiin voi käyttää erilaisia jauhoja, hiutaleita, siemeniä tai vaikka porkkanaraastetta.
 - Tarjoile teeleipien kanssa voita, erilaisia levitteitä, hilloja tms.
- Leipien muodon voi yrittää tehdä vähän kauniimmaksi kuin tällä kertaa viitsin. Tasaiset ympyrät olisivat kauniimpia...

2 kommenttia:

  1. Pitääkin tehdä taas sit joskus, kun häärää keittiössä, jossa on uuni... Ja teeleivät olivat eka asia, mikä meillä päin tehtiin 7. luokan kotitaloustunnilla.

    VastaaPoista
  2. Näitäon tosiaan hiukan hankala tehdä ilman uunia :) Muistelisin että mekin tehtiin jollain vastaavalla reseptillä näitä koulussa...

    VastaaPoista