perjantai 23. syyskuuta 2011

Salainen Neuleystävä - syyskuun paketti

Olen tässä ollut flunssainen pari päivää ja olin todellakin piristyksen tarpeessa. Ja tänään sitten minua odotti kotiin päästyäni paketti salaiselta neuleystävältäni. Mahtavaa! Paketti piti tietysti heti avata ja päästä ihailemaan sisältöä. Aivan ihania juttuja oli ystäväni pakettiin laittanutkin.

Paketista siis löytyi:

- 2 kerää vihreää ja yksi kerä oranssia Dropsin Alpaca -lankaa. Ja lanka on todellakin (niinkuin SNY viestissään osusvasti totesi) ihanan lämmintä ja pehmeää. Sormet oikein syyhyää päästä lankojen kimppuun tekemään niistä jotain talven varalle. Värit on syksyisen kauniita. Itse en välttämättä olisi juuri noita värejä "osannut" ostaa, mutta yhdessä niistä tulee varmasti aivan ihanat sormikkaat tms. ja iloiset värit piristävärt takuulla talvista harmautta. Nyt vain äkkiä joku vanhoista projekteista valmiiksi, että voi aloittaa uuden...
- Sukkapuikot, Kaliforniassa tehdyt, merkiltään Brittany (ei jäänyt näkyviin kuvaa otettaessa). Kokona on sellainen välikoko 3,25 jollaista minulla ei vielä olekaan. Eikä muuten ole muutenkaan koivusta tehtyjä puikkoja. En itse asiassa edes tiennyt, että moisia tehdään... Eli hieno valinta tämäkin :) Olen tykästynyt bambupuikkoihin ja nämä ovat varmasti vähintään yhtä miellyttävät käyttää.
- Levy Maraboun Premium -suklaata. Sitä minun lempimakuani... Tumma suklaa ja minttu ovat ihan lyömätön yhdistelmä.
- Kortti ja kiva viesti. Kortin teksti toi hymyn huulille: Miul on neuloosi ja kaikki langat käsissä! Välillä sitä itsessään huomaa pienimuotoisen neuloosin oireita.

Eli kiitos sinulle SNY:ni! Jään innolla odottelemaan seuraavaa pakettia. Ja tietysti suunnittelemaan sitä paketti, jonka laitan menemään omalle ystävälleni.

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva paketti! Muakin kiinnostaa Dropsin langat, kun niillä on niin valtavasti ilmaisia ohjeita tarjolla. Ostin just ekat bambupuikot ja en tajunnutkaan miten kivoja ne on. Niin ja lähikaupasta lähti 1,2 kg lankaa mukaan, oho. Mutku ne oli tarjouksessa!

    VastaaPoista
  2. Tarjoukset on vaarallisia :) Dropsilla on kyllä tosi kivoja lankoja ja kivoja ohjeita. Nyt pääsen oikein luvan kanssa etsimään jotain kivaa ohjetta johon voin käyttää noi saamani langat.

    VastaaPoista
  3. Olipas postipoika tehokas ja nopea, hienoa!

    Kiva, että tykkäsit paketista. Otin tietoisen riskin lankojen värien kanssa, etenkin oranssin. Mutta voihan sitä laittaa ihan hippusen vain johonkin, vaikka lapsen reunaan.
    Ja koivuiset puikot ovat mielestäni yllättävän kestävät ohuenakin -itse lukeudun puikonvääntäjiin, mutta ovat kestäneet käytössä hyvin (paitsi jos istuu päälle...). Joo, se sattuu!

    Ihania herkkuja on blogisi täynnä, jotain ohjettasi täytyy vielä kokeilla! Käyn täällä kurkkimassa aina välillä.

    Ja olen pahoillani, kun olen ollut niin hiljaa. On vain osunut sellainen jakso elämästä, jolloin kotona käydään vain nukkumassa ja vaatteet vaihtamassa. Mutta eiköhän tahti helpotu ja voin olla aktiivisempi ystäväsi jatkossa. Paketit tulevat varmaan jatkossakin viimetipassa -olen harmikseni osoittautunut asiassa kuin asiassa viimetippatyypiksi!

    Ihania syksypäiviä sinullekin!

    Terveisin,
    SNYsi

    VastaaPoista
  4. Aloitin sitten jo eilen tekemään sormikkaita noista ihanista langoista. Oranssi on tosiaan minulle vähän vieraampi tai "harvinaisempi" väri, mutta sopii aivan ihanasti tuon vihreän kanssa. Nyt jo sormikkaan varressa pari raitaa tehtynä. Katsotaan millaiset niistä lopulta tulee. Ajatuksia (ja ohjeita) on niin monia. Tällä kertaa en vielä pääse käyttämään uusia koivupuikkoja... tehokkaasti vääntyneet bambuiset, tuota kolmosta ohuemmat on käytössä.

    Ja ei haittaa, vaikka viimetipassa lähetyksiä hoidatkin. Innolla odottelen joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit värit langoissa !

    P.S.
    Testailen, kun minun sivuilleni ei kuulemma pääse?? Minä pääsen kuitenkin rinkiläisten luo ihan tavalliseen tapaan :D

    VastaaPoista
  6. En muuten minäkään pääse sivuillesi nami-hiiri... Google sivut kyllä löytää, mutta sivut eivät aukea (eilen yritin ja tänään aamusta).

    VastaaPoista