torstai 19. helmikuuta 2015

Nyhtökana ja karamellikastike

Kerrassaan helppo ja herkullinen tapa syödä kanaa. Karamellikastike tosin oli meidän makuumme jopa liiankin makea, joten sen sijaan voi käyttää esimerkiksi tätä BBQ kastiketta. Nyhtökana nautittiin tuoreitten sämpylöiden, coleslawn ja tuoreiden tomaattien kera.

Nyhtökana (noin neljälle)
1 kg broilerin rintaleikkeitä
14 dl kanalientä
3 rkl punaista currytahnaa

- Nosta broilerileikkeet korkealaitaiseen uunivuokaan, johon ne mahtuvat vieri viereen.
- Mausta kanaliemi currytahnalla. Kaada lientä vuokaan sen verran, että broilerit peittyvät.
- Kypsennä 125 asteessa noin 3 tuntia. Käännä leikkeitä muutaman kerran kypsennyksen aikana.
- Poista broilereista luu ja nahka. Revi broileri kahdella haarukalla pieniksi paloiksi.
- Sekoita joukkoon karamellikastiketta (tai muuta kastiketta) välillä maistellen, kunnes nyhtökanan maku on mieleisesi.

Nyhdettyä kanaa
Karamellikastike
2,5 dl kanalientä
2,5 dl ruokosokeria
1 dl vettä
3/4 dl valkoviinietikkaa
5 kpl tähtianista
1 kpl sitruunaruohoa (tai pari lusikallista sitruunaruohotahnaa)
1 tuore chili
1 valkosipulinkynsi
1,5 tl suolaa

- Mittaa karamellikastikkeen ainekset kattilaan.
- Keitä 25-30 minuuttia ilman kantta välillä sekoittaen, kunnes seos on siirappimainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti