Näytetään tekstit, joissa on tunniste myssy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myssy. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. helmikuuta 2012

Vauvan ja pikkulapsen myssy

Ensimmäinen ja pienin myssy Pupustin (vuosimallia 80) päässä.
Löysin Dropsin sivuilta hauskan myssyn ohjeen. Muuten malli on aika samanlainen kuin aiemmin tekemieni siksakmyssyjen, mutta tähän muodostuu hauska "huippu" päälaelle. Myssy on helppo tehdä, kunhan pysyy kärryillä siinä missä vaiheessa mikäkin lisäys tai vähennys tehdään. Eli ainakin alkuun silmukkamerkkien (esim hakaneulojen) käyttö on suotavaa. Muuten voi käydä niin, että lisäykset menevät vääriin kohtiin ja myssyn saumoista (eli siis vähennysriveistä) ei tule kauniita. Todellisuudessa myssysähän on siis vain yksi ommeltava sauma, joka sijoittuu pään taakse.
Keskikokoinen ja pieni myssy

Solmimisnauhat tein siksakmyssyjen nauhojen mallilla, eli luodaan 4 silmukkaa, neulotaan silmukat oikein. Älä käännä työtä, vaan työnnä silmukat sukkapuikon toiseen päähän. Neulo uudelleen samalta puolelta, eli siis neulo aina etupuolelta (lanka siis vetää "loppupään" silmukat kiinni "alkupäähän" muodostaen pyöreän nyörin). Toista, kunnes nyörin pituus on sopiva. En oikein osaa tätä tekniikkaa selittää kovin hyvin, mutta kokeilemalla tämäkin varmaan selviää. Tai kysymällä...


Purosta tehty myssy

Tein kolme myssyä, ensimmäiset kaksi Dropsin Alpaca -langasta. Ensimmäisen tein Dropsin pienimmän koon mukaan. Mahtunee ainakin toivottavasti vastasyntyneelle. Toisen tein ohjeen koon 3/4v mukaan. Myssystä tuli kuitenkin niin pieni, ettei ainakaan 2,5 vuotiaalle kummilapselle mahtunut. On siis varmaan noin yksivuotiaalle sopiva. Ainakin siis minun käsialallani ja Alpaca -langalla neulottuna. Kolmas myssy on tehty ohjeen 6/9kk silmukkamäärillä, mutta Novitan Puro-langasta. Myssystä tuli sopiva sille 2,5 vuotiaalle. Ehkä jopa hieman väljä, eli menee varmasti ainakin vielä ensi talvena.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Pitsineulepipo


Tämä pipo tehtiin joululahjaksi. Tällä kertaa aikuisen päähän. Tilauksessa toivottiin sellaista pipoa, jonka alle nutturaväkerryskin mahtuu. No, toivottavasti tämä ajaa asiansa. Myssy levenee aíka paljon korvat peittävän joustinneuleen jälkeen. Ohjeen kuvasta saa aika hyvän käsityksen miltä tämä minun tekemäni versio näyttää päässä. Ilmeisesti siis osasin seurata ohjetta... Lankana Dropsin Alpaca ja ohjekin löytyi kyseisen lankamerkin sivuilta, eli täältä. Helppo ja suhteellisen nopea ohje. Pitsineulekin niin helppo, että ei tarvinnut kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen lukea ohjetta. Reikäneuleen takia ei toki ole lämpimin mahdollinen päähine... mutta on tämäkin parempi kuin ei mitään.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Kaulahuivi ja myssy päiväkotiin

Tilauksesta tehty avaimenreikähuivi ja siksakmyssy pikkulapselle päiväkotiin. Tein siis langoista mitä sattui kotoa löytymään. Ajatuksella, että ei tarvitse niin ihmeellisen hienot olla kun menevät päiväkotikäyttöön. Lankana Novitan Nallet, tuo sateenkarivärinen on hankittu joskus vuosia sitten johonkin jo unohtuneeseen tarkoitukseen. itse en langasta kauheasti pidä, mutta kohteen äiti olisi sitä mieltä, että toimi harmaan kanssa hyvin. Oli miten oli, ohjeet löytyvät tästä osoitteesta.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Siksakmyssy

Eli siis sellainen todella perinteinen pikkulasten myssy. Kuvan lisään heti kun saan sellaisen otettua. Materiaalina Nalle-lanka. Ja siis sitä samaa mistä tein jo aiemmin setin jossa on sukat, lapaset ja kaulahuivi. Tällaista työtä oli mukava tehdä automatkalla. Ainoa asia mihin piti keskittyä on laskeminen. Joka välillä meni autuaasti sekaisin, mutta myssystä tuli kuitenkin ihan suhteellisen onnistunut. Nyörit tein vielä valmiiksi pari päivää sitten ja hoidin viimeistelyn. Eli nyt sitten vain odottaa pääsyä kummilapsen päähän.
Malli myssyyn löytyy täältä http://www.ullaneule.net/mummo09/ Ja samasta osoitteesta löytyy muitakin hauskan näköisiä ohjeita. Voipi olla, että testaan jotain niistä lähiaikoina.

Edit: lisäsin kuvan myssystä.