Marjapiirakka siitä mitä mökiltä löytyy. Onneksi on aika hyvin varusteltu mökki, joten perusleivontatarvikkeet löytyvät kaapista ja pihalla kasvaa monenlaisia marjapensaita. Teen muropohjan yleensä tunteella, joten en mitannut aineksia. Yritän tähän kuitenkin laittaa ainakin summittaisen ohjeen, sillä tämä jogurttitäytteinen marjapiirakka onnistui todella hyvin.
Pohja (määrät arvioita)
150g voita
1dl sokeria
3-4dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
- Nypi jauhot ja voi muruiksi sokerin kanssa. Lisää sokeri taikinaan erissä ja maistellen välillä, että saat sopivan makeuden.
- Lisää kananmunat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää vehnäjauhoja tarpeen mukaan, että saat tasaisen ja helposti työstettävän taikinan.
- Levitä voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte
3dl turkkilaista jogurttia
2rkl maissitärkkelysjauhoa
sokeria
noin 3dl marjoja (puna- ja mustaherukoita, karviaisia jne.)
- Sekoita jogurttiin sokeria maun mukaan sekä noin lusikallinen maissijauhoja.
- Sekoita marjoihin sokeria ja loput maissijauhoista.
- Levitä jogurtti taikinapohjalle. ripottele pääle marjat. Käännä mahdolliset ylimääräiset reunat täytteen päälle.
- Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Huomioita
- En itse asiassa tiedä auttoiko maissijauho siihen, että jogurttitäytteestä tuli mukavan kiinteää... mutta ei siitä haittaakaan ollut.
- Pohjan voi tehdä myös valmiista murotaikinasta jos haluaa päästä helpommalla.
- Tein piirakan laktoosittomana käyttäen laktoositonta voita ja turkkilaista jogurttia (Valiolla on ainakin kyseiset maitotuotteet laktoosittomina)
Salainen neuleystäväsi täällä pyyhkii suupieliään kaihoisasti! Laitoin aloituspostia tulemaan eilen, katsotaan pysyykö kuoressaan...
VastaaPoistaJännittävää syksyä -ja käyn kurkkimassa täällä kuulumisia aina välillä!
Terveisin, SNYsi
Tuli tänään postissa ja oli kyllä aivan ihana yllätys. Varsinkin se heijastin :) Sopii minulle täydellisesti! Ja pääsee käyttöön heti iltojen pimetessä.
VastaaPoistaSuupieliä pyyhkien.....Turku on 'iloisia tapahtumia' muisto-osiossa !
VastaaPoistaOlet saanut sähköpostiani :D
www.nami-hiiri.com
Kiitos Nami-hiirelle postista!
VastaaPoista