Näytetään tekstit, joissa on tunniste jogurtti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jogurtti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. joulukuuta 2014

Jogurttikonvehdit

Näistä tuli varsin herkullisia, mutta rakenteen ollessa lähinnä pehmeän marmeladimakeisen luokkaa on niiden syöminen hieman hankalaa. Sopivat kyllä mainiosti jälkiruuaksi tai kahvin kanssa.  Ohje löytyi täältä.

Jogurttikonvehdit (n. 40 kpl)
150 g marjoja (mustikoita)
1 rkl vettä
0,5 dl sokeria
5 liivatelehteä
3 dl maustamatonta jogurttia
100 g valkosuklaata

- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Mittaa marjat, vesi ja sokeri kattilaan. Kiehauta ja sekoita niin, että marjat pehmenevät. Lisää kuumaan marjaseokseen liivatteet ja sekoita sitten jogurtin joukkoon.
- Sulata valkosuklaa ja lisää vielä jogurttiseoksen joukkoon.
- Kaada tai lusikoi valmista jogurttiseosta konvehtimuotteihin ja anna jähmettyä jääkaapissa noin 5 tuntia tai seuraavaan päivään.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Jogurttikakku ja marinoidut mansikat

Lomakauden ollessa kulman takana pidimme työpaikalla nyyttärilounaan, jota varten tein jogurttikakkua. Ja kuten ehkä lukijat ovat huomanneet niin työpaikalle toimitettavien kakkujen ja muiden leivonnaisten yhdistävänä piirteenä on vaniljaviina. Tällä kertaa viinaa lorahti reilusti mansikoiden sekaan. Jogurttikakku on herkullinen ja raikas ja sen kanssa voi hyvin tarjoilla erilaisia marjoja tai hedelmiä, mutta toki se maistuu myös ihan sellaisenaan. Muokkasin hieman kakun alkuperäistä reseptiä, katsokaa täältä millaisesta kakusta idean otin.

Jogurttikakku
1 "pötkö" Dominokeksejä
n. 50g voita
n. 600g turkkilaista jogurttia
0,5-1 dl sokeria
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
Ripaus vaniljajauhetta
2 dl kuohukermaa
5 liivatelehteä

- Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi muruseokseen. Taputtele voimuru irtopohjavuokaan, jonka pohja on päällystetty leivinpaperilla. Laita vuoka jääkaappiin jotta pohja jähmettyy sillä aikaa kun teet täytteen.
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Mittaa jogurtti kulhoon ja sekoita mukaan sokeri, sitruunan kuoriraaste ja vanilja. Laita sokeria maun mukaan, tässä taisi olla noin 0,75 dl sokeria.
- Vatkaa kerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Lisää kermavaahto jogurttimassaan ja sekoita varovasti.
- Kiehauta sitruunamehu nopeasti kattilassa ja lisää kevyesti vedestä rutistetut liivatelehdet kuumaan nesteeseen. Sekoita kunnes liivatelehdet liukenevat nesteeseen. Kaada ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
- Kaada täyte keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään ainakin muutamaksi tunniksi.

Vaniljaviinamarinoidut mansikat
1 l mansikoita (kiinteitä jos löytyy)
1 dl vaniljaviinaa
Ripaus vaniljajauhetta
Reilusti juoksevaa hunajaa (ehkä noin 4-5 rkl)

- Perkaa mansikat ja halkaise ainakin isoimmat.
- Sekoita viina, hunaja ja vanilja yhteen ja kaada mansikoiden päälle. Kääntele muutaman kerran lusikalla (varovasti) ja nosta jääkaappiin maustumaan. Yön yli oleskelleista mansikoista oli irronnut mukavasti nestettä, joten aamulla kaikki mansikat olivat liemen peitossa. Voit myös sekoitella mansikoita muutaman kerran maustumisen aikana.
- Tarjoile jogurttikakun kera tai vaikka jäätelön kastikkeena.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Jogurttijäätelö

Sain joululahjaksi jäätelökoneosan Kenwoodin yleiskoneeseeni. Laitteet vain olivat kaupoista loppuneet ennen joulua, joten toimitus tapahtui sopivasti ennen viime viikonloppua. Konettahan piti heti lauantaina kokeilla ja koska jogurttijäätelö on hyvää ja sitä varten löytyi aineksetkin kaapista niin siitä aloitettiin.

Jogurttijäätelö
2 dl vispikermaa
4 dl maustamatonta jogurttia
3/4 dl sokeria
0,5 tl vaniljajauhetta

- Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää loput ainekset ja sekoita.
- Nosta (24h aiemmin pakastimeen laitettu) jäätelökoneosa pakastimesta ja laita paikalleen. Käynnistä kone ja kaada massa koneeseen.
- Anna jäätelökoneen käydä noin puoli tuntia.
- Tarjoa esimerkiksi mustikoiden kera.

tiistai 23. elokuuta 2011

Marjapiirakka a´la Kesämökki

Marjapiirakka siitä mitä mökiltä löytyy. Onneksi on aika hyvin varusteltu mökki, joten perusleivontatarvikkeet löytyvät kaapista ja pihalla kasvaa monenlaisia marjapensaita. Teen muropohjan yleensä tunteella, joten en mitannut aineksia. Yritän tähän kuitenkin laittaa ainakin summittaisen ohjeen, sillä tämä jogurttitäytteinen marjapiirakka onnistui todella hyvin.

Pohja (määrät arvioita)
150g voita
1dl sokeria
3-4dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa

- Nypi jauhot ja voi muruiksi sokerin kanssa. Lisää sokeri taikinaan erissä ja maistellen välillä, että saat sopivan makeuden.
- Lisää kananmunat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää vehnäjauhoja tarpeen mukaan, että saat tasaisen ja helposti työstettävän taikinan.
- Levitä voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte
3dl turkkilaista jogurttia
2rkl maissitärkkelysjauhoa
sokeria
noin 3dl marjoja (puna- ja mustaherukoita, karviaisia jne.)

- Sekoita jogurttiin sokeria maun mukaan sekä noin lusikallinen maissijauhoja.
- Sekoita marjoihin sokeria ja loput maissijauhoista.
- Levitä jogurtti taikinapohjalle. ripottele pääle marjat. Käännä mahdolliset ylimääräiset reunat täytteen päälle.
- Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Huomioita
- En itse asiassa tiedä auttoiko maissijauho siihen, että jogurttitäytteestä tuli mukavan kiinteää... mutta ei siitä haittaakaan ollut.
- Pohjan voi tehdä myös valmiista murotaikinasta jos haluaa päästä helpommalla.
- Tein piirakan laktoosittomana käyttäen laktoositonta voita ja turkkilaista jogurttia (Valiolla on ainakin kyseiset maitotuotteet laktoosittomina)