Sain elokuussa Salaiselta Leivontaystävältäni paketin, jossa oli ohjekirjasen lisäksi mm. Domino-keksejä ja liivatelehtiä. Silloin jo ajattelin, että ainakin ohjeistä löytyvää punaviinimarjatorttua pitää kokeilla. Kokeilu venyi nyt sen verran pitkälle, että käytin pakastettuja viinimarjoja. Ohje löytyy tästä osoitteesta, mutta laitan sen myös tähän alle (niillä pienillä muutoksilla mitä minä ohjeeseen tein).
Punaviinimarjatorttu
175g Domino -keksejä
35g voita tai margariinia
2dl vispikermaa (laktoositon)
200g kermaviiliä (laktoositon)
1dl sokeria
2dl punaherukoita
Ripaus vaniljajauhetta
3 liivatelehteä
3rkl kiehuvaa vettä
- Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voit myös halutessasi öljytä reunat kevyesti, jotta reunat irtoavat varmemmin.
- Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele murut irtopohjavuoan pohjalle.
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää kermaviili, sokeri ja vanilja. Lisää lopuksi punaherukat.
- Purista ylimääräinen vesi liivatelehdistä ja laita ne pieneen kulhoon. Kaada päälle tilkka kiehuvaa vettä ja sekoita siten, että kaikki liivatteet sulavat. Lisää liivatteet ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
- Kaada täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.
Huomioita
- Lopputulos oli herkullinen, joskin seuraavalla kerralla käytän vähän vähemmän sokeria kuin ohjeessa. Oli nimittäin hieman liian makeaa...
- Täyte ei hyytynyt kovinkaan hyvin. Sitä en tiedä oliko syynä ne jäiset viinimarjat vai liian pieni liivatemäärä. Joka tapauksessa täyte jäi pehmeäksi. Eli leikkaaminen oli vähän hankalaa.
- Koristeena mintunlehtiä.
Kiva juttu että kokeilit tätä reseptiä, olen itsekkin sen tehnyt ja sokeria olisi tosiaankin voinnut olla hieman vähempi....
VastaaPoistaT Slysi kierroksella 16 eli Nina
Oli tosi kiva ohje. Ja varmaan teen samalla idealla toistekin. Sokeria vaan laitan sitten hieman vähemmän... Katsotaan jos saisin aikaiseksi kokeilla muitakin ohjekirjasen juttuja.
VastaaPoista