lauantai 10. joulukuuta 2011

Heijastinväkerryksiä


Lupauduin sitten tekemään "jotain" kummilapsen päiväkodin joulumyyjäisiin. Sain jo aikaisemmin tehtyä kahdet pikkulapsen sukat, mutta muita tuollaisia enemmän aikaa vaativia töitä en taida joululahjaneulonnalta ehtiä tekemään... Päädyin siis kokeilemaan paria heijastinideaa. Heijastinkukkia olen pari tehnyt, mutta enpä oikein taida kyseistä hommaa osata. Näistäkin nyt tuli vähän omalaatuisia ja koossa pysymisestä en anna mitään takuita. No, jos niitä ei kauheasti riuhdo ja ne laittaa vain kerran laukkuun tai rintapieleen niin saattavat kestää hetken aikaa. Tupsut sen sijaan onnistuivat paremmin, vaikka ei niistäkään ihan sellaisia tullut kuin ajattelin... Eli siis tupsu tehdään ihan perinteisellä tyylillä ja mukaan vaan kieputetaan jonkin verran heijastinnauhaa. Valmiin tupsun voi laittaa narustaan roikkumaan tai vaikka halutessaan ommella kiinni tupsua vailla olevaan pipoon. Heijastusvoima lienee aika pieni, mutta muiden heijastimien ohella on näistäkin varmasti jotain hyötyä.

6 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä heijastinkukkia ja -tupsuja! Itse oon muutaman heijastinkukan tehnyt ja käytän liimaa apuna.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Enpä tosiaan ollut ajatellut, että liimallahan saa kukista varmasti kestävämpiä...

    VastaaPoista
  3. Eiköhän nämä sovellu tarkoitukseensa :O)

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti soveltuu. Lähtivät kohti määränpäätään tänään...

    VastaaPoista
  5. Isommat hakaneulat olisi käytännölliset: kukat olivat tosi suosittuja, mutta niiden kiinnittäminen esim. talvitakkiin vähän hankalaa.

    VastaaPoista
  6. Hyvä tietää. Jos vaan isompia löytyisi jostain...

    VastaaPoista