tiistai 23. huhtikuuta 2013

Peperonipiirakka

Käytännössä siis "mitä kaapista löytyy" -piirakka. Maistui mainiolta raikkaan salaatin kera.

Peperonipiirakka

Pohja
80g (pussillinen) perunahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
100g sulatettua voita
1,5 dl lämmintä vettä
suolaa
- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Lisää voi ja vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
- Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin hetkeksi.

Täyte
Peperonisuikaleita
1 sipuli
2 rkl aurinkokuivattua tomaattia (pieninä palasina)
Muutama kirsikkatomaatti
2,5 dl maitoa
3 kananmunaa
n. 2 dl juustoraastetta
Timjamia, mustapippuria, suolaa
- Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
- Pilko sipuli ohuiksi suikaleiksi. Voit halutessasi kypsentää sipulia hieman mikrossa tai vaikka paistaa sen pannulla.
- Levitä peperoni, sipuli ja aurinkokouivattu tomaatti piirakan pohjalle.
- Sekoita maito, kanamunat ja juustoraaste keskenään. Mausta timjamilla (tai muilla yrteillä), pippurilla ja suolalla ja kaada täytteiden päälle.
- Puolita kirsikkatomaatit ja asettele täytteen päälle.
- Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes pohja on kypsä ja täyte hyytynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti