Syksyinen suklaakakku

(Kuva: S.Kärki)

...eli tarina siitä miten epäonnistunut kakku pelastettiin kaapista löytyneillä koristeilla.

Tein siis isänpäiväksi suklaakakun. Pohjan tein hyväksi havaitulla ohjeella. Löytyy esimerkiksi täältä, vuoden 2010 isänpäiväkakun postauksesta. Kostutus tuorepuristetulla omenamehulla ja väliin reilusti isoäidin tekemää omenahilloa (sokeroitua omenasosetta). Leikkasin kakun kolmeen osaan, eli täytettä tuli kahteen väliin. Täyttämisen jälkeen kiedoin kakun leivinpaperiin ja nostin jääkaappiin painon alle tekeytymään.

Painon voi rakentaa esimerkiksi näin: laita irtopohjavuoan pohja kakun päälle ja nosta sen päälle lautanen johon keräät sopivia painoja. Jääkaapissa painona toimii hyvin vaikka maitotölkki tai pari hillopurkkia. Painoa voi pitää kakun päällä yön yli ja sen jälkeen jättää sen tekeytymään kuorrutusprojektiin saakka. Tämä kakku odotteli jääkaapissa noin 1,5 vuorokautta, eli se oli oikein mukavasti maustunut ja kiinteytynyt.

Kuorrutuksena olin ajatellut kokeilla kaulittavaa suklaakuorrutetta. Löysin siihen muutaman ohjeen netistä ja niissä massa tehdään yksinkertaisesti sulattamalla suklaata ja sekoittamalla siihen siirappia. Näin tein ja nostin suklaamassan kovettumaan jääkaappiin. Ehkä massa olisi pitänyt tehdä jo edellisenä päivänä (joskin ohjeissa todettiin, että jääkaapissa jähmetty käyttökuntoon noin tunnissa) sillä kaulimisvaiheessa massa vain tarttui joka paikkaan eikä siitä saanut kaunista millään. Kokeilen ehkä uudelleen joskus toiste... Tällä kertaa päädyin sitten sulattamaan suklaan uudelleen ja lisäämään massaan vielä vähän voita. Ja tässä sitten olikin katastrofin ainekset kasassa. Suklaa kun ei enää sulanut kunnolla vaan siitä tuli (herkullista) suklaakinuskia jonka saaminen kakun päälle oli lähes mahdotonta. Massa nimittäin jähmettyi niin nopeasti, että tasoittaminen ja reunoille levittäminen ei onnistunut ollenkaan.

Epätasainen suklaakuorute ja koristeet (Kuva: S.Kärki)

Luotin kuitenkin siihen, että kakku jossa on lähes 300g suklaata ei voi olla pahaa, joten nostin sen parvekkeelle jähmettymään isänpäivälounaan ajaksi. Pelastustehtäviin saapui sisareni, joka on minua paljon parempi kakkujen koristeluissa. Hänen kanssaan tilannetta kartoitettuamme päädyimme koristelemaan kakun kaapista löytyineillä tähtipipareilla ja kultaisilla lehdillä. Lehdet koristelusabluunalla ja syötävällä kultahileellä tehtyjä. Kuten kuvista näkyy pelastustoimenpiteitten jälkeen kakku oli ihan kelvollinen, joskaan ei ollenkaan sellainen kuin mitä sen piti olla. Pääasia, eli maku, oli kuitenkin kohdallaan.