tiistai 17. kesäkuuta 2014

Jäätee

Tämän äärimmäisen helpon ja kätevän jääteeohjeen löysin Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä. usein jääteehen käytetään teepusseja, kuumaa vettä ja paljon sokeria. Tämä versio sen sijaan tehdään uuttamalla tee kylmään veteen ja sokeria ei lisätä lainkaan. Teen voit valita omien mieltymystesi mukaan, eli käyttää voi niin mustaa kuin vihreääkin teetä. Erilaiset maustetut teet sopivat tähän erinomaisesti, eli siitä vain kokeilemaan kaapista löytyvillä teelaaduilla.

Jäätee
Pari teelusikallista irtoteetä
(Kuvan teessä kourallinen kuivattuja ruusuja)
Kylmää vettä

- Kaada tee pulloon.
- Lisää kylmää vettä.
- Laita jääkaappiin tekeytymään pariksi tunniksi. Siivilöi ja nauti.

Huomioita
- Tällä tavoin tehty tee ei kitkeröidy, joten makeuttamista ei tarvita. Toki voit halutessasi maustaa teetä vaikka lorauksella juoksevaa hunajaa.
- Voit lisätä vettä pulloon sen tyhjentyessä, teelehdet antavat makua ainakin pari-kolme kertaa.
- Halutessasi voit maustaa teetä sitruunamehulla tai tehdä siitä makeamman lisäämällä sitruunalimonadia.

2 kommenttia:

  1. Jäätee on ihan lempijuomaani. Pitääkin tänä kesänä kokeilla taas tehdä.

    Kiitokset ihanista SNY-paketeista. Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on ehkä maailman helpoin jääteeohje :)
      Sinulle oli hauska keksiä paketteja ja iloinen olen että olet tykännyt. Hauskaa juhannusta sinullekin!

      Poista