Eli siis hamahelmistä tehtyjä kukkia, jotka on pujotettu kuminauhaan rannekoruksi. Kukat tein jo joskus keväällä ja ne ovat odotelleet siitä asti inspiraatiota. Tänään sitten päätin aurinkoisen päivän kunniaksi pujottaa ne kuminauhaan. Kokeilin erilaisia pujotustekniikoita ja päädyin tuollaiseen kuvassa näkyvään. Nurjalla puolella kyllä "juoksuja" on vähän liikaa, eli ehkä nämä voisi kiinnittää myös jollain vähän järkevämmällä tavalla. Mutta hauska helminauha tästä kuitenkin tuli. Askarteluidea, jonka voisi toteuttaa uudelleen vaikka joskus kun on lapsia kylässä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hama-helmet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hama-helmet. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Askartelua Hama-helmistä
Tai eivät nämä kyllä niitä aitoja, oikeita Hama-helmiä olleet. Sain Peppi-paketin salaiselta neuleystävältäni joulukuussa 2013. Olin helmet jo melkein unohtanut, mutta nyt kun näin erään ystäväni helmiaskarteluja piti minunkin päästä heti kokeilemaan mitä kaikkea helmistä saisi aikaiseksi. Tässä paketissa väriskaala oli aika rajattu, mutta tällaisia kuvioita sain tehtyä. Erilaisia ohjeita ja ideoita löytyy netistä vaikka millä mitalla, eli siitä vain kokeilemaan.
Toinen kuvio päätyi avaimenperäksi (jätin yhden helmen kokoisen kolon lenkkiä varten) ja toinen jäi tuollaiseksi kokeilukuvaksi jolle ei varsinaisesti taida olla mitään käyttöä...
Toinen kuvio päätyi avaimenperäksi (jätin yhden helmen kokoisen kolon lenkkiä varten) ja toinen jäi tuollaiseksi kokeilukuvaksi jolle ei varsinaisesti taida olla mitään käyttöä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)