Kekri ja kekripukit ovat kotimaista kansanperinnettä ja kun sain kutsun kekrinä pidettyihin syntymäpäiväkutsuihin niin pitihän sitä ottaa kekripukki mukaan. Kyseessä siis lahjaksi tehty kaulakoru, jossa esiintyy (kekri)pukki.
Pukki on tehty kutistemuovista ja kooltaan se on sellainen 3-4cm halkaisijaltaan (en mitannut ja koru on jo uudella omistajallaan). Kuvan piirsin netistä löytyneen mallin mukaisesti, reikä on tehty tavanomaisella rei'ittimellä ja naru löytyi askartelukaupasta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 3. marraskuuta 2015
lauantai 17. lokakuuta 2015
Rannekoru kutistemuovista
Muistatko sieltä kultaiselta 80-luvulta ne sellaiset hauskat muovit, joita väritettiin puuväreillä, leikeltiin hahmoiksi ja paistettiin uunissa? Kyseinen muovi on taas muodissa ja sitä voi ostaa A4 kokoisina kalvoina monenmoisissa väreissä. Pidimme Varsinaisten Marttojen kanssa kutistemuoviaskarteluillan, jonka aikana sain aikaiseksi kasan tuollaisia kuvassa näkyviä muovinkappaleita.
Muovikalvon paloille piirretään mallista kuvio (permanent tussi tarttuu kirkkaaseen parhaiten), leikataan sopivan malliseksi, tehdään reiät sellaisella tavanomaisella toimistokäyttöön suunnitellulla lävistäjällä ja paistetaan 160 asteessa muutaman minuutin ajan. Muovi kutistuu noin kolmasosaan alkuperäisestä. Kiinnittelin sitten valmiit muovit toisiinsa renkailla ja kunhan saan hankittua sopivan lukon on rannekoru valmis.

Tunnisteet:
askartelu,
korut,
kutistemuovi,
Muut käsityöt,
rannekoru
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Askartelua Hama-helmistä
Tai eivät nämä kyllä niitä aitoja, oikeita Hama-helmiä olleet. Sain Peppi-paketin salaiselta neuleystävältäni joulukuussa 2013. Olin helmet jo melkein unohtanut, mutta nyt kun näin erään ystäväni helmiaskarteluja piti minunkin päästä heti kokeilemaan mitä kaikkea helmistä saisi aikaiseksi. Tässä paketissa väriskaala oli aika rajattu, mutta tällaisia kuvioita sain tehtyä. Erilaisia ohjeita ja ideoita löytyy netistä vaikka millä mitalla, eli siitä vain kokeilemaan.
Toinen kuvio päätyi avaimenperäksi (jätin yhden helmen kokoisen kolon lenkkiä varten) ja toinen jäi tuollaiseksi kokeilukuvaksi jolle ei varsinaisesti taida olla mitään käyttöä...
Toinen kuvio päätyi avaimenperäksi (jätin yhden helmen kokoisen kolon lenkkiä varten) ja toinen jäi tuollaiseksi kokeilukuvaksi jolle ei varsinaisesti taida olla mitään käyttöä...
tiistai 30. joulukuuta 2014
Origamikoristeita
| Origamilaatikkovalosarja |
| Origamilaatikkovalosarja osa 2. |
| Paperitähtiä |
Paperitimanttien tekeminen on hauskaa sihen asti kunnes osat pitää liimata yhteen... Tein näitä muutaman myös lahjaksi. Ripustuslenkin voi (ja ehkä kannattaa) lisätä jo ennen osien liimaamista yhteen. Näistä tulee hauskoja ja ulkonäköön vaikuttaa hyvin paljon se millaista paperia valitsee. Voit siis hyvin käyttää kuvioituja papereita, origamipapereita tai ihan tavanomaista kopiopaperia. Ohje täällä.
| Paperitimantteja |
Tunnisteet:
askartelu,
joulu,
Muut käsityöt,
origami,
paperi
perjantai 10. tammikuuta 2014
Tähtinauha joulukuuseen
| Tähtinauha. Kuvassa myös joulupallokumiankka. |
Vanha kirja
Tähtimalli (pahvinen)
Sakset
Ompelulankaa
Ompelukone
- Leikkaa paperista tähtiä pahvista leikattua mallia apuna käyttäen. Yhteen nauhaan menee useampi kymmenen, joten kannattanee leikellä aina useampi kirjan sivu kerrallaan.
- Asettele aina kaksi tähteä päällekäin. Ompele ompelukoneella suoraa ommelta aloittaen ylimmästä sakarasta. Ompele tähden keskeltä alas, laita jatkoksi seuraava tähtipari samoin päin ja jatka näin lisäämällä aina seuraava tähtipari edellisen jälkeen. Tee niin pitkä nauha kuin haluat.
- Avaa tähtiä hieman taivuttelemalla puolikkaita irti toisistaan.
torstai 5. joulukuuta 2013
Tähtien sota lumitähdet
| Emperor Palpatine |
| Lumitähtiä |
Lumitähtien aihiot siis printataan paperille (värillisiäkin papereita voi käyttää jos niitä sattuu löytymään), ylimääräiset reunat leikataan irti ja lumitähtiaihio taitellaan ohjeiden mukaan. Kaikki harmaat osiot leikellään pois, lumitähti avataan ja laitetaan kirjan tms. väliin siliämään ja sitten kiinnitetään oveen, ikkunaan tai miksei vaikka lahjapaketin päälle. Leikkaamiseen paras väline on terävä veitsi, omat yritelmät on leikattu paperisaksilla mikä näkyy rosoisissa reunoissa. Kuvassa kolme erilaista Tähtien sota lumitähteä ja muutama perinteisempi malli.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Piparimuottikoristeet
Löysin kuvia tällä idealla toteutetuista joulukoristeista Pinterestissä ja koska oma kuusi tulee kaipaamaan koristeita piti tätä ideaa sitten kokeilla. Edulliset muottisetit löysin Tigeristä, valmiit ripustuslenkit Ikeasta ja paperit omista varastoista. Toki muotteihin voi myös porata reiän ja pujottaa ripustusnarun sitä kautta. Tämä ratkaisu vain vaikutti helpommalta... seuraavalla kerralla ehkä ulkonäköseikkoihinkin nojaten yritän itsekin sitä poraamisvaihetta.
Piparimuottikoristeet
Piparimuotteja
Paperia, pahvia, valokuvia ja muuta muottiin soveltuvaa
Liimaa
Ripustuslenkkejä tai narua
- Valitse muottiin tuleva paperi tai pahvi. Itse taitoin paperin kaksikerroin ja liimasin yhteen, jotta koristeen nurjallakin puolella on kauniita kuvioita.
- Liimaa muotit (esimerkiksi askarteluliimalla) kiinni paperiin ja anna kuivua. Leikkaa varovasti muotin reunoja pitkin ylimääräiset paperit pois. Käyttämäni liima kestää varmaankin yhden joulun ja jos ei pidempään pysy ehjinä niin sitten onkin hyvä syy etsiä uudet muottipaperit tai vaikka valokuvat ja tehdä uusitut koristeet seuraavaksi jouluksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)