Jälleen kiitos ohjeesta Glorian Ruoka ja Viini. Herkullinen ja hieman erilainen lohiruoka löytyy myös nettisivuilta. Lohi oli erinomaista hernepeston kanssa, mutta kävisi myös sellaisenaan esimerkiksi salaattin kera. Hernepesto sopii hyvin myös erilaisiin pastaruokiin ja haudutettua fenkolia voi käyttää lisäkkeenä monenlaisilla aterioilla.
Savuteellä graavattu lohi
600 g nahatonta merilohifileetä paksuimmasta kohdasta
1 rkl sormisuolaa
1 rkl sokeria
n. 0,5 tl valkopippuria
1–2 tl savuteelehtiä (esim. Lapsang Souchong)
-Pane teelehdet pieneen kulhoon ja kaada tilkka kiehuvaa vettä päälle. Anna seistä pari minuuttia. Valuta vesi pois.
- Leikkaa lohi kookkaiksi kuutioiksi. Kääntele kuutiot kulhossa
suolan, sokerin, valkopippurin ja valutettujen teelehtien seoksessa.
Nosta kuutiot kulhossa peitettynä jääkaappiin maustumaan noin 2–3
tunniksi.
- Pyyhi mausteseos kalakuutioiden pinnasta mahdollisimman tarkkaan.
- Paista
palat kuumassa paistinpannussa öljyssä: ensin 1 minuutti toiselta
puolelta, käännä palat ja jatka paistamista 30 sekuntia. Kala saa jäädä
keskeltä punertavaksi.
Hernepesto
200 g pakasteherneitä
2 rkl pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl raastettua parmesaania
1 tl suolaa
1/3 dl oliiviöljyä
n. 1 dl vettä
- Sulata herneet. Paahda pinjansiemenet kuivassa paistinpannussa kauniin ruskeiksi.
- Pane kaikki ainekset öljyä ja vettä lukuun ottamatta
monitoimikoneen tai tehosekoittimen kulhoon ja soseuta tasaiseksi. Lisää
öljy ohuena nauhana koneen käydessä ja ohenna pesto vedellä sopivan
juoksevaksi.
Haudutettu fenkoli
300 g fenkolia
3 dl maitoa
1 rkl oliiviöljyä
1 1/2–2 rkl sitruunan mehua
1/2 tl suolaa
- Siisti ja huuhtele fenkolit. Leikkaa ne pituussuunnassa
ohuehkoiksi viipaleiksi. Keitä fenkolia hiljalleen maidossa 5–7
minuuttia, kunnes palat ovat napakan pehmeitä.
- Valuta maito kattilasta ja lisää öljy, sitruunan mehu ja suola. Pidä lämpimänä tarjoamiseen saakka.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herne. Näytä kaikki tekstit
lauantai 29. maaliskuuta 2014
torstai 27. kesäkuuta 2013
Hernerisotto
| Kuva: S.Kärki |
Hernerisotto (neljälle nälkäiselle kalan lisäkkeenä)
4 pientä salottisipulia
2 rkl öljyä
nokare voita
4 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
noin 1 litra kasvislientä
1½–2 dl hienonnettua pinaattia
Loraus kuohukermaa
noin 1 dl hienonnettua minttua
1 sitruunan raastettu kuori
n. 1,5 dl raastettua parmesaania
200g herneitä
suolaa
mustapippuria
- Hienonna ja kypsennä pinaatti tai sulata pakastepinaatti. Lisää loraus kermaa ja kiehauta (sulatettujen pinaattien kanssa kiehautin mikrossa).
- Hienonna minttu, raasta sitruunankuori ja parmesaani ja riivi herneet paloista tai sulata ne.
- Aloita risoton valmistaminen. Kuori ja hienonna sipuli. Lämmitä syvä paistinpannu, lisää öljy ja nokare voita. Kuullota sipuli. Lisää riisi ja kuullota 2–3 minuuttia, kunnes riisin ulkokuori näyttää läpikuultavalta.- Lisää valkoviini ja anna riisin imeä se. - Lisää kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan (pidä siis kasvisliemikattilaa lämpimänä hellalla, se ei haittaa vaikka liemi hiukan poreilisi koko ajan). Sekoita riisiä jatkuvasti. Lisää nestettä vasta kun riisi on imenyt edellisen kauhallisen.
- Lisää joukkoon pinaatti ja herneet, kun riisi on kypsää, mutta vielä hampaissa tuntuvaa (al dente).
- Ota pannu liedeltä ja lisää minttu, sitruunankuori, parmesaani, suola ja mustapippuri. Sekoita ja anna risoton levätä pari minuuttia.
- Tarjoa sellaisenaan lounaaksi tai alkuruuaksi. Risotto sopi myös mainiosti paistetun kalan kaveriksi.
Huomioita
- Risoton perusohjetta voi muokata sen mukaan mitä kasviksia löytyy.
- Kasvisliemen määrä on arvio. Taisin käyttää lientä noin 1 litran, mutta on hyvä jos lientä on reilusti jotta riisi ei jää liian kovaksi sen takia että liemi loppuu kesken.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)