Herkullisia ja helppoja pikkuleipiä. Samalla ohjeella tein aikaisemmin suklaakaurapikkuleipiä ja kaurapikkuleipiä. Niistä täällä lisää. Idea ohjeeseen löytyi amerikkalaisesta
keittokirjasta, eli siksi mittoina kupit. Yksi cup on 2.36588237 dl,
että siitä sitten laskemaan jos ei cup mittaa kotoa löydy.
Suklaakaurapikkuleivät
3/4 cup voita tai margariinia
3/4 cup sokeria
1 kananmuna
1,5 cup vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 cup kaurahiutaleita
n. 80g tummaa suklaata
- Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna koko ajan vatkaten.
- Lisää keskenään sekoitetut jauho, suola ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi.
- Lisää rouhittu suklaa ja kaurahiutaleet ja sekoita sen verran että ainekset sekoittuvat ja muodostavat taikinan.
- Muotoile taikinasta pallo, kääri kelmuun ja nosta jääkaappiin jähmettymään ainakin puoleksi tunniksi.
- Lämmitä uuni 225 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla.
- Pyöritä taikinasta pienehköjä palloja, asettele pellille ja paina
litteäksi (noin 0,5cm) jauhoihin kastetun lasin pohjan avulla.
Pikkuleivät eivät leviä paljoa, eli ei tarvitse jättää kovin suuria
välejä.
- Paista noin 10 minuuttia, eli kunnes pikkuleivät ovat kypsiä.
Paistoaika riippuu paljon siitä kuinka isoja pikkuleipiä teet ja kuinka
paksuksi ne jätät.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaura. Näytä kaikki tekstit
lauantai 8. helmikuuta 2014
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Suklaakaurapikkuleivät
| Suklaakaurapikkuleivät (kuvassa myös kaurapikkuleivät) |
Suklaakaurapikkuleivät
3/4 cup voita tai margariinia
3/4 cup sokeria
1 kananmuna
1,5 cup vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 rkl kaakaojauhetta
0,5 cup kaurahiutaleita
n. 70g tummaa suklaata (puolikas Pandan levy)
- Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna koko ajan vatkaten.
- Lisää keskenään sekoitetut jauhot (vehnä ja kaakao), suola ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi.
- Lisää rouhittu suklaa ja kaurahiutaleet ja sekoita sen verran että ainekset sekoittuvat ja muodostavat taikinan.
- Muotoile taikinasta pallo, kääri kelmuun ja nosta jääkaappiin jähmettymään ainakin puoleksi tunniksi.
- Lämmitä uuni 225 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla.
- Pyöritä taikinasta pienehköjä palloja, asettele pellille ja paina litteäksi (noin 0,5cm) jauhoihin kastetun lasin pohjan avulla. Pikkuleivät eivät leviä paljoa, eli ei tarvitse jättää kovin suuria välejä.
- Paista noin 10 minuuttia, eli kunnes pikkuleivät ovat kypsiä. Paistoaika riippuu paljon siitä kuinka isoja pikkuleipiä teet ja kuinka paksuksi ne jätät.
Tunnisteet:
kaura,
leivonta,
pikkuleivät ja piparit,
suklaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)