Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulemekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulemekko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pitsineulemekko

Tällainen mekko tällä kertaa. Ohje löytyi Novitan Ipana -lehdestä, eli erikoisnumerosta jossa on lukuisia hauskoja neuleita pienille ja vähän isommillekin lapsille. Lankana Novitan Bambu lanka. Lanka on kovin vähän kierrettyä, joka hankaloittaa neulomista ja aiheuttaa rumia lenkkejä neuleeseen. Muutama vuosi sitten myynnissä ollut bambukuidusta tehty lanka oli huomattavasti miellyttävämpää neuloa.

Ohje itsessään oli mukavan yksinkertainen ja hameosa neulottiin pyöröpuikoilla siten, että saumoja joutui ompelemaan vain kappaleen yläosassa (hihat ja olkasaumat). Koristeena oleva satiininauha on helppo vaihtaa sen mukaan mikä väri miellyttää, minun varastoistani ei tällä kertaa löytynyt sopivaa nauhaa kuin mustana...

Niin ja mekko menee taas kerran kummituslapselle, joka täyttää tänä kesänä jo neljä. Eli mekon koko taisi olla 110cm, joka toivottavasti sopii päälle vielä jonkin aikaa.
Lähikuva rumasta saumasta ja hihan pitsikuviosta

tiistai 25. joulukuuta 2012

Palmikkoneulemekko


Palmikkoneule
Tein joululahjaksi monenlaisia neuleita. Tämä neulemekko meni kesällä kolme vuotta täyttäneelle kummituslapselleni. On ehkä vielä vähän iso (ohje 5-vuotiaalle), mutta jos vain leveys antaa periksi niin menee varmaan päälle parin vuoden ajan. Lankana Novitan 7-veljestä ja ohje löytyi syksyn 7-veljestä erikoisnumerosta. Mekko neulottiin alhaalta ylöspäin suljettuna neuleena. Eli ommeltavia saumoja ei tullut ollenkaan joka on minun kannaltani erittäin onnistunut ratkaisu. Saumojen ompelu kun on hankalaa ja jälki ei koskaan ole siistiä.
Tässä alemmassa kuvassa mekko kokonaisuudessaan. Ja värikin on lähempänä oikeaa kuin lähikuvassa.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Neulehame

Tein tällaisen hameen jo kerran aikaisemminkin. Tätä on mukava neuloa ja lankalaatua, puikkoja ja kerroslukua muuttelemalla saa aikaiseksi hyvinkin eri kokoisia hameita. Tällä kertaa käytin 7-veljestä tummaa harmaata ja Punatulkkua ja puikkojen koko taisi olla 4. Ohje löytyy täältä ja aikaisempi samanlainen (pienempi) hame täältä.

Kuvassa hameen lisäksi myös settiin sopiva neuleliivi.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Pikkutytön mekko "Kati-Maria"

Omin Käsin -lehti vuodelta 1947
Sain pari aivan ihanaa 40-luvun käsityölehteä jotka sisareni oli löytänyt joltain kirpputorilta. Herttaisia ja käytännöllisiä neuleita joista päädyin tekemään tämän silloisen käsityökilpailun voittajaneuleen. Ohjeet ovat hieman... jos nyt ei epäämääräiset niin ainakin sellaiset että täytyy tietää aika paljon kutomisesta että on ihan varma että tekee homman oikein. Vielä kun tein mekon 2 vuotiaalle nykylapselle niin kokoakin piti vähän muokkailla. Loppujen lopuksi päädyin siis soveltamaan ohjetta aika paljon kun  en tosiaankaan ihan koko aikaa ollut varma mitä olisi pitänyt tehdä. Hihoista ei esimerkiksi tullut sieviä pussihihoja niinkuin ohjeessa, mutta hihat sain kuitenkin aikaiseksi. Ohjeessa neuvottiin käyttämään villalankaa, mutta koska nykyään vaihtoehtoja on enemmän ja halusin tehdä tästä kesämekon niin päädyin valitsemaan suhteellisen paksun puuvillasekoitteen eli Novitan Miami -langat. Tämä lankavalinta myös auttoi siinä, ettei tarvinnut ihan niin paljoa miettiä silmukka yms. määriä koska ohjeen mukaisillakin silmukoilla tuli heti isompi työ. Helman pituutta lisäsin reilusti ja samoin miehustan. Hihoistakin tein aika paljon isommat ja väljemmät. Ei ainakaan ala heti kiristämään kainaloista.

  
Mekon ohjeet
Mekko kokonaisuudessaan.
Mekko oli loppujen lopuksi varsin yksinkertainen tehdä. Ruutukuviokin valmistui lähes huomaamatta tuolla hauskalla tekniikalla jossa joka viides silmukka jätetään neulomatta aina neljän kerroksen ajaksi. En ollut tekniikkaan aiemmin törmännyt, mutta äitini kertoi tehneensä itse kyseisellä tyylillä neuleita joskus 70-luvulla. Eli ehkä tämä on jäänyt vähän "unohduksiin". No, minä voisin tätä tekniikkaa käyttää vaikka lapasissa tai kaulahuivissa. Miksei villatakissakin.

Napit
Mekossa käytin josku aiemmin Porista löytämiäni puunappeja joita varten äitini teki (kun en oikein osannut...) kauniit kiinnityslenkit.

Toivottavasti mekko on sopivan kokoinen vielä jonkin aikaa. Toiveissa on, että kävisi pituuden suhteen vaikka tunikasta jos vaan muuten menee vielä päälle parinkin vuoden päästä. Vertailemalla lehden etusivun kuvaa ja minun tekemääni mekkoa voi nähdä että lopputulos on hiukan eri näköinen. Itse olen kuitenkin aika tyytyväinen lopputulokseen. Osa neuloksesta voisi toki olla siistimpää... mutta näkeepähän heti että on "Omin Käsin" tehty.

P.s. Jos olet kiinnostunut ohjeesta ja tuosta kuvastani et saa sitä kunnolla luettua niin ole yhteydessä. Voin yrittää lähettää selkeämmän version. Luulisin nimittäin että näin vanhasta lehdestä löytyneen ohjeen saisi kopioida muidenkin käyttöön...?