Olen syksyn aikana neulonut useampiakin lahjoja. Tässä niistä muutama. Tuttuja ja aiemmin tehtyjä malleja sekä pari uudempaa kokeilua. Kuvat eivät taaskaan niitä parhaiten onnistuneita, mutta näkyy kuitenkin mitä olen väkertänyt. Kaikki siis menivät joululahjoiksi.
Sormikkaat 7-veljestä langasta. Yhdistelin ohjetta Novitan sivuilta (silmukkamäärä ja peukalokiila) sekä Punomosta.
Koko saattaa olla ihan väärä, mutta annakin nämä lahjaksi sillä
saatteella, että korjauksia mm. sormien pituuksiin tehdään tarpeen
mukaan.
Pitsineuletakki lapselle (samanlainen valkoinen tehty viime vuonna). Lankana Drops Muskat suklaanruskeassa sävyssä.
Yksinkertainen pitsineulehuivi. Tein aiemmin syksyllä samalla ohjeella harmaan huivin.
Tämänä langat löytyivät varastoista ja täytyy myöntää, että en edes
muista mitä lanka oli. Jotain liukuvärjättyä villasekoitetta kuitenkin
Huivi/kauluri joka on tehty jostain villasekoitelnagasta jonka nimeä en muista kun taisin heittää vyötteet roskiin... Kyseessä siis kaulan ympäri kiedottava huivi, joka kiinnitetään napeilla. Pinterestistä, tästä kuvasta, otin inspiraatiota, tein yksinkertaisen palmikkoneuleen ja käytin salaiselta neuleystävältäni saatuja kivoja nappeja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sormikkaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sormikkaat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Palmikkosormikkaat
Sain ihanan pehmoista alpakkalankaa syksyn neuleystävältäni. Lankojen mukana tuli ohje sormikkaisiin ja pitihän sellaiset sitten tehdä. Valitettavasti vain joululahjaneuleet vetivät "pidemmän korren" ja näiden viimeistely jäi odottelemaan. Valmiiksi nämä kuitenkin sain juuri ennen joulua. Postaus vain vähän viivästyi... No, sormikkaat siis on tehty ja ovat mukavat ja lämpimät (ja päivittäisessä käytössä lämpötilan mukaan sellaisenaan tai punaisten lapasten sisällä). Tein kämmenselkiin koristeeksi palmikkoneuletta jonka ohjeen nappasin jostain vanhasta Novita -lehdestä.
torstai 19. tammikuuta 2012
Sormikkaat ja ranteenlämmittimet
Tein tilaustyönä samankaltaiset sormikkaat ja ranteenlämmittimet, jotka tein itselleni syksyllä. Nämä tehtiin toisen merkkisestä alpakka-langasta, joka on hieman paksumpaa, mutta aivan yhtä mukavan tuntuista, pehmeää ja lämmintä. Käytin näissä KnitPron sormikaspuikkoja, jotka sain näiden tekopalkkana. Sormikaspuikot ovat muuten kuin tavalliset sukkapuikot, mutta huomattavasti lyhyemmät. Pieniä neuletöitä on todella paljon mukavampi tehdä puikoilla, jotka kyseiseen hommaan on suunniteltu. Ranteenlämmittimet on tehty kahdella puikolla ja palmikon ohjeen löysin jostain vanhasta Novitan lehdestä.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Sormikkaat ja melkein sormikkaat
Sain Salaiselta Neuleystävältäni Dropsin ihania alpakkalankoja. Lanka on pehmeää, lämmintä ja erittäin mukavaa neuloa. Tein langasta itselleni vihreät sormikkaat oransseilla raidoilla sekä oranssit "ranteenlämmittimet" kyseisten sormikkaiden päälle kylmempiä ilmoja varten. Tai tietysti voihan näitä melkein sormikkaita käyttää lämpiminä syyspäivinä ilman sormikkaitakin ja talvella sitten töissä jos alkaa sormet jäätymään. Monikäyttöinen setti siis.
Ohjeet löysin Garnstudion sivuilta. Sormikkaisiin katsoin vähän mittoja ja silmukkamääriä näiden somikkaitten ohjeesta. Ranteenlämmittimien ohje löytyy täältä. Palmikoita oli kiva tehdä ja valmista tuli nopeasti. En ollut tällaisia tasossa neulottavia aiemmin tehnytkään. Nyt sormet vähän syyhyää tehdä toisetkin. Toisenlaisella palmikolla ehkä... mutta varmaan pitäisi tehdä muutamat aiemmat projektit taas valmiiksi ensin. Tuossa alla kuvia niin sormikkaista kuin ranteenlämmittimistäkin.
Tunnisteet:
neulonta,
ranteenlämmittimet,
salainen neuleystävä,
sormikkaat
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Sormikkaat
Tällaiset tein tilaustyönä. Ihan eivät ole sellaiset kuin olisin halunnut, mutta parempaa en ilman ohjetta saanut aikaiseksi... ja sitä paitsi lanka on ihan mahdotonta. Virheitä ei pysty korjaamaan, koska langan purkaminen ei onnistu. Onneksi langan pörröisyys kuitenkin piilottaa pienimmät virheet. Joten lähtevät pikapuoliin tilaajalle, toivottavasti pääsevät käyttöönkin.Lankana Rowanin kidsilk haze, jossa on 70% mohairia ja 30% silkkiä. Ihanan pehmeä ja pörröinen lanka, mutta kuten aiemmin totesin, hankala neuloa. Tein koko somikkaat 2 oikein 2 nurin joustinneuleella kaventaen aina tarvittaessa. Sormikkaiden tai hansikkaiden tai miksi näitä nyt kutsuukin koko pituus on 44cm, joten vähän aikaa näitä on saanut väsätä. Nyt onneksi pääsen tästä työstä eroon ja voin aloitella uusia projekteja. Tätä pehmoista lankaa jäi vielä puolikas kerä, ehkä teen siitä (kaikesta langan ongelmallisuudesta huolimatta) vielä jotain pientä.
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Mittatilaussormikkaat
Sain jo jonkin aikaa vaiheessa olleet sormikkaat vihdoin valmiiksi. Toivottavasti mitat täsmäävät edes suurin piirtein ja pääsevät kevätauringon paistaessa käyttöön. Kuvan unohdin ottaa, mutta täältä löytyy ohje ja kuva minkä perusteella sormikkaat tein. Lankana Novitan Tico Tico ja värisävynä sellainen vihreä-sininen. Yritin parhaani ja sain raidat melkein täsmäämään... Omiin töihin en ole edes yrittänyt, mutta tilaaja toivoi että saisi tasaisesti raidoitetut hansikkaat.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Sormikkaat
Elämäni ensimmäiset sormikkaat tuli sitten tehtyä Novitan Tico-tico langasta. Ja yhteensopiviksi aiemmin tekemäni kaulahuivin kanssa. ja kun kerran olen päässyt vauhtiin palmikoiden kanssa niin tein niitä sitten tähänkin. Sormikkaiden perusohje löytyi Novitan kevään lehdestä ja palmikkoneule samasta lehdestä mutta toisesta ohjeesta. Onnistunut yhdistelmä mielestäni. Lanka sopii tosi hyvin tällaisiin pienempiin töihin, missä väreistä muodostuu kunnon raitoja.
Sormikkaiden teko ei sinänsä ollut kovin vaikeaa kunhan vain muisti seurata ohjetta. Eniten aikaa meni palmikon kanssa säätämiseen. Pienenä ongelmana voi toki pitää sitä, että
Kuvissa siis sormikkaat ja lähikuva palmikkoneuleesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






