torstai 24. helmikuuta 2011

Valkosuklaakakku kaakaokiilteellä

Kiitoksena mahtavalle työporukalle väsäsin tuollaisen kaakun. Pohjana dominokeksit, täytteenä valkosuklaavaahto ja päällä kaakaokiille sekä valkosuklaapursotukset. Idea ja hieman muokatut ohjeet jälleen kerran Kinuskikissalta täältä ja täältä. Tässä alla kuitenkin oma versioni. Käytän liivatelehtien sijaan liivatejauhetta, jonka annostelu siis 1tl jauhetta = 1 liivatelehti. Jauhetta ei tarvitse liotella tms. ennen käyttöä vaan se sulatetaan vain suoraan kuumaan nesteeseen. Yleensä minulla ei jauheen kanssa ole ongelmia, mutta joskus toki silläkin tulee liivateklimppejä tai säikeitä. Hyydytyksen se tekee tehokkaasti eli siinä puolessa ei ole ollut ongelmia.

Ohje:

Pohja
200g dominokeksejä
50g voita
- Murskaa Dominokeksit
- Sulata voi
- Sekoita ja painele irtopohjavuoan pohjalle, johon olet asetellut leivinpaperin. Itse laitan leivinpaperin pohjan ja reunan väliin siten, että ulkopuolelle jää pari senttiä leivinpaperia.

Täyte
200g valkosuklaata
400g vaniljarahkaa
5 dl kermaa
6 tl liivatejauhetta
0,5dl vettä
- Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
- Sekoita vaniljarahka ja valkosuklaa keskenään.
- Vatkaa kerma vaahdoksi
- Sekoita kermavaahto ja rahka-suklaaseos keskenään
- Sulata liivatteet pieneen vesimäärään ja sekoita ohuena nauhana vaahtoon.
- Kaada vuokaan, tasoita pinta ja laita jääkaappiin hyytymään noin 3 tunniksi tai kunnes pinta on selvästi hyvin hyytynyt.

Kiille
3 dl kevytmaitoa
1 dl kaakaojauhetta
3/4 dl sokeria
3 tl liivatejauhetta (hieman kiehuvaa vettä)
- Sekoita sokeri, kaakao ja maito kattilassa ja kiehauta. Kannattaa sekoittaa huolellisesti, että ei jää klimppejä.
- Sulata liivatteet joko ensin pienessä vesitilkassa tai sitten suoraan kiisselissä. Todennäköisesti sulaisi ihan kiltisti kiisseliinkin, mutta varmuuden vuoksi sulattelin ensin vesitilkkaan.
Kakku juuri koristeltuna ja valmiina kuljetukseen.
- Jäähdytä vesihauteessa haaleaksi. Tämä on tärkeää siksi, että kuuma seos sulattaa edellisen vaiheen pinnan herkästi. Kaada vuokaan ja annan hyytyä 3 tuntia tai seuraavaan päivään.

Koristelu
Valkosuklaata
- Sulata valkosuklaa ja lusikoi leivinpaperista tehtyyn pursotinpussiin.
- Pursottele haluamasi kuviot.

Huomioita
- Minulla valkosuklaa jähmettyi kokkareiksi kun sen sekoitti rahkaan. Onneksi aika pieniksi...
- Huolehdi, että liivatteet ovat varmasti kokonaan sulaneet ennen kuin lisäät ne. Jos näin ei ole, voi lopputuloksena olla epätasaisesti hyytynyt ja kokkareinen massa.

- Valkosuklaakoristeet jähmettyivät jääkaappikylmän kakun päälle todella nopeasti ja ne olisi varmaan voinut halutessaan nostella siitä poiskin. Kannattaa siis olla hieman varovainen tarjolle tuodessa että koristeet pysyvät paikallaan.

4 kommenttia:

  1. Oli muutes hyvää! todistaa yksi tällä hetkellä entinen työkaveri...

    VastaaPoista
  2. Oi kun hyvännäköinen! Tää resepti täytyy muistaa kun on kakun tarvetta tossa keväämmällä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista :) Ja kyllä minunkin mielestäni onnistui maun puolesta tosi hyvin. Eikä ollut mitenkään erityisen vaikea tehdäkään. Joten siitä vaan kokeilemaan Marjukka!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli omnom! :) Kiitos Johanna!

    VastaaPoista