keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Syntymäpäiväyllätys salaiselta ystävältä

Be sweet bambulankaa
No otsikko jo sanookin tärkeimmän, eli sain aivan ihanan syntymäpäiväyllätyksen salaiselta neuleystävältäni. Paketti oli postiin saapunut sinä "oikeana" juhlapäivänä, mutta koska pakettikortin saapuminen kesti pari päivää sain paketin haettua vasta eilen. Kerrassaan ihana yllätys tiistai-iltaan!

Yllätyspaketista löytyi:
- Kaunis kortti ja onnitteluviesti. Mukana myös vihjeitä siitä mihin lankaa voisi käyttää: vaikka huiviin tai tiskirätteihin. Jälkimmäiseen käyttöön ei näin kaunis lanka kyllä taida päätyä...
- Kolme lakritsipatukkaa. Nam :)
- Ja se ihanin paketin osuus eli kaksi kerää kirkasta ja keväisen vihreää "Be sweet" bambulankaa.

Yllätyspaketin sisältö
Lanka on mukavan tuntuista ja iloisen väristä. Ja mikä parasta, se on eettisesti tuotettua. Lanka on käsin värjätty ja keritty Etelä-Afrikassa. Langat tuotetaan Be Sweet yrityksen projektissa, joka työllistää naisia alueella jossa on pahimmillaan jopa 75% työttömyysaste. Miten ystäväni osasitkin valita langan joka ilahduttaa minua näin suuresti! Lanka on toki kaunista ja varmasti päätyy vielä johonkin arvoiseensa neuletyöhön, mutta ihaninta tässä on tuo naisten työllistäminen ja alueen kehityksen tukeminen käytännön läheisellä tavalla. Lisätietoja langoista ja niitä valmistavasta yrityksestä löytyy täältä.


13 kommenttia:

  1. Aivan mahtava ajatus tuolla langalla! pitääkin käydä kurkkaamassa linkin takana :)
    Ihana synttäriyllätys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis lanka ja mahtava idea. Ja todellakin ihana yllätys!

      Poista
  2. Minunkin sydäntäni lämmittää näin kauniisti valittu lanka, autetaan naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin selvittää mistä lankaa saisi ostettua lisää. Voisin itsekin tukea hyvää tarkoitusta ja yrityksen muutkin langat vaikuttivat tosi kivoilta.

      Poista
  3. myöhästyneet onnittelut! mullakin on jemmassa pari kerää tota lankaa mut en oo viel keksiny mihin käyttäis. ihanan v'äristä toi vihreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huiviksi saattaa minun käsittelyssäni päätyä tämä lanka...

      Poista
  4. :-)

    Kun näin synttärisi SNY-lomakkeesta, tiesin, mitä ostaisin sulle ja matkustin (no ei sentään 500 km) erääseen kaupunkiin hakemaan niitä lankoja. Värin valinta oli vähän vaikeaa, kun oli monta ihanaa väriä. Piti hypistellä sitä tätä jonkin aikaa, kunnes päätin, että se oli vihreä. Tosi hienoa, että tulit iloiseksi!

    Terveisin, SNY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerrassaan ihana yllätys oli. Katselin verkosta noita langan värisävyjä ja kyllä siellä oli tosi monta ihanaa tämän vihreän lisäksikin.

      Poista
  5. Ihanaa lankaa <3 väri aivan ihqu <3

    VastaaPoista
  6. Upea pari sullakin :)
    Todella lämmittävän synttäriyllärin kun sinulle lähetti.
    Onnittelut vielä näin myöhästyneest!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sattuukin, että minulla on aina niin kivoja salaisia ystäviä :)
      Ja kiitos onnitteluista!

      Poista