sunnuntai 4. lokakuuta 2015

NutellaBoston

Sellainen kaikkein perinteisin Bostonkakku taitaa olla mantelitäytteinen, mutta yhtä hyvin täytteeksi voi laittaa marmeladia (kuten tässä puolukkabostonissa), kanelia ja sokeria tai vaikka Nutellaa niinkuin tässä NutellaBostonissa.

NutellaBoston
Pullataikinaa
Purkillinen Nutellaa
Kananmunaa voiteluun
Muutama pala suklaata ja suklaaströsseleitä

- Tee tavallinen pullataikina
- Ota puolen litran pullataikinasta noin puolet ja kaulitse se levyksi samoin kuin tekisit korvapuusteja. Levystä kannattaa tehdä mahdollisimman ohut ja tasainen suorakaide.
- Levitä levylle reilusti Nutellaa, käytin noin 3/4 purkillista.
- Rullaa levy tiukaksi rullaksi. Huolehdi, että Nutella pysyy rullan sisälle eikä pursua etureunasta ulos.
- Leikkaa rulla viipaleiksi. Itse leikkasin noin 5cm leveitä viipaleita.
- Asettele voideltuun irtopohjavuokaan pystyyn, aika lähelle toisiaan. Palojen väliin voi hyvin jättää hieman kohoamisvaraa.
- Anna kohota peitettynä uunin lämpenemisen (tai muiden pullien leipomisen) ajan.
- Voitele kanamunalla.
- Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia.
- Kun NutellaBoston on jäähtynyt sulata muutama pala suklaata ja koristele pulla suklaaraidoilla ja strösseleillä.

2 kommenttia: