Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmäkakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmäkakku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. helmikuuta 2014

Hedelmäkakku

Tällä kertaa siis tällainen perinteinen hedelmätäytekakku. Sisällä paria erilaista hilloa, kuorrutus kermavaahtoa ja päällä hedelmiä sekä hyytelösokerikiille. Suhteellisen yksinkertainen koristelu josta tuli yllättävänkin näyttävä.

Hedelmäkakku
1 iso kakkupohja
Hilloja (tällä kertaa omenahilloa ja mustikka-mansikkahilloa)
Spritea kostukkeeksi
4 dl kermaa
n. 1 dl maitorahkaa
Sokeria
Erilaisia hedelmiä ja marjoja (säilykepäärynöitä ja -persikoita, viinirypäleitä, karambola ja muutama puolukka)
Hyytelösokeria

(Kuva: S.Kärki)
- Leikkaa kakkupohja 3-4 osaan. Kokoa kakku laittamalla väleihin valitsemiasi hilloja ja kostuta maun mukaan.
- Anna kakun tekeytyä esimerkiksi yön yli ja kurruta se vasta tarjoilupäivänä.
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sitä hieman sokerilla. Kuorruta kakku kauttaaltaan kermavaahdolla.
- Leikkaa hedelmät sopiviksi palasiksi ja asettele kakun pinnalle. Aloita esimerkiksi kakun ulkoreunalta ja tee hedelmistä kuvan mukaisia "renkaita".
- Tee kiille hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan. Levitä kiillettä ohut kerros kaikkien hedelmien päälle lusikkaa ja pullasutia avuksi käyttäen.
- Lisää kerman loppuun maitorahkaa ja tarvittaessa vähän sokeria. Pursota rahkakermavaahdolla kakun reunoille koristeet. Toki voit pursottaa koristeet ihan pelkästä kermastakin, itse vain olen huomannut että tämä rahkaseos ei juoksetu niin helposti ja pitää muotonsa hyvin.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Gluteeniton hedelmäkakku

Tämän ohjeen sain joskus monta vuotta sitten äidiltäni, joka oli vuorostaan saanut sen jonkun päiväkodin keittäjältä. Ammattilaisohje siis. Ja on varsin mainio hedelmäkakku jota voi hiukan muunnellakin tarpeen mukaan. Useimmiten olen tehnyt tästä 3-4 pientä perinteisen kuivan kakun mallista leipomusta. Tällä kertaa vuorossa joulun kunniaksi pyöreässä irtopohjavuoassa paistettu versio. Tarkoitus on vielä päällystää marenkivoikreemillä (jos onnistun siinä...) ja sokerimassalla. Koristeiksi sokerimassakukkasia. Kuvat ja onnistumiskokemukset koitan päivitellä kunhan lopputulos on valmis ja maisteltu.

Hedelmäkakku (gluteeniton, munaton, laktoositon, ei kuitenkaan mauton)
2 dl kermaviiliä
1,5 dl sokeria
1 dl siirappia
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl vaniljasokeria
2 dl maissijauhoa
3,5 dl riisijauhoa
1 dl rusinoita
1 dl sukaatteja, appelsiininkuoria tms. kuivattuja hedelmiä
1,5 tl soodaa
175g voita sulatettuna

- Sekoita ainekset yllä olevassa järjestyksessä
- Voitele ja jauhota (glut. jauhot!) kakkuvuoka
- Paista 200 astetta n. tunti tai vähän alle

Muunnoksia:
- Maissijauhon tilalla gluteeniton jauhoseos
- Mausteena voi käyttää myös mm. kanelia, inkivääriä, kaardemummaa
- Käytä sellaisia hedelmänpaloja mistä itse pidät tai esim. pelkkiä rusinoita tai vaikka kuivattuja karpaloita

Edit: kuva lisätty. Ja koristelun hoidin lopulta ottamalla sokerimassasta lumihiutalemuotilla kuvioita ja ripottelemalla luomuksen päälle vielä tomusokeria. Kannattaa muuten tarkistaa, että sokerimassa on gluteenitonta. Ullan Unelmasta hankkimani valkoinen massa sisälsi gluteenia, Doctor Ötkerin versio taas ei...