Näytetään tekstit, joissa on tunniste juusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juusto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Quiche Lorraine

Kun piiraassa on rapea pohja, täytteessä pekonia ja juustoa ja koko komeus maustetaan muskottipähkinällä ei lopputulos voi olla huono. Lopputulos on itse aisiassa erittäin herkullinen Quiche Lorraine. Tein tällä kertaa 4 pikkupiirasta, mutta aiemmin olen tätä herkkua tehnyt sellaiseen tavanomaiseen piirakkavuokaan. Toimii molemmilla tavoilla. Pääsin käyttämään Salaiselta leivontaystävältäni saatuja pieniä piirasvuokia, sillä en omista tarpeeksi montaa pientä piirakkavuokaa/irtopohjavuokaa. Ohje on Anne Wilsonin keittokirjasta "Piiraat ja tortut".
Tarjoiluehdotus

Quiche Lorraine
4 pientä piirasta tai yksi iso

Pohja
3dl vehnäjauhoja
90g voita nokareina
2-3rkl kylmää vettä

- Kuutioi voi ja lisää se vehnäjauhojen joukkoon. Hiero voi jauhoihin siten, että saat hienomuruisen seoksen.
- Lisää pari ruokalusikallista kylmää vettä ja vaivaa taikina tasaiseksi massaksi. Lisää sen verran vettä, että saat tasaisen taikinan.
- Kaulitse taikina levyksi josta otat sopivan kokoisia ympyröitä vuokiin. Painele vuoan pohjalle ja reunoille, reunojen korkeus voi olla noin 2-3cm. Laita pohjat jääkaappiin noin 20 minuutiksi tai kunnes uuni on lämmennyt.
- Lämmitä uuni 180 asteiseksi. Pistele haarukalla pohjiin muutama reikä (ainakin pienissä piirakoissa pohja alkoi nousemaan kupruille paiston aikana) Peitä taikinapohjat leivinpaperilla ja kaada vuokiin keittämätöntä riisiä painoksi. Paista pohjia 10min jonka jälkeen poista riisi ja paperit. Paista vielä 10 minuuttia, kunnes pohja on hiukan ruskettunut. Anna jäähtyä ainakin täytteen teon ajan.

Täyte
5 siivua pekonia (tai maun mukaan, alkuperäisessä ohjeessa 3 siivua)
60g raastettua juustoa, esimerkiksi gruyere, mustaleima emmental tai joku muu vahvan makuinen juusto. Myös jääkaaposta löytyvät erilaiset juustonpalojen loput käyvät hyvin.
3 kananmunaa
1 ja 1/4dl kermaa
1 ja 1/4dl maitoa
Ripaus jauhettua muskottipähkinää

- Pilko pekoni pieniksi paloiksi esimerkiksi saksilla. Paista rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan.
- Vatkaa munat kevyesti, sekoita niihin maito, kerma ja juustoraaste.
- Levitä pekoninpalat tasaisesti vuokien pohjalle ja kaada päälle muna-kerma-juustomassa.
- Ripottele päälle hieman muskottipähkinää.
- Paista uunissa (edelleen se 180 astetta) noin 30 minuuttia, kunnes piiraat ruskistuvat ja kypsyvät. Pienissä piiraissa kannattaa tarkistaa paiston etenemistä ajoittain.

- Tarjoile lämmitettyinä esimerkiksi raikkaan salaatin kera.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Piknikmuffinssit

Valitettavasti muffinsseista ei ole kuvaa, mutta lupauksen mukaisesti laitan ohjeen tänne blogiin. Nämä muffinssit siis syötiin tänään Förillä seilatessa VarMan ja SiMan edustajien kanssa. Ehkäpä hyvä nimi näille olisi siis VarMat muffinssit tai Suolaiset SiMat...

Muffinssit

Taikina
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 munaa
2 dl turkkilaista jogurttia (tai kermaviiliä tai maustamatonta tavallista jogurttia)
1 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä (tässä tapauksessa noin 0,5 dl tomaattien säilöntäöljyä ja loput rypsiöljyä)

Mausteet/täytteet
Noin 150 g emmentaljuustoa pieninä kuutioina
2 rkl pieneksi pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
Noin 2-3 tl kuivattuja yrttejä (basilikaa, persiljaa)

- Lämmitä uuni 200 asteeseen.
- Sekoita kuivat aineet kulhossa
- Vatkaa (eli sekoita hyvin) jogurtti, kananmunat, maito ja öljy yhteen ja lisää jauhoihin.
- Sekoita tasaiseksi ja lisää haluamasi täytteet ja mausteet.
- Annoksesta tulee noin 15 isohkoa muffinssia.
- Lusikoi muffinssivuokiin.Itse suosin silikonivuokia, mutta varmasti muffinssipelti+paperivuoat ajavat asian ihan yhtä hyvin. Lisää vuokapoliittista pohdintaa täällä.
- Paista uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Kypsän muffinssin pinta on kaunnin värinen ja pohjakin hieman ruskistunut.

Lisävinkkejä
- Perustaikinaan voi lisätä vaikka mitä mausteita. Itse olen kokeillut ainakin tuoreita yrttejä, fetajuustoa ja salamia. Muita kokeilemisen arvoisia voisivat olla vaikka savukala, oliivit, vuohenjuusto ja pekoni. Taikinaa voisi varmasti myös muunnella korvaamalla osan jauhoista grahamjauhoilla, hiutaleilla tms. Myös porkkanaraaste voisi tuoda muffinsseihin pikantin lisän.
- Taikinaa ei saisi sekoitella liikaa. Ehkä liian paljon sekoitettuun taikinaan muodostuu liikaa sitkoa ja lopputulos on kovat muffinssit. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa olen aina sekoittanut sen verran että saan ainekset hyvin sekaisin ja tasaiseksi.