Olisi kai tuohon otsikoksi voinut jotain muutakin kirjoittaa, mutta siitähän tässä on kyse. On kämmekkäät joissa on pääkalloja jotka on toteutettu kirjoneuleella. Sain langat ja idean näihin salaiselta neuleystävältäni - hän ehdotti lankoja käytettäväksi kämmekkäisiin ja saisin kuulemma itse suunnitella kuvion. Kiitos langoista ja haasteista!
No, etsin netin syövereistä ideoita ja sieltä löysin tuon pääkallokuvioinnin jota oli pakko päästä kokeilemaan. Malli oli aika helppo vaikka tuo lankojen kuljettaminen työn takapuolella onkin ihan liian hankalaa. Kirjoneuleita kun en juurikaan ole harrastanut joten jälkikin on sen mukaista. Pääkallot kuitenkin erottuvat ja villa lämmittää mukavasti, eli päästiin taas sinne positiivisen kokemuksen puolelle :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoneule. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoneule. Näytä kaikki tekstit
torstai 26. maaliskuuta 2015
torstai 19. maaliskuuta 2015
Kirjoneulesukat "Arne & Carlos"
En tosiaankaan ole mikään kirjoneuleiden tekijä, aina silloin tällöin olen yrittänyt (ja tälläkin hetkellä on pieni työ puikoilla), mutta jälki ei oikein ole miellyttänyt. Ja kirjoneuleissa tulee helposti tosi paljon pääteltävääkin... Siksipä tämä Arnen ja Carloksen Regialle suunnittelema sukkalanka on minulle aivan täydellinen tuote. saan aikaiseksi kirjoneuleelta näyttävää pintaa ilman ongelmia. Olen lopputulokseen aika tyytyväinen. Kauempaa katsottuna sukat ovat ihan selvästi kirjoneuleella tehdyt. Lähempää kun tarkastelee niin huomaa, että kyseessä on langan värjäystekniikalla aikaiseksi saatu illuusio.
Tein sukat vahvistetulla kantapäällä ja tuollaisiksi vähän pidemmiksi. Nilkan kohdalle tein muutaman kerroksen 2o2n joustinneuletta, jotta istuvat hyvin jalkaan. Ja kuten kuvasta näkyy, en vaivautunut etsimään aloitukseen samoja kohtia kuviokerrasta, joten sukista tuli erilaiset. En ollut ihan varma langan menekistä, ja pidemmätkin varret olisi voinut tehdä - lankaa nimittäin jäi jäljelle vielä aika reilusti. Ehkä käytän sen myöhemmin vaikka raidoiksi johonkin toiseen työhön.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)