Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Saapassukat ruttuvarrella
Tuli taas tilaus, eli kummilapsi tarvitsi uudet saapassukat mökille. Varastoista löytyi iloisen värikästä Nalle -lankaa josta pikaisesti neuloin kuvassa näkyvät ruttuvarsisukat. Varret venyvät mukavasti saappaisiin ja pysyvät toivottavasti myös hyvin jalassa. Rutut siis aina 6 kerrosta oikein 6 kerrosta nurin neuleella, tavanomainen vahvistettu kantapää ja nauhakavennus kärjessä.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Kirjoneulesukat "Arne & Carlos"
En tosiaankaan ole mikään kirjoneuleiden tekijä, aina silloin tällöin olen yrittänyt (ja tälläkin hetkellä on pieni työ puikoilla), mutta jälki ei oikein ole miellyttänyt. Ja kirjoneuleissa tulee helposti tosi paljon pääteltävääkin... Siksipä tämä Arnen ja Carloksen Regialle suunnittelema sukkalanka on minulle aivan täydellinen tuote. saan aikaiseksi kirjoneuleelta näyttävää pintaa ilman ongelmia. Olen lopputulokseen aika tyytyväinen. Kauempaa katsottuna sukat ovat ihan selvästi kirjoneuleella tehdyt. Lähempää kun tarkastelee niin huomaa, että kyseessä on langan värjäystekniikalla aikaiseksi saatu illuusio.
Tein sukat vahvistetulla kantapäällä ja tuollaisiksi vähän pidemmiksi. Nilkan kohdalle tein muutaman kerroksen 2o2n joustinneuletta, jotta istuvat hyvin jalkaan. Ja kuten kuvasta näkyy, en vaivautunut etsimään aloitukseen samoja kohtia kuviokerrasta, joten sukista tuli erilaiset. En ollut ihan varma langan menekistä, ja pidemmätkin varret olisi voinut tehdä - lankaa nimittäin jäi jäljelle vielä aika reilusti. Ehkä käytän sen myöhemmin vaikka raidoiksi johonkin toiseen työhön.

perjantai 16. tammikuuta 2015
Villapolvisukat
Tämä varsin mukava ja nopea villasukkaohje löytyy Novitan sivuilta. Tein suurin piirtein vuosi sitten edellisen parin tällä samalla ohjeella. Tällä kertaa käytössä taas Novitan Nalle. Tein sukkiin pari väriraitaa Nalle taika-langalla.
tiistai 18. helmikuuta 2014
Villasukat
| (Kuva: S.Kärki) |
tiistai 17. syyskuuta 2013
Palmikkoraitasukat
Näitä sukkia on tehty kauan. Itse asiassa siitä saakka kun sain langan ja puikot Salaiselta neuleystävältäni (krhm) helmikuussa. Aloitin neulonnan silloin innolla, mutta valmiiksi nämä tulivat vasta pari päivää sitten. Näin ohuesta langasta en olekaan aiemmin sukkia tehnyt, joten ehkä siinä syy siihen miksi työ eteni hitaan puoleisesti. Aloitin sukat kärjestä, sillä en ollut varma kuinka pitkät sukat saan langasta tehtyä. Pituus on oikein mukava, sellainen joka toimii niin saappaissa kuin talvikengissä nousten pitkälle pohkeeseen (ja lankaa jäi yli vain parin metrin pätkä). Koristeena palmikkoneuleraita jollainen piti toiseen sukkaan tulla peilikuvana, mutta päätyi vahingossa lopulta samaan reunaan kuin ensimmäisessäkin sukassa.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Sukkia
Uusimmat sukkaparit ovat nyt valmiina. Molempiin sain langat salaiselta neuleystävältä syksyllä 2012. Vihreitä lankoja käytinkin jo aiemmin samankaltaisiin sukkiin, mutta punainen ja harmaa pääsivät vasta nyt käyttöön.
Vihreät sukat tulevat kävelemään opettelevalle pikkulapselle, joten nyörit toivottavasti pitävät sukat jalassa ja liukuesteet auttavat tasapainoharjoittelussa. Harmaissa on punaiset tehosteet ja keskellä koko sukan mittainen palmikkokuvio. Varret ovat pitkät ja ulottuvat melkein polviin asti. Lämmittävät siis mukavasti ja pysyvät varmaan jalassakin.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Korkokenkävillasukat
![]() |
| Korkokenkävillasukat |
Idea näiden tekemiseen lähti eräästä "naamakirja" -keskustelusta jossa sisareltani udeltiin milloin hänen villasukkiinsakin ilmaantuu korot. Siskoni kun kävelee korkokengillä (tai korollisilla nahka- tai kumisaappailla) niin metsässä, lumihangessa kuin toimiston käytävilläkin. Ja kun kerran sisko selvästi korkokenkävillasukat tarvitsee niin pitihän sille sitten sellaiset tehdä. Kuvassa sukat ovat minun kenkieni päällä ja toivotaan etten tehnyt niistä liian suuria. Sisareni kengät kun ovat sellaiset 1-2 numeroa omiani pienempiä.
Mutta miten siis tehdään korkokenkävillasukat? Pitkälti niin kuin villasukat yleensäkin, mutta kantapäähän tehdään koron kohdalle muutaman kerroksen kokoinen aukko josta korko pujotetaan esille. Yritin tuohon alle selittää miten aukko muodostuu. Toivottavasti kiinnostuneet ymmärtävät. Päkiän kohdalle tein vielä liukuesteet niin eiköhän näillä kelpaa sisätiloissa kulkea. Sukat on tehty Novitan 7-veljestä langasta.
![]() |
| "Korkoaukko" |
-Luo 48 s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 12 s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä. Neulo sitten suljettuna neuleena 2o 2n joustinneuletta sen verran kunnes sukan varsi on sopivan pituinen.
- Aloita kantatilkku neulomalla I puikon s:t IV puikolle (= 24 s). Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ, nosta 1.s neulomatta ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ, *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* vielä 11 kertaa. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 12 kertaa (= 24 krs).
- Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on jäljellä 9 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo 6 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 8 s. Kun sivusilmukoita on jäljellä 5 aloitetaan korkoaukon tekeminen.
- Korkoaukko tehdään siis yksi puoli kerrallaan. Jatka ohjeen mukaisia kavennuksia siten, että teet ensin toisen puolen (keskisilmukoita siis 4 ja sivusilmukoita aluksi 5). Käännä työ aina kun olet tehnyt 4 keskisilmukkaa ja kavennukset tehdään siis aina vain toiselta puolelta. Kun sivusilmukat loppuvat tee toinen puoli.
![]() |
| Liukuesteet |
- Jatka näillä kaikilla 58 s:lla sileää ja tee kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä s ylivetäen oikein yhteen. Neulo 1 välikerros jatka samoin kunnes kaikilla puikoilla on alkuperäinen 12s jäljellä.
- Jatka sileää neuletta kunnes pohjan pituus on 20 cm tai sopivan mittainen (käytännössä niin, että kengän kärkeä näkyy sukasta vielä n. 3cm verran).
- Aloita sitten kärkikavennukset: neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja neulo II sekä IV puikon alussa ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2.krs kunnes joka puikolla on jäljellä 8 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä 4 s, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.
- Tee sukkien päkiöihin liukuestekuviointi ja anna kuivua yön yli.
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Joululahjaneuleita lapsille
| Sukat ja kaulahuivi |
![]() |
| The Pipo ja kauluri |
maanantai 24. syyskuuta 2012
Liukuestevillasukat
Kyseessä siis ihan tavanomaiset noin kokoa 25-26 olevat villasukat joihin on laitettu "liukuesteainetta" pohjiin. Lankana Maija-niminen villasekoitelanka. Langan näihin sukkiin sain Salaiselta neuleystävältäni. Värit on tosi kivat ja lankaa riittää vielä hyvin ainakin toisiin sukkiin ja vaikka pieniin lapasiinkin.
Liukuesteaine levitetään sukan pohjiin ja annetaan kuivua. Tällä ensimmäisellä kerralla uskaltauduin tekemään vain tuollaisia pieniä pisteitä, mutta kunhan materiaalin käyttäytyminen tulee tutummaksi niin siitä voinee tehdä monenlaisia hauskoja kuvioita sukkien pohjiin.

maanantai 23. heinäkuuta 2012
Polvisukat
Löysin alennuksesta, ilmeisesti poistumassa olevaa, 7-veljeksen raitasävyä ja päädyin ostamaan sitä pari kerää. Hetken pohdin mihin langan käytän, mutta parhaintahan kyseinen lanka on sukissa. Tein siis itselleni polvisukat kärjestä aloittaen. Kärjestä aloitus siksi, että en ollut ihan varma riittääkö yksi kerä lankaa niin pitkiin sukkiin kuin ajattelin tehdä. Varren pituus sellainen, että polven alta saa vielä käännettyä joustimen kaksinkertaiseksi. Lanka riitti hyvin ja sitä vielä jäi sen verran jäljelle että siitä voisi tehdä vaikka lapsen villasukat.

Ohjeen kärjestä aloitettaviin sukkiin löysin täältä. Olen viimeaikoina lueskellut Mary Oljen ohjeita sukkien tekoon (kirja Suomalaisia sukkia ja muita neuleita) ja hänen mukaansa pitkiin sukkiin tulee aina tehdä "takasauma". Niinpä minäkin moista kokeilin näihin sukkiin. Näkyy ehkä vähän tuossa ensimmäisessä kuvassa. Lopputulos ei ole ihan sellainen kuin ajattelin, mutta tulipahan kokeiltua. Kauniin takasauman saisi varmasti tehtyä hieman ohuemmalla langalla ja niin, että lisäyksiä ei tee heti takasauman viereen... Mary Olki on (tai oli) siis maamme tunnetuin käsityökirjailija ja hänen teoksiaan on julkaistu 1920-luvulta lähtien, sukkakirjan alkuperäinen painos on 30-luvulta.

lauantai 25. helmikuuta 2012
Junasukat
Näihin olen törmännyt blogeissa useaankin otteeseen. Ovat helpot tehdä ja pysyvät kuulemma vauvan jaloissa paremmin kuin tavanomaiset sukat tai tossut. Erikoiseksi nämä sukat tekee kuitenkin niiden taustalla oleva tarina. Kopioin tarinan tähän taito Etelä-Pohjanmaan sivuilta, eli täältä, josta löytyy myös sukkien ohje.
Tekemäni junasukat on tehty Dropsin Alpaca langasta. Sukkia oli mukava neuloa ja ne valmistuivat nopeasti. Toisen sukan tein itse asiassa junassa, niinkuin asiaan kuuluu...
Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet sukat aina kun tuttavapiiriin syntyi uusi vauva. Myös Terttu Latvala on neulonut yli 200 paria ja Eila Tureniuskin yli 50 paria.
Tekemäni junasukat on tehty Dropsin Alpaca langasta. Sukkia oli mukava neuloa ja ne valmistuivat nopeasti. Toisen sukan tein itse asiassa junassa, niinkuin asiaan kuuluu...
Sukan tarina
Tämän sukan sydämellisen ja mieleenpainuvan tarinan kertoi meille Eila Turenius neulekoulussa Kaarakan talossa. Alkuperäiset valkoiset sukat ovat Terttu Latvalalla varmassa tallessa.
Tämän sukan sydämellisen ja mieleenpainuvan tarinan kertoi meille Eila Turenius neulekoulussa Kaarakan talossa. Alkuperäiset valkoiset sukat ovat Terttu Latvalalla varmassa tallessa.
Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana.
Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet sukat aina kun tuttavapiiriin syntyi uusi vauva. Myös Terttu Latvala on neulonut yli 200 paria ja Eila Tureniuskin yli 50 paria.
maanantai 13. helmikuuta 2012
Pitsineulesukat
Novitan syksyllä 2011 ilmestyneestä sukkalehdestä löytyy monenlaisia hauskoja ideoita. Kokeilin sieltä ensin nappivarsisukkia ja nyt sitten pitsineulesukkia. Sain pyynnön tehdä jonkinlaiset sukat, jotka lämmittäisivät varpaita mm. luistimissa. Ihan perus-sukkia en viitsinyt tehdä, joten lopputuloksena nämä.Lankana Novitan 7-veljestä. Värinä lankavarastoista löytynyt parin vuoden takainen Martta-sininen. Eli siis se sininen, minkä Novita teki Marttojen vauvasukkatempausta varten. Vauvasukat tehtiin Nallesta, mutta suurelle yleisölle tuli myyntiin kyseisillä väreillä värjättyä 7-veljestä.
Pitsineule oli onneksi suhteellisen helppo, minä kun en oikein ole päässyt sinuiksi pitsineuleiden kanssa... Kärkikavennukset olivat ohjeessa jotenkin hankalasti selitetyt ja yritykseni meni totaalisesti metsään. Lopulta siis tein ihan vain sellaiset tavalliset kavennukset millaiset yleensä sukkiin olen aiemminkin tehnyt. Eli ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kaksi silmukkaa neulotaan yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa tehdään ylivetokavennukset. Tällaiset kavennukset kunnes työssä on 6-8 silmukkaa jäljellä ja siinä vaiheessa lanka poikki, lanka silmukoista läpi ja päättely. Ohje on, ainakin melkein, tämä Novitan sivuilta löytynyt, mielestäni tässä kyllä on hiukan parempi selitys vaiheista... ehkä lehteen on päätynyt lyhennelty versio.
perjantai 10. helmikuuta 2012
Nappivarsisukat
![]() |
Nämä nappivarsisukat oli tosi mukavat ja nopeat tehdä. Varsi tehdään kahdella puikolla ja loppu sukasta perinteiseen tyyliin neljällä. Varressa yksinkertainen palmikkokuvio ja nappeja varten tietysti napinlävet. Kantapäänä "ainaoikein kantapää" ja kärkikavennuksena sädekavennus. Molemmat uusia tapoja tehdä nuo sukan osiot. Eli uutta tuli opittua. Ohjeiden ymmärtäminen oli osittain hiukan haasteellista, mutta hyvät näistä lopulta tuli. Nappeina aiemmin hankitut puunapit. Lankaa meni melkein koko 7-veljestä kerä, eli hiukan vajaa 150g. Nappien takia nämä eivät oikein sovellu ulkokäyttöön (painavat kengissä), mutta ovat oikein mukavat sukat kotona oleiluun. Tai ehkä vien nämä vielä jossain vaiheessa töihin, jossa yleensä kuljeskelen villasukissa ja sisätossuissa...
maanantai 2. tammikuuta 2012
Saapassukat isälle ja tyttärelle
Päätin tehdä kummilapseni isälle joululahjaksi saapassukat (hän kun sai kumisaappaat joululahjaksi toiselta taholta...) ja ajan ollessa kortilla päädyin käyttämään paksua sukkalankaa. En ole Novitan isoveli -lankaa juurikaan käyttänyt, mutta ajattelin siitä tehtyjen sukkien valmistuvan huomattavasti 7-veljestä lankaa nopeammin... Sukat valmistuivatkin nopeasti ja niistä tuli ainakin paksut, varmastikin myös lämpimät. Langan lopuista tein samanlaiset sukat "hieman" pienemmässä koossa kummilapselle. Isommat sukat kokoa 46, pienemmät 22. Varret 2o2n joustinneuletta, vahvistettu kantapää ja kuvassa näkyvä peruskavennus kärjessä. Silmukkamäärät ja ohjeet löytyivät syksyllä ilmestyneestä Novitan sukkalehdestä.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Pikkulapsen sukat
Tällaiset (värit todellisuudessa kirkkaammat ja hiukan vaaleammat) sain tuossa jokin aika sitten valmiiksi. Alunperin en tiennyt mihin tai kenelle menisivät, mutta sitten kummilapsen äiti kertoi että päiväkodissa pidetään joulumyyjäiset joihin saisi jotain leipoa tai kutoa. No, siihen tarkoitukseen nämä sopivat mainiosti. Muutamat muutkin sukat saan ehkä joulukuuhun mennessä tehtyä. Ja vielä kun niihin voi käyttää lankojen loppuja joita varastoista löytyy liikaakin... Olen nyt yrittänyt saada edes vähän kulutettua lankavarastoja näihin lapasiin, sukkiin jne.
Nämä sukat on tehty perussukkaohjeella (mitat löytyvät mm. täältä), varsi 1 oikein 1 nurin joustinneuletta ja varteen tein vielä reikärivin nyöriä varten, jotta sukat pysyisivät vähän aktiivisemmankin pikkulapsen jaloissa. Lankana Novitan Miami, jota jäi tästä neulemekosta reilusti yli.
![]() |
| Kuten näkyy, on sukkien mitta n. 13cm. |
Nämä sukat on tehty perussukkaohjeella (mitat löytyvät mm. täältä), varsi 1 oikein 1 nurin joustinneuletta ja varteen tein vielä reikärivin nyöriä varten, jotta sukat pysyisivät vähän aktiivisemmankin pikkulapsen jaloissa. Lankana Novitan Miami, jota jäi tästä neulemekosta reilusti yli.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Neulesetti pikkulapselle
perjantai 3. syyskuuta 2010
Villasukkia
Voisi jopa sanoa, että harrastan villasukkatehtailua. Ainakin melkein. Sain eilen valmiiksi pienen ihmisen sukat ja nyt teen isomman ihmisen sukkia (eli siis sukkia harvinaista kyllä itselleni). pienen ihmisen sukat ovat vastalause pikkulasten värikoodaukselle. Miksi tytöt pitää koodata vaaleanpunaisella ja pojat sinisellä aina, kaikkialla ja jatkuvasti? ymmärrän toki, että kyseisiä värejä voi välillä käyttää ja joku niistä pitääkin, mutta mikä tarve on pukea tytöt aina siihen samaan pinkkiin. Noh, koska tästä asiasta tuli keskusteltua eräidenkin pienten lasten vanhempien kanssa ja uhkasin tehdä lapselle yhden pinkin ja yhden sinisen sukan niin tässä sitten lopputulos. Ajatuksena hieman kiusata niitä värikoodaajia ja koodien mukaan toimivia. Jos punaiset lapset on tyttöjä ja siniset poikia niin mikäköhän on lapsi jonka toisessa jalassa on pinkki sukka ja toisessa vaalean sininen. Miettikääpä sitä.
Sukat on tehty Novitan Nalle -langasta. Taas kerran valmiiksi liuku- ja koristevärjätystä. Tällä kertaa kyseessä on Nalle kukkaketo sävyt ruusu ja kissankello (jos muistan oikein, vyötteet ovat jossain ties missä). Hyvin simppelillä perus-sukkien ohjeella. 40 silmukkaa, vahvistettu kantapää ja koko sellainen, että toivonmukaan sopii saappaisiin.
Lopuksi vielä erityishuomio: sukkien kärjet on koodattu parinsa värimaailmalla, jotta kaikki ainakin jossain vaiheessa tajuaisivat (toivottavasti) sukissa olevan joku juju. Eli että lapsen äiti ei ole hukannut villasukkien pareja ja pukenut siksi lapselle eriparisia sukkia.
Lisään tähän kuvan pikkusukista pikapuoliin. Isommat sukat 7 veljestä punatulkkua perussukkaohjeella ja oman koiven mitoilla. Pidemmät varret on tarkoitus tehdä kuin ohjeessa. Että riittävät hyvin maihareihin. Kuva niistäkin ilmestynee kunhan valmistuvat.
Edit: Pikkusukkien ohje http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=91865
Edit2: Kuva omista sukista lisätty.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Neulesetti Nalle-langasta
Uusin neuleprojekti jonka sain valmiiksi oli Nalle-langasta tehdyt lapaset, sukat ja kaulaliina. Lapaset ja sukat hyvin simppelillä perusohjeella. Kaulahuivi "omasta päästä" sen mukaan mitä muistan joskus itse lapsena käyttäneeni. Settiä jo testattiin elävällä mallilla ja kyllä tuo kaulahuivikin ihan hyvin tuntui toimivan. Ja koska tuollainen noin 9kk lapsi osaa jo itse repiä sukat ja lapaset pois niin tein reikäneulosta yhden kerroksen ja pujottelin reikiin samasta langasta tehdyt kiristysnyörit.

Niin ja lankana siis Novitan Nalle kukkaketo orvokki. Aika hauska ja keväinen väritys sillä tuli. Ja siis aloitin aina siitä kohtaa missä langassa satuin olemaan. En todellakaan jaksanut ruveta etsimään kerästä niitä "samoja" värinvaihtelukohtia. Ja sitä paitsi hauskemmatkin ovat näin. Jos minulta kysytään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)