Näytetään tekstit, joissa on tunniste manteli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste manteli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. tammikuuta 2016

Lakritsimantelit

Kuva: S.Kärki
Helppo ja herkullinen naposteltava lakritsin ystäville. Alkuperäisessä ohjeessa (täällä) neuvotaan käyttämään kuorimattomia manteleita, mutta minulla sattui olemaan vain kuorittuja ja nekin tuntuivat toimivan mainiosti. Käytä lakritsijauhetta, ei lakrisijuurijauhetta, saadaksesi oikean maun. Itse käytin John Bülowin raakalakritsijauhetta.

Lakritsimantelit 
1½ tl vettä
½ tl suolaa
1 tl sokeria
3 tl lakritsijauhetta
100 g manteleita

- Laita uuni kuumenemaan 200-asteiseksi.
- Mittaa kulhoon vesi, suola, sokeri ja noin puolet lakritsijauheesta. Sekoita hyvin.
- Lisää mantelit seoksen joukkoon, sekoita.
- Laita leivinpaperi pellin päälle. Levitä mantelit leivinpaperille yhteen kerrokseen. Nosta pelti kuumaan uuniin 7 minuutiksi.
- Nosta pelti uunista, sekoittele mantelit irtonaisiksi.
- Sekoita loput lakritsijauheesta manteleiden joukkoon.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Biscotti

Minulle on jäänyt hieman epäselväksi mikä itse asiassa on Biscottin ja Cantuccinin ero, vaikuttaa nimittäin siltä, että lopputulos on usein varsin samankaltainen. Riippumatta siitä ovatko nämä mitenkään oikeaoppisia Biscotteja, ovat ne silti varsin hyviä ja suklaisia keksejä, joita voi nauttia kahvin tai vaikka makean jälkiruokaviinin kera. Muokkasin tätä ohjetta omiin tarpeisiin sopivaksi.

Biscotti (n. 30kpl)
50g voita
1,5 dl sokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl maissitärkkelystä (Maizena)
2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
50g manteleita (kuorimattomia)
80g tummaa suklaata

- Lämmitä uuni 160 asteeseen.
- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Tai siis vatkaa voita ja sokeria niin pitkään, että sokeri hieman liukenee ja massa on tasaista, ei näillä suhteilla kunnon vaahtoa saa aikaiseksi.
- Lisää sitruunan kuori ja sekoita.
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Taikina on tässä vaiheessa murumaista ja hyvin kuivaa.
- Vatkaa munien rakenne rikki esim. haarukalla erillisessä kulhossa ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
- Rouhi mantelit ja suklaa. Sellainen karkea rouhe sopii hyvin, varsinkin suklaata voi olla isompinakin "sattumina". Lisää rouheet taikinaan ja sekoita nopeasti.
- Muotoile taikinasta leivinpaperilla päällystetylle pellille kaksi samankokoista tankoa. Painele tangot noin 5cm levyisiksi ja nosta uuniin. Paista noin 20 minuuttia.
- Nosta pois uunista ja leikkaa tangot n. 1,5 cm levyisiksi paloiksi ja laita takaisin uuniin kuivumaan noin 15 minuutiksi.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Nougatpikkuleivät

Olen jo monta vuotta sitten jäänyt koukkuun tanskalaiseen nougatiin. Kyseessä siis hasselpähkinästä tehty nougat, jota Tanskassa myydään pääasiassa ennen joulua. Kuvia ja tietoa löytyy täältä. Yleensä syön nougatin sellaisenaan, leikkelemällä viipaleita tangosta. Mutta tuote sopii myös mainiosti leivontaan. Nämä pikkuleivät tein pakastimessa olleesta pikkuleipätaikinasta, eli leikkelin jäätyneestä tangosta viipaleita. Siksi pikkuleivät eivät ole ehkä ihan niin kauniita kuin voisivat olla. Pikkuleivät voi tehdä varmastikin mistä tahansa murotaikinasta, mutta alla ohje siihen taikinaan mitä käytin.

Nougatpikkuleivät

125g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljajauhetta
Nougatia
Manteleita

- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää kananmuna edelleen vatkaten.
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita vain sen verran, että saat tasaisen taikinan.
- Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Voit halutessasi jättää odottamaan vaikka yön yli, mutta pari tuntiakin auttaa jo. Ajatuksena siis saada taikina jähmettymään, jotta sen leipominen olisi helpompaa.
- Taikinan voi myös muotoilla tangoiksi ja pakastaa tulevaa käyttöä varten.
- leikkaa tangosta ohuita pyörylöitä tai kauli taikina levyksi ja käytä pyöreätä muottia.
- Asettele puolet pyöreistä pikkuleivistä leivinpaperille, laita jokaisen keskelle pieni pala nougatia ja asettele päälle toinen pikkuleipä. Paina päälle koristeeksi manteli.
- Paista 225 asteessa noin 5-7 minuuttia, eli kunnes pikkuleivät ovat kypsiä ja alkavat hieman ruskistua reunoilta.