Näytetään tekstit, joissa on tunniste piknik. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piknik. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. toukokuuta 2015

Vappupiknik 2015

(Kuva: S.Kärki)
Perinteinen TYYlikäs vappupiknik vietettiin jälleen kerran aurinkoisessa kevätsäässä. Maailman Parhaan Piknikpödän (TM) ympärillä viihdyttiin useampi tunti. Käytössä oli kankaiset liinat, lasit, kunnon lautaset ja tietysti pääosin itse tehdyt eväät. Leivän leivoin aamulla, joten se oli tarjottaessa vielä lämmintä ja lihapullat tuotiin paikalle kuumina ruokatermoksessa. Kuvassa pilkistää myös paketillinen piknikalueella tarjolla olleita Fazerin uutuuksia, eli mudcake piiraita (eivät voita itse tehtyä suklaakakkua).

Tällä kertaa piknikpöydällä oli tarjolla seuraavia herkkuja:
Vihreää salaattia ja vadelmavinaigretteä
Quinoa-avokadosalaattia
Kurkkuvoileipiä
Lihapullia
Olutleipää
Hummusta
Rosmariinikakkua
Simaa ja raparperi-herukkasimaa
Inkivääriolutta
Kuohuviiniä
Pillimehua

Huom: Lisään tähän postaukseen linkit olutleipään ja rosmariinikakkuun kunhan saan ne blogiin.

torstai 2. toukokuuta 2013

Vappupiknik 2013



Vappupiknik 2013 (Kuva: S.Kärki)

Perinteinen TYYlikäs vappupiknik Turussa Vartiovuorenmäellä. Tänä vuonna Maailman Parhaan Piknikpöydän (TM) kattauksesta löytyi monenlaista uutta herkkua perinteisiä piknikeväitä unohtamatta. Kertakäyttöastioita ei tietenkään käytetty vaan mukana tuotiin niin lasit, lautaset kuin ruokailuvälineetkin ja herkutkin olivat kaikki itse tehtyjä. Tai no, osa juomista toki oli ostettuja ja taitaa kuvassa näkyä pussillinen piknikillä promootiomielessä jaettuja naposteltaviakin. Eväistä leipä oli aamulla leivottu, eli piknikin alkaessa vielä lämmin ja lihapullat pidettiin lämpimänä ruokatermoksessa.

Piknikeväät 2013: parsa-savulohisalaatti, kurkkuvoileivät, lihapullat, irlantilainen soodaleipä, hummus, tippaleivät, cantuccinit, Rocky Road, sima, kuohuviini, tuoremehu, olut ja vesi. Tähän postaukseen laitan salaatin ohjeen, soodaleipä, hummus, sima ja Rocky Road löytyvät omista postauksistaan. Lisään linkit kunhan saan tekstit kirjoitettua. Salaatin alkuperäinen ohje löytyy täältä, muokkasin sitä vähän lisäämällä yrttejä ja vaihtamalla sipulin sellaiseen jota kotoa löytyi.


Parsa-savulohisalaatti 
(Kuva: S.Kärki)
1kg perunoita
1 salottisipuli 
1 nippu (n. 500g) vihreää parsaa
n. 300g lämminsavulohta
Reilusti rucolaa
Kastike
4 rkl öljyä
2 rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
Hiven sokeria
Hiukan tuoretta salviaa, persiljaa ja rosmariinia silputtuna

- Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Jäähdytä, kuori ja paloittele ne. Hienonna sipuli. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Kääntele marinadi varovasti perunoiden ja sipulin joukkoon. Anna maustua hetki jääkaapissa.
- Kuori parsat nupun alapuolelta ja leikkaa tyvestä pois 2-3 cm puumaista osaa. Keitä parsat juuri ja juuri kypsiksi kevyesti suolalla maustetussa vedessä 4-8 minuuttia esimerkiksi paistokasarissa. Vettä saa olla sen verran, että parsat juuri ja juuri peittyvät. Keittoaika vaihtelee parsojen paksuuden ja tuoreuden mukaan. Kokeile kypsyyttä cocktailtikulla tai veitsenkärjellä parsojen tyvestä: sopivan kypsä parsa tuntuu napakalta. Huuhdo parsat nopeasti kylmällä vedellä, jotta kypsyminen lakkaa. Valuta parsat ja paloittele ne.
- Paloittele lohi. Levitä rucola tarjoiluvadille. Kaada päälle peruna-punasipuliseos ja asettele sen pinnalle lohi- sekä parsapalat. 

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappupiknik 2012

Kuten perinteeseen kuuluu  niin 1.5. järjestetään piknik. Turussa piknikin "virallinen" järjestäjä on TYY ja paikkana Vartiovuorenmäki. Tällä kertaa pääsimme paikalle hieman klo 11.00 jälkeen, joten meille riitti hyvin tilaa. Myöhemmin päivällä lähes koko mäki oli peitetty erilaisilla huovilla, pöydillä, herkuilla ja ihmisillä. Meidän piknikpöytämme on Maailman Paras Piknikpöytä (TM) ja tällä kertaa se voitti "ekologisimman piknikpöydän" tittelin. Huomionosoitus taisi tulla siitä, että kertakäyttöastioita ei ollut käytössä lainkaan, omatekemät eväät tuotiin paikalle muovirasioissa (ei kertakäyttöisiä) ja pöytäkin on tehty kierrätysmateriaaleista. Palkintona kukkia ja lahjakortti. Kiitos TYY:n ympäristövaliokunta :)

Mutta nyt tärkeimpään eli herkkuihin. Pöytään katettiin savulohisalaattia, dinosauruskurkkuvoileipiä, pepperoni-juustomuffinsseja, hedelmäkakkua ja ranskankermavaahtoa, tippaleipiä ja cookie popseja. Juomina kuohuviiniä, tuoremehua, simaa ja limsaa. Salaatin ja muffinssien ohje tässä postauksessa, makeiden herkkujen ohjeet tulevat blogiin pikapuoliin.

Savulohipastasalaatti
4-6 henkilölle piknikevääksi
Noin 250g farfallea (tricolori)
Kasvisliemikuutio
300g lämminsavulohta
Pestoa maun mukaan
3-4 tomaattia
Puolikas kurkku
Reilusti rucolaa

- Keitä pasta pussin ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen halutessasi kasvisliemikuutio. Huuhtele kylmän veden alla kylmäksi ja kaada salaattikulhoon. Jos pelkäät, että pasta tarttuu toisiinsa kiinni lisää loraus oliiviöljyä ja sekoita.
- Pilko kurkku ja tomaatit ja lisää pastan joukkoon.
- "Pilko" savulohi, eli erottele se palasiksi esim. haarukalla. Kaada salaattin joukkoon.
- Lisää maun mukaan pestoa, tässä taisi olla sellainen 4-5rkl itse tehtyä pestoa. Leikkaa rucola pieniksi paloiksi saksilla ja lisää salaatin joukkoon.
- Sekoita ja tarkista maku. Lisää pestoa tai halutessasi vaikka yrttejä.


Pepperoni-juustomuffinssit (12 kpl)

5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
2 dl maustamatonta jogurttia
1,5 dl maitoa
2 kananmunaa
0,5dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä ja 0,5dl oliiviöljyä
n. 2dl emmentalkuutioita
Pepperonisuikaleita ehkä noin 1dl
2 rkl aurinkokuivattua tomaattia pieninä paloina
2 tl kuivattua basilikaa
Hieman tuoretta rosmariinia

- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Sekoita jogurtti, maito, munat ja öljy keskenään ja lisää kuivien aineiden sekaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
- Lisää mausteet ja täytteet ja sekoita
- Lusikoi muffinssipellin koloihin (tai muffinssivuokiin) ja paista 200 asteessa noin 20-25 min muffinssien koosta riippuen.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappupiknik 2011

Takana taas erinomainen, perinteinen ja herkullinen vappu. Vappupiknikin ruokalistalla tällä kertaa perinteeksi muodostuneita herrkuja ja jotain uuttakin. Juomina kuohuviiniä, simaa ja jääkahvia. Suolaisina herkkuina (dino)kurkkuvoileipiä, pastasalaattia, lihapullia sekä peperonimuffinsseja. Ja jälkiruokina vielä cantuccineja (niistä enemmän tietoa täältä), juustokakkua ja tietysti karamelleja. Kurkkuvoileipien ohje on salaisuus, mutta alla vihjeitä pastasalaattiin ja lihapulliin sekä lopuksi peperonimuffinssien ohje.

Kaikki olivat, vaikka itse sanonkin, erittäin herkullisia. Lihapullat sai hyvin pysymään lämpimänä ruokatermoksessa ja muffinssitkin olivat lämpimiä kun ne kuljetti piknikpaikalle pienessä kylmälaukussa.

Pastasalaatti
Pastaa (tässä Torinon pieniä simpukoita)
Pitkä pätkä kurkkua
Retiisejä
Reilusti rucolaa
Pussillinen herne-maissi-paprikaa
Sitruunaöljyä, balsamicoa, pippuria, suolaa, basilikaa ja tuoreita yrttejä sen mukaan mitä sattuu löytymään.


Lihapullat
Pari desiä turkkilista jogurttia ja desin verran korppujauhoja sekoitetaan ja annetaan turvota hetken aikaa. Lisätään noin 300g jauhelihaa, yksi kananmuna ja mausteita. Mausteina tällä kertaa pippuria, suolaa, reilusti tuoreita yrttejä (timjamia, salviaa ja basilikaa) sekä tuoretta sipulin vartta pieneksi pilkottuna. Taikinasta tehdään sopivan kokoisia palleroita jotka paistetaan uunissa 200 asteessa noin 15min tai kunnes ovat kypsiä.


Peperonimuffinssit
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
2 dl turkkilaista jogurttia (muu maustamaton jogurtti käynee myös mainiosti samoin mm. kermaviili)
1 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä

- Lämmitä uuni 200 asteeseen.
- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Vatkaa munat, jogurtti, maito ja öljy sekaisin ja lisää jauhoihin. Sekoita tasaiseksi ja lisää haluamasi mausteet.

Mausteet
Peperonisiivuja pilkottuna pieneksi
Kuivattua basilikaa ja persiljaa
Pippuria

- Annostele muffinssivuokiin ja paista noin 15 min.
- Tästä annoksesta tuli 14 kohtuullisen kokoista muffinssia.
- Pohjataikinaan voi lisätä mausteita oman maun mukaan. Erilaiset juustot, yrtit, kinkku, pekoni, aurinkokuivattu tomaatti jne. sopivat mainiosti.