Näitä on nyt jo jonkin aikaa näkynyt niin blogeissa kuin ruokasivustoillakin ja itse päätin vihdoinkin kokeilla. Ensin tein yhden ohjeen mukaan ja sain aikaiseksi pellillisen paahdettuja siemeniä (mikään siis ei sitonut siemeniä toisiinsa), mutta tällä alla olevalla ohjeella sain aikaiseksi erittäinkin herkullista näkkäriä. Näkkäri sopii naposteluun, evääksi tai vaikka juustotarjottimelle.
Siemennäkkäri
3 dl erilaisia siemeniä (omassa versiossa kurpitsa, seesam ja auringonkukka)
1,5 rkl psylliumia
1 valkuainen
Suolaa
n. 1 rkl kuivattuja yrttejä (esim. basilika ja persilja)
n. 2 rkl kylmää vettä
- Lämmitä uuni 200 asteeseen.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä pellille mahdollisimman ohueksi ja tasaiseksi levyksi.
- Paista uunissa noin 10 minuuttia. Paistoaikaa kannattaa vahtia, ettei näkkäri pala.
- Leikkaa tai murra paloiksi.
- Suolaa kannattaa laittaa aika reilusti, mutta jostain ohjeesta löytynyt määrä 1tl oli mielestäni liikaa.