Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuorejuusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuorejuusto. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. tammikuuta 2016

Suklaa-espressokakku

Kun kakussa on suklaata, konjakkia ja kahvia ei se varsinaisesti voi olla huonoa. Vielä kun ainesosiin lisää kondensoidun maidon ja tuorejuuston on lopputulos varsin herkullinen. Ohje löytyy HS:n sivuilta, eli täältä. Oma versio ei kyllä ollut ollenkaan niin kaunis, mutta onneksi se silti maistui hyvältä.

Suklaa-espressokakku 
200 g tummaa suklaata 
5 rkl konjakkia 
200 g voita 
2 dl sokeria 
4 kananmunaa 
2½ dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 tl vaniljasokeria

Täyte 
2 dl kondensoitua maitoa 
400 g tuorejuustoa 
1 rkl espressopikakahvijauhetta (tai maun mukaan)
1 tl vaniljasokeria

- Paloittele suklaa kattilaan. Mittaa joukkoon konjakki. Lämmitä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes suklaa alkaa sulaa. Nosta kattila liedeltä.
- Paloittele voi kulhoon. Mittaa joukkoon sokeri. Vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoita joukkoon suklaaseos.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita jauhoseos taikinan joukkoon nopeasti käännellen.
- Pingota irtopohjavuoan (halkaisija 22 cm) pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi. Voitele vuoan reunat kevyesti voilla. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 60 minuuttia.  - Anna kakun jäähtyä vuoassa. Irrota vuoan reunat ja nosta kakku leikkuulaudalle. Leikkaa kakku jäähtyneenä kahteen osaan.
- Mittaa kulhoon kondensoitu maito, tuorejuusto, espressopikakahvijauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa voimakkaasti sekaisin.
- Nosta alimmainen kakkupohja kakkuvadille. Levitä päälle puolet täytteestä. Nosta päälle toinen kakkupohja, ja levitä päälle loput täytteestä.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Red Velvet Cake

Red Velvet Cake (Kuva: S.Kärki)
Tätä amerikkalaista klassikkoa en ollut koskaan aiemmin maistanut. Eli en tiedä oliko makuelämys autenttinen. Makea, täyteläinen, herkullinen ja todella täyttävä kakku kuitenkin oli. Ehkä siis sellainen kuin pitäisikin? Ohje jälleen kerran Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä.

Red Velvet Cake
4 dl vehnäjauhoja
2 tl kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa
2–3 tl punaista elintarvikeväriä
2 dl maitoa
125 g huoneenlämpöistä voita
3 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl valkoviinietikkaa

Tuorejuustokuorrutus
200 g tuorejuustoa
200 g mascarponejuustoa
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa

- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele irtopohjavuoan (Ø 20 cm) reunat voilla ja pingota pohjalle leivinpaperi.
- Siivilöi jauhot kulhoon. Siivilöi kaakao joukkoon ja lisää suola.
- Sekoita väriaine maitoon.
- Vatkaa voi ja sokerit hyvin yhteen. Vaahtoa ei näillä suhteilla tule, mutta kunhan ovat tehokkaasti yhteen vatkatut. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
- Lisää puolet jauhoseoksesta ja puolet nesteestä taikinaan. Sekoita huolellisesti. Lisää loput jauhot ja neste. Sekoita, kunnes taikina on tasaista.
- Sekoita sooda valkoviinietikkaan ja kaada kuohuva seos taikinaan. Sekoita nopeasti. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasossa 40-50 min. Tarkista kypsyys tikulla. Ohjeessa oli 30-40 min. ja siinä vaiheessa kakun keskiosa oli aivan raaka. Eli ainakin minun uunissani kypsennysaika on lähempänä tuntia.
-Nosta kakku uunista ritilälle ja anna jäähtyä noin 10 min. Kumoa kakku ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Nosta jäähtynyt kakku peitettynä jääkaappiin ja anna levätä seuraavaan päivään. Näin kakun leikkaantuu paremmin, täyttäminen on helpompaa ja lopputulos on siistimpi.
Tuorejuustokuorrutettu kakku
- Leikkaa kakku 3 levyksi.
- Valmista kuorrutus. Sekoita tuorejuusto ja mascarpone sähkövatkaimella. Siivilöi tomusokeri joukkoon ja sekoita. Lisää vaniljasokeri ja kerma ja vatkaa sähkövatkaimella, kunnes kuorrutus on sileää ja kuohkeaa.
- Kokoa kakku. Nosta kakkulevy tarjoiluvadille ja levitä noin 1 dl kuorrutusta päälle. Täytä seuraava kerros samalla lailla. Nosta kolmas kakkulevy kanneksi. Jos tarjoat kakun samana päivänä, levitä kaikki loppu kuorrutus kakun päälle ja reunoille. Jos voit antaa kakun vetäytyä vielä seuraavaan päivään, kuorruta kakku vain ohuelti. Nosta kakku kuvulla peitettynä jääkaappiin ja säilytä loppu kuorrute tiiviissä rasiassa jääkaapissa. Levitä loppu kuorrute kakun päälle ja reunoille vasta juuri ennen tarjoamista.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Porkkanakakku

Kesäinen syntymäpäiväjuhlan kahvipöytä
En ollut aikaisemmin porkkanakakkua tehnytkään, joten pitihän se sitten tehdä oikein kunnolla. Tein siis porkkanakakun Glorian Ruoka ja Viini -lehden (3/2011) ohjeen mukaan. "Pelkän" kakun lisäksi siis porkkanamarmeladia (siitä seuraava postaus, joka ilmaantuu linkiksi tähän kunhan saan sen kirjoitettu) kakun väliin. Lopputulos oli herkullinen

Porkkanakakku.
500g porkkanoita
6dl vehnäjauhoja
1,5tl kardemummaa
1,5tl kanelia
1tl inkivääriä
1/2tl muskottipähkinää
2tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
3 kananmunaa
2,5dl ruokosokeria
1dl maitoa
2,5dl rypsiöljyä

- Voitele ja jauhota irtopohjainen kakkuvuoka (ohjeen mukaan n 23cm halkaisijaltaan oleva)
- Pane uuni lämpiämään 175 asteeseen.
- Raasta porkkanan hienoksi
- Sekoita kuivat aineet keskenään
- vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi ja lisää jauhot, maito, öljy ja porkkanaraaste muutamassa ereässä.
- Kaada taikina vuokaan ja paista noin tunti ja 10-20min. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla.
- Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen täyttämistä.

Kuorrute
600g tuorejuustoa
150g voita
2dl tomusokeria
- Sekoita tuorejuusto ja voi sileäksi sauvasekoittimella. Lisää tomusokeri ja pane jääkaappiin odottamaan.

Kakun kokoaminen
- Leikkaa kakku kolmeen osaan.
- Nosta alin kerros irtopohjavuokaan. Levitä ohut kerros tuorejuustokuorrutetta ja levitä 2-3dl marmeladia tuorejuuston päälle. Nosta seuraava kerros vuokaan ja täytä toinen kerros samalla tavoin.
- Nosta viimeinen kerros päälle. Kääri kakku kelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään. Maku paranee jos täytät kakun edellisenä päivänä ja kuorrutat vasta juuri ennen tarjoilua.
- Poista kelmu ja kuorruta kakku lopulla tuorejuustokuorrutteella.

Koristeena mintunlehtiä
Huomioita
- Kakku oli hieman raaka, joten kannattaa tarkistaa huolella.
- Valitsemani kakkuvuoka taisi olla liian pieni tai sitten kakku vain nousi yllättävän hyvin. Kakusta nimittäin tuli ehkä liiankin  korkea. Seuraavalla kerralla siis isompaan vuokaan niin palojen leikkaaminenkin helpottuu.
- Alkuperäisessä ohjeessa kakku koristeltiin vielä inkivääri-porkkananauhoilla joita en tällä kertaa aikataulusyistä tehnyt. Seuraavaksi kokeilen niitäkin.
- Kuvaustekniikkaa pitäisi hioa, näistäkin tuli turhan kellertäviä... kuorrute siis oli melkein valkoista.
- Ohjeessa kakkuun tuli myös 2dl paahdettuja pekaanipähkinöitä. Jätin pähkinät pois vaikka ne varmasti hyvän lisän makuun ja rakenteeseen olisivat tuoneetkin.