Lomakauden ollessa kulman takana pidimme työpaikalla nyyttärilounaan, jota varten tein jogurttikakkua. Ja kuten ehkä lukijat ovat huomanneet niin työpaikalle toimitettavien kakkujen ja muiden leivonnaisten yhdistävänä piirteenä on vaniljaviina. Tällä kertaa viinaa lorahti reilusti mansikoiden sekaan. Jogurttikakku on herkullinen ja raikas ja sen kanssa voi hyvin tarjoilla erilaisia marjoja tai hedelmiä, mutta toki se maistuu myös ihan sellaisenaan. Muokkasin hieman kakun alkuperäistä reseptiä, katsokaa täältä millaisesta kakusta idean otin.
Jogurttikakku
1 "pötkö" Dominokeksejä
n. 50g voita
n. 600g turkkilaista jogurttia
0,5-1 dl sokeria
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
Ripaus vaniljajauhetta
2 dl kuohukermaa
5 liivatelehteä
- Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi muruseokseen. Taputtele
voimuru irtopohjavuokaan, jonka pohja on päällystetty leivinpaperilla.
Laita vuoka jääkaappiin jotta pohja jähmettyy sillä aikaa kun teet täytteen.
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Mittaa jogurtti kulhoon
ja sekoita mukaan sokeri, sitruunan kuoriraaste ja vanilja. Laita sokeria maun mukaan, tässä taisi olla noin 0,75 dl sokeria.
- Vatkaa kerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Lisää kermavaahto jogurttimassaan ja sekoita varovasti.
- Kiehauta
sitruunamehu nopeasti kattilassa ja lisää kevyesti vedestä rutistetut
liivatelehdet kuumaan nesteeseen. Sekoita kunnes liivatelehdet liukenevat nesteeseen. Kaada ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
- Kaada täyte keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään ainakin muutamaksi tunniksi.
Vaniljaviinamarinoidut mansikat
1 l mansikoita (kiinteitä jos löytyy)
1 dl vaniljaviinaa
Ripaus vaniljajauhetta
Reilusti juoksevaa hunajaa (ehkä noin 4-5 rkl)
- Perkaa mansikat ja halkaise ainakin isoimmat.
- Sekoita viina, hunaja ja vanilja yhteen ja kaada mansikoiden päälle. Kääntele muutaman kerran lusikalla (varovasti) ja nosta jääkaappiin maustumaan. Yön yli oleskelleista mansikoista oli irronnut mukavasti nestettä, joten aamulla kaikki mansikat olivat liemen peitossa. Voit myös sekoitella mansikoita muutaman kerran maustumisen aikana.
- Tarjoile jogurttikakun kera tai vaikka jäätelön kastikkeena.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
maanantai 7. heinäkuuta 2014
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Lipstikkajäätelö ja rosmariini-mansikkakastike
![]() |
| Lipstikkajäätelö ja rosmariini-mansikkakastike |
Lipstikkajäätelö ja rosmariini-mansikkakastike
4 annosta
1 l vaniljajäätelöä
1/2 dl hienonnettua lipstikkaa
Kastike
1/2 l mansikoita
1-2 rkl hienonnettua rosmariinia
1 rkl sokeria
- Anna jäätelön pehmentä huoneenlämmössä 20 minuuttia. Soseuta jäätelön pehmentyessä mansikat. mausta ne rosmariinilla ja sokerilla.
- Laita jäätelö kulhoon ja sekoita lipstikka joukkoon. Tarjoa kastikkeen kanssa heti tai jäädytä lipstikkajäätelöä hetki pakastimessa ennen tarjoamista.
Huomioita
- Jäätelö oli hyvää, mutta seuraavalla kerralla hienonnan lipstikan vielä pienemmäksi. Makua nimittäin olisi saanut olla enemmän.
- Mansikkakastike sopisi hyvin muunkinlaisen jäätelön kanssa nautittavaksi.
torstai 9. elokuuta 2012
Mustaherukka-mansikkamarmeladi
Päätin kokeilla marmeladin tekemistä mustaherukoista ja mansikoista. Herukoita poimin itse ja mansikoitakin oli vielä myynnissä. Sain ostettua reilun litran sormenpään kokoisia mansikoita, jotka sopivat hillottavaksi mainiosti: ei tarvitse juurikaan paloitella, sen kuin vaan perkaa ja laittaa kattilaan. Tämä marmeladi oli ainakin lämpimänä todella hyvää. Sopii varmasti niin pannukakun kuin paahtoleivänkin kaveriksi.
Mustaherukka-mansikkamarmeladi
1l mustaherukoita
1l mansikoita
330g hillo-marmeladisokeria (1 paketti)
- Puhdista marjat.
- Laita mustaherukat, sokeri ja noin 0,5dl vettä kattilaan ja anna kiehua alhaisella lämmöllä. Kiehumisaika noin 10min, eli kunnes marjat ovat pehmenneet. Lisää mansikat ja keitä vielä muutama minuutti. Kuori mahdollinen vaahto.
- Purkita puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. Anna jäähtyä huoneen lämmössä ja nosta sitten viileään.
- Sokeripaketin ohjeen mukaan marmeladi säilyy viileässä, mutta avattu purkki pitää säilyttää kylmässä.
Mustaherukka-mansikkamarmeladi
1l mustaherukoita
1l mansikoita
330g hillo-marmeladisokeria (1 paketti)
- Puhdista marjat.
- Laita mustaherukat, sokeri ja noin 0,5dl vettä kattilaan ja anna kiehua alhaisella lämmöllä. Kiehumisaika noin 10min, eli kunnes marjat ovat pehmenneet. Lisää mansikat ja keitä vielä muutama minuutti. Kuori mahdollinen vaahto.
- Purkita puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. Anna jäähtyä huoneen lämmössä ja nosta sitten viileään.
- Sokeripaketin ohjeen mukaan marmeladi säilyy viileässä, mutta avattu purkki pitää säilyttää kylmässä.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Marja-Charlotta
Charlotta on mukava tehdä ja siitä tulee helposti kivan näköinen. Erillistä koristelua ei tarvita välttämättä ollenkaan, sen kuin vaan kumoaa kakun lautaselle ja nostaa tarjolle. Tällä kertaa täytin Charlotan mustikoilla ja mansikoilla. Täytteen voi tietysti tehdä vain yhdestäkin marjasta tai saman tien laittaa molemmat marjat samaan täyte-erään.
Kääretorttu
3 kananmunaa
1,2 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
2/3 tl leivinjauhetta
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja paista uunipellillä 200 asteessa noin 10-12 min.
- Kumoa kääretorttu sokeroidulle leivinpaperille. Levitä torttulevylle kerros puolukkamarmeladia (tai jotain muuta hilloa). Kääri tiukaksi rullaksi ja nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Täyte
![]() |
| Viipale Charlottaa |
500g maitorahkaa
0,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljajauhetta
n. 2,5 dl mustikoita
n. 2,5 dl mansikoita
1 limetti
Sokeria maun mukaan
6 liivatelehteä
Hieman kiehuvaa vettä
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka, sokeri ja vanilja. Sekoita tasaiseksi ja jaa kahteen osaan.
- Laita liivatteen likoamaan kylmään veteen.
- Perkaa ja pilko mansikat, puhdista mustikat. Purista limetistä mehu ja sekoita se mansikoiden joukkoon.
- Lisää toiseen rahkavaahdon puolikkaaseen mustikat ja toiseen mansikat. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria, vaniljaa tai muita makuaineita (ks. huomioita).
- Lisää vaahtoihin liivatteet (3 kumpaankin) vasta sitten kun olet tehnyt Charlotan pohjatyöt (ks. kokoaminen). Liota liivatteet (3kpl) 2-3 rkl kiehuvaa vettä ja lisää täytteeseen ohuena nauhana jatkuvasti sekoittaen.
Charlotan kokoaminen
- Leikkaa kääretorttu ohuiksi viipaleiksi. Vuoraa pyöreäpohjainen kulho tuorekelmulla. Vuoraa kulhon pohja ja reunat kääretorttuviipaleilla. Yritä asetella viipaleet mahdollisimman tasaisesti ja niin, että väleihin ei jää suuria aukkoja.
- Lisää liivate ensin mustikkatäytteeseen ja kaada se kääretortuilla vuoratutuun kulhoon. Tasoita pinta.
- Tällä kertaa kääretorttua oli hieman liian vähän, joten "nostin" reunoja asettelemalla torttuviipaleiden päälle vielä kerroksen halkaistuja mansikoita kuten kuvasta näkyy.
- Lisää liivate mansikkatäytteeseen ja kaada vuokaan. Tasoita pinta ja peitä kelmulla. Nosta jääkaappiin hyytymään.
Huomioita
- Kääretortun täytteeksi voi laittaa mitä haluaa tai mitä kaapista löytyy. Esimerkiksi mustikka- tai mansikkahillo sopisi hyvin tai tortun väliin voisi laittaa myös vaikka lemon curdia tai vain kerroksen vaniljarahkaa. Niin ja toki kääretortun voi myös ostaa valmiina jos ei sillä kertaa halua kääretorttua itse kääräistä kokoon.
- Marjatäytteitä voisi maustaa vaniljan ja limen lisäksi vaikka konjakilla, rommilla tai jollain marjaliköörilläkin. Ja limeä voi laittaa enemmänkin kuin nyt tässä ohjeessa. Voit lisätä myös limen kuoriraastetta tuomaan enemmän makua.
- Täyte oli tällä liivatemäärällä aika pehmeää, eli jos haluaa jämäkämmän kakun voi liivatteita lisätä ainakin 1kpl molempiin täytteisiin.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Biscuits ja marinoidut mansikat
![]() | ||||||
| Biscuits, mansikat, hilloja ja ranskankermaa |
Baking Powder Biscuits
1 ja 1/3 cup vehnäjauhoja (käytin enemmän ehkä n. 1 ja 2/3 cup)
2 rkl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1/8 tl suolaa
5 ruokalusikallista kylmää voita
1/2 cup maitoa
- Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kylmä voi pienehköinä paloina ja nypi murumaiseksi.
- Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Jos taikina jää kovin pehmeäksi ja tahmeaksi niin lisää vehnäjauhoja. Minulla taikina jäi niin pehmeäksi, että kaulitseminen ja muotilla palojen ottaminen oli todella hankalaa.
- Kaulitse ohuehkoksi levyksi, noin puoli cm on varmaan hyvä.
- Ota pyöreällä muotilla pipareita ja paista 225 asteessa noin 10-12min koosta riippuen. Minun biscuitini olivat aika pieniä, sillä en satu omistamaan isompaa pyöreää muottia ja lasia yms. en nyt tällä kertaa käyttänyt.
- Tarjoile hillojen, ranskankerman ja limemarinoitujen mansikoiden kera. Toki muutkin marjat käyvät ja ranskankerman tilalla voit tarjota vaikka kermavaahtoa.
Limemarinoidut mansikat
0,5 l perattuja mansikoita
1 limetti
2-3 tl sokeria
Hiukan vaniljajauhetta
- Laita mansikat kulhoon, rippottele päälle sokeri ja vanilja.
- Raasta limen vihreä kuoriosa ja lisää se mansikoiden sekaan. Purista limen mehu mansikoiden päälle.
- Sekoita ja anna maustua pari tuntia.
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Mansikka-limettihillo
![]() |
| (Kuva: S.Kärki) |
Ohje löytyi Dansukkerin sivuilta eli täältä. Hilloa tulee noin 3-4 hillopurkillista, purkkien koosta riippuen tietysti. Itsellä oli käytössä kaksi vähän isompaa purkkia ja kaksi pienempää (toinen pienistä tuli vain puolilleen hilloa).
Mansikka-limettihillo
2l mansikoita
4 limetin kuori ja mehu
1 limetin hedelmäliha
330g hillo-marmeladisokeria (yksi paketti siis)
- Puhdista ja pilko mansikat. Isommat pilkoin 4 osaan, pienemmät laitoin puoliksi.
- Raasta limettien kuoren vihreä osa mahdollisimman pienellä raastinterällä ja purista limeteistä mehu. Pilko yhden limetin hedelmäliha pieniksi paloiksi. Pyri välttämään "kalvojen" päätymistä hilloon.
- Laita mansikat, limetit ja sokeri kattilaan ja keitä hiljalleen 10-15min. Kuori mahdollinen vaahto pois.
- Kaada purkkeihin ja sulje kannet.
Huomioita
- Vastaavalla ohjeella voisi tehdä myös esim. mansikka-minttuhilloa tai mansikka-sitruunahilloa.
- Annostelin hillon ohjeen mukaansamantien purkkeihin ja kuten kuvasta näkyy hillosta tuli kerroshilloa jossa alla on liemi (joka hyytynee hyytelöksi) ja päällä sattumat eli mansikat. Jos olisin odottanut vähän aikaa niin hillo olisi ehkä hyytelöitynyt sen verran, että siitä olisi tullut tasaisempaa...
lauantai 20. elokuuta 2011
Mudcake ja konjakkimuhennetut mansikat
![]() |
| Mudcake ja konjakkimuhennetut mansikat |
Mudcake eli mutakakku
200g voita
200g suklaata (mahdollisimman tummaa, käytin 70% kaakaota sisältävää)
4 kananmunaa
2dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
- Sulata voi ja lisää voin sekaan pilkottu suklaa. Anna sulaa kuuman voin sekaan.
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää vaahtoon kuivat aineet ja voi-suklaaseos.
- Kaada taikina voideltuun vuokaan (käyttämäni vuoka lienee n 26cm halkaisijaltaan)
- paista uunissa 200 asteessa 12 minuuttia. Mutakakku ei varsinaisesti kypsy kuin reunoilta ja pinnalta. Kakun kuuluu jäädä pehmeäksi ja kosteaksi sisältä.
![]() |
| Mudcake ja pensasmustikat |
Tuoreita mansikoita, noin 3/4l
Loraus konjakkia
Pari ruokalusikallista ruokosokeria
- Murskaa mansikat kulhossa esimerkiksi haarukalla.
- Lisää konjakki ja sokeri ja anna maustua hetken.
- Tätä voi varmasti tehdä myös pakastemansikoista. Maku ei ole ihan sama, mutta hyvää voisin kuvitella olevan.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Trifle mustikoista ja mansikoista
No niin. Nyt sitten olen kokeillut triflen tekemistä. Trifle on siis (ennen kaikkea) brittiläinen kerrosjälkiruoka. Kerrokset koostuvat ilmeisesti useimmiten hyytelöstä, kakusta, hedelmistä ja custardista (vähän niinkuin vaniljakastike muttei kuitenkaan). Perusohje tähän minun yritelmääni löytyi osoitteesta triflerecipes.org - mistäs muualtakaan. Lopputuloksena ihan hyvän makuinen jälkiruoka, mutta lisää harjoituksia vaaditaan jotta saan aikaiseksi herkullisemman makuisen ja näköisen triflen. Lisää harjoituksia siis tässäkin lajissa.
Trifle
Sokerikakkupohja (tein 2 munan pohjan, josta ihan kaikkea en käyttänyt)
Jell-O:ta tai muuta valmista hyytelöä
Reilusti mustikoita ja mansikoita
Pussillinen vaniljakastikeaineksia (niitä joita saa kaupasta 2 pussin paketeissa)
2,5 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
Vähän sokeria
- Murenna sokerikakkupohja palasiksi ja laita paloista noin puolet kulhon pohjalle
- Lisää suurin osa marjoista
- Kaada hyytelö kaiken tämän päälle ja laita hyytymään jääkaappiin, pariksi tunniksi jos siihen on aikaa
- Sekoita vaniljakastike maitoon ja anna odotella noin 10min.
- Laita lisää kakkupohjan palasia hyytelön päälle ja asettele loput mustikat ja mansikat kakkupohjan päälle.
- Lusikoi marjojen päälle vaniljakastike. Anna jälkiruoan hyytyä jääkaapissa yhteensä ainakin 6h, jotta hyytelö varmasti on hyytelöä.
- Koristele kermavaahtopursotuksilla. Mausta kermavaahto sokerilla.
Pohdintoja
- Kaadoin hyytelöliemen suoraan kakkupohjien ja marjojen päälle ja asettelin lisäkerroksen kakkupohjaa vielä hyytelön päälle. Koska hyytelö oli tässä vaiheessa erittäinkin nestemäisessä muodossa imeytyi lähes kaikki hyytelö kakkupohjiin. Näin ei ehkä pitäisi tapahtua. Siispä seuraavaksi koetan antaa hyytelön hyytyä ensin pari tuntia, tai kunnes se on paksuuntunut mutta ei vielä kokonaan hyytynyt, ja lisään sen vasta siinä vaiheessa kakkupohjien ja marjojen päälle.
- Pitäisi löytää oikeaa custard -jauhoa, sillä ei tämä vaniljakastike maistu samalta. Tai sitten kaivaa esille custard -ohje netin kätköistä ja tehdä alusta alkaen itse.
- Kannattanee käyttää jotain herkullisemman väristä hyytelöä. Tämä meikäläisen kaapista löytämä sininen ei ehkä ollut paras valinta.
- Hyytelön sijaan voisi käyttää hilloa tms. ja kostuttaa kakkupalaset vaikka sherryllä tai rommilla. Tämä kostutus on ilmeisesti hyvinkin oikeaoppista ja siten jälkiruoka voisi olla vieläkin herkullisempi.
Trifle
Sokerikakkupohja (tein 2 munan pohjan, josta ihan kaikkea en käyttänyt)
Jell-O:ta tai muuta valmista hyytelöä
Reilusti mustikoita ja mansikoita
Pussillinen vaniljakastikeaineksia (niitä joita saa kaupasta 2 pussin paketeissa)2,5 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
Vähän sokeria
- Murenna sokerikakkupohja palasiksi ja laita paloista noin puolet kulhon pohjalle
- Lisää suurin osa marjoista
- Kaada hyytelö kaiken tämän päälle ja laita hyytymään jääkaappiin, pariksi tunniksi jos siihen on aikaa
- Sekoita vaniljakastike maitoon ja anna odotella noin 10min.
- Laita lisää kakkupohjan palasia hyytelön päälle ja asettele loput mustikat ja mansikat kakkupohjan päälle.
- Lusikoi marjojen päälle vaniljakastike. Anna jälkiruoan hyytyä jääkaapissa yhteensä ainakin 6h, jotta hyytelö varmasti on hyytelöä.
- Koristele kermavaahtopursotuksilla. Mausta kermavaahto sokerilla.
Pohdintoja- Kaadoin hyytelöliemen suoraan kakkupohjien ja marjojen päälle ja asettelin lisäkerroksen kakkupohjaa vielä hyytelön päälle. Koska hyytelö oli tässä vaiheessa erittäinkin nestemäisessä muodossa imeytyi lähes kaikki hyytelö kakkupohjiin. Näin ei ehkä pitäisi tapahtua. Siispä seuraavaksi koetan antaa hyytelön hyytyä ensin pari tuntia, tai kunnes se on paksuuntunut mutta ei vielä kokonaan hyytynyt, ja lisään sen vasta siinä vaiheessa kakkupohjien ja marjojen päälle.
- Pitäisi löytää oikeaa custard -jauhoa, sillä ei tämä vaniljakastike maistu samalta. Tai sitten kaivaa esille custard -ohje netin kätköistä ja tehdä alusta alkaen itse.
- Kannattanee käyttää jotain herkullisemman väristä hyytelöä. Tämä meikäläisen kaapista löytämä sininen ei ehkä ollut paras valinta.
- Hyytelön sijaan voisi käyttää hilloa tms. ja kostuttaa kakkupalaset vaikka sherryllä tai rommilla. Tämä kostutus on ilmeisesti hyvinkin oikeaoppista ja siten jälkiruoka voisi olla vieläkin herkullisempi.
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Mansikkakakku - syntymäpäiväkakku 2v:lle vol 2
Kesän ensimmäinen mansikkakakku. Tehty syntymäpäiväjuhliin ja vieraiden vuoksi laktoosittomana ja gluteenittomana. Kakun koristeet tein jo aiemmin, mutta niistä tarkemmin seuraavassa postauksessa. Mansikkakku onnistuu parhaiten silloin kun on käytettävissä reilusti mansikoita ja tarpeeksi kermaa. Tein kermasta rahka-kermaa koska se kestää kuumuutta paremmin ja siitä saa myös helpommin tehtyä pursotuksia. Toisaalta se myös sopii mansikoiden kanssa erittäin hyvin. Kakusta tuli hyvää ja herkullisen näköistä, joten onnistunut projekti mielestäni. Tästä kakusta riittää hyvin ainakin 15 hengelle, ehkä useammallekin.
Gluteeniton kakkupohja
6 kananmunaa
2dl sokeria
1,5dl gluteenitonta jauhoseosta
1dl perunajauhoja
1,5tl leivinjauhetta
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- Levitä 2-3 leivinpaperilla vuoratulle pellille. Itse tein kaksi kakkulevyä, mutta taikina olisi riittänyt kolmeenkin.
- Paista 175 asteisessa uunissa noin 10 min tai kunnes pohjat ovat kypsiä.
Täytteet
2 litraa tuoreita mansikoita
600g maitorahkaa
8 dl vispikermaa
Sokeria ja vaniljaa maun mukaan.
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka. Mausta.
- Perkaa mansikat ja leikkaa viipaleiksi. Säästä muutama koristeiksi.
Kakun kokoaminen
- Leikkaa ensimmäisestä levystä sen kokoinen pala kuin kakun kooksi haluat. Voit myös vain kasata kolme levyä päällekkäin isoksi kakuksi. Tässä kakussa sain kahdesta levystä kolme kakkupohjakerrosta siten, että keskimmäisen kokosin kahden muun "jämäpaloista".
- Levitä pohjimmaisen levyn päälle reilusti mansikoita ja kermaa ja toista seuraavan levyn kanssa.
- Nosta viimeinen kakkupohja kakun päälle ja päällystä kauttaaltaan kermalla. Koristele haluamallasi tavalla ja nauti.
Huomioita
- En kostuttanut kakkua koska en itse pidä liian kosteista kakuista. Tämän kakun pohjat jäivät paiston jäljiltä kosteiksi ja mansikatkin tietysti kostuttivat pohjaa parin tunnin odotuksen aikana.
- Kakun voisi tehdä myös pelkällä kermalla rahka-kerman sijaan.
- Koristelun voi hoitaa pursotusten ja erillisten koristeiden sijaan pelkillä mansikoilla.
- Valokuvaus ei taaskaan sujunut ihan niin hyvin kuin voisi toimia. Toiset kuvat ovat kellertäviä, toiset liian valkoisia... Mutta eiköhän näistä sen näe millainen kakku oli kyseessä.
| Valmis kakku kuva 1 |
6 kananmunaa
2dl sokeria
1,5dl gluteenitonta jauhoseosta
1dl perunajauhoja
1,5tl leivinjauhetta
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- Levitä 2-3 leivinpaperilla vuoratulle pellille. Itse tein kaksi kakkulevyä, mutta taikina olisi riittänyt kolmeenkin.
- Paista 175 asteisessa uunissa noin 10 min tai kunnes pohjat ovat kypsiä.
Täytteet
2 litraa tuoreita mansikoita
600g maitorahkaa
8 dl vispikermaa
Sokeria ja vaniljaa maun mukaan.
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka. Mausta.
- Perkaa mansikat ja leikkaa viipaleiksi. Säästä muutama koristeiksi.
Kakun kokoaminen
- Leikkaa ensimmäisestä levystä sen kokoinen pala kuin kakun kooksi haluat. Voit myös vain kasata kolme levyä päällekkäin isoksi kakuksi. Tässä kakussa sain kahdesta levystä kolme kakkupohjakerrosta siten, että keskimmäisen kokosin kahden muun "jämäpaloista".
| Valmis kakku kuva 2 |
- Nosta viimeinen kakkupohja kakun päälle ja päällystä kauttaaltaan kermalla. Koristele haluamallasi tavalla ja nauti.
Huomioita
- En kostuttanut kakkua koska en itse pidä liian kosteista kakuista. Tämän kakun pohjat jäivät paiston jäljiltä kosteiksi ja mansikatkin tietysti kostuttivat pohjaa parin tunnin odotuksen aikana.
- Kakun voisi tehdä myös pelkällä kermalla rahka-kerman sijaan.
- Koristelun voi hoitaa pursotusten ja erillisten koristeiden sijaan pelkillä mansikoilla.
- Valokuvaus ei taaskaan sujunut ihan niin hyvin kuin voisi toimia. Toiset kuvat ovat kellertäviä, toiset liian valkoisia... Mutta eiköhän näistä sen näe millainen kakku oli kyseessä.
Tunnisteet:
gluteeniton,
kakut,
kermakakku,
laktoositon,
leivonta,
mansikka
lauantai 25. kesäkuuta 2011
Pitkä juhannus
Eli pyynnön mukaisesti tein virkistävän, raikkaan ja pitkän juoman. Kaapista löytyi muun muassa vermuttia ja soodavettä, joten lopputuloksena Pitkä juhannus -nimen saanut drinkki.
Pitkä juhannus
8 cl vermuttia
Soodavettä
Grenadiinia
Mansikka
- Kaada pitkän lasin pohjalle vermutti ja täytä lasi soodavedellä.
- Lorauta joukkoon grenadiinia siten, että saat juomasta punaisen ja vaalean kerroksen (ks. kuva).
- Koristele mansikalla ja lisää jäitä jos haluat.
- Nauti hyvässä seurassa ja mahdollisuuksien mukaan auringon paisteessa.
Pitkä juhannus
8 cl vermuttia
Soodavettä
Grenadiinia
Mansikka
- Kaada pitkän lasin pohjalle vermutti ja täytä lasi soodavedellä.
- Lorauta joukkoon grenadiinia siten, että saat juomasta punaisen ja vaalean kerroksen (ks. kuva).
- Koristele mansikalla ja lisää jäitä jos haluat.
- Nauti hyvässä seurassa ja mahdollisuuksien mukaan auringon paisteessa.
lauantai 31. heinäkuuta 2010
Mansikkakakku piknikille
Löysin tämän ohjeen Kinuskikissan blogista jo alkukesästä, mutta vasta jazz-piknikkiä varten sain sen väsättyä. Eli siis mansikkakeikauskakku (ohje löytyy täältä). Toki hieman sovelsin ohjetta... kun en millään viitsinyt ostaa tuota valmiiksi maustettua vaniljarahkaa niin tyydyin tavalliseen. Laitoin siis ohjeen lisäksi hiukan vaniljasokeria ja sokeria joutui hieman lisäämään. Lisäksi käytin liivatejauhetta lehtien sijaan. Lehtiä olen käyttänyt vain piparkakkutalojen ikkunoiksi... Lueskelin Kinuskikissan blogissa käytyä keskustelua liivatteista ja siellä enemmistö ei tykkää jauheesta. Kokkaroituu eikä toimi jne. N0, itse en ole ongelmia kohdannut. Nytkin kakku pysyi kauniisti kasassa ja rakenne oli minusta ainakin tasainen. Pitää varmaan itse kokeilla niitä lehtiä ja katsoa miten toimivat.
Kuten kuvasta näkyy, olivat mansikat aikas paljon pienempiä kuin Kinuskikissan kakussa. Ja olivat vielä mukavasti mehustuneet yön aikana... No, kaunis kakku kuitenkin tuli ja kelpasi hyvin piknikvieraille. Muruakaan ei jäänyt jäljelle.
On todella simppeli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








