Juustokakkuhenkiset omenapiiraat on paistettu muffinssipellillä. Ohjeen mukaisilla määrillä piiraita tulee 6-8kpl. Rahkatäytettä riittäisi varmasti useampaankin, joten halutessasi voit toki tehdä pohjataikinan kaksinkertaisena.
Pohja
50g voita
0,5dl sokeria
Puolikas kananmuna
1,25 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
- Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi
- Lisää muna vatkaten ja lisää sitten vehnäjauho-leivinjauheseos.
- Levitä taikina voideltujen muffinssipellin kolojen pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin jähmettymään täytteen
teon ajaksi.
Täyte
250g rahkaa
1,5 munaa
Pari ruokalusikallista sitruunamehua
1 rkl perunajauhoja
0,5 dl sokeria
1tl vaniljasokerias tai maun mukaan vanoljajauhetta
1dl kuohukermaa
1 iso omena
Kanelia
- Sekoita rahka, munat, sitruuna ja vanilja keskenään. Vatkaa seos sileäksi.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää täytteeseen.
- vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää seokseen.
- Kuutioi omena pieniksi kuutioiksi. Laita kulhoon ja sekoita joukkoon kanelia.
- Laita lusikallinen täytettä pohjien päälle, lisää lusikallinen omenanpaloja ja täytä muffinssikolot lopulla täytteellä.
- Paista uunissa 175 asteessa alimmalla ritilätasolla 45-50 minuuttia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omena. Näytä kaikki tekstit
perjantai 24. lokakuuta 2014
tiistai 14. tammikuuta 2014
Omenaglögi
Tämä glögi kelpaa sellaisillekin jotka eivät perinteisestä glögistä ihan valtavasti välitä. Raikas, omenainen ja lämmittävä juoma joka sopii nautittavaksi ihan milloin vain, ei todellakaan pelkästään joulunaikaan.
Omenaglögi (n. 6 annosta)
1 l tuorepuristettua omenamehua
noin 0,5 dl ruokosokeria
2 kanelitankoa
5 tähtianista
- Kaada tuoremehu kattilaan ja lisää osa sokerista sekä mausteet. Anna lämmitä ja maustua ainakin puolisen tuntia. Mitä pidempään mausteet saavat mehun joukossa olla sen intensiivisempi maku glögiin tulee. Glögiä ei kuitenkaan tarvitse erityisesti keittää.
- Maista ja lisää tarvittaessa sokeria. Tavoitteena on raikas ja hieman kirpeä glögi, mutta kyllä sitä makeuttakin lämpimään juomaan kaivataan.
- Tarjoile höyryävän kuumana manteleiden kera. Terästykseen sopii mainiosti esimerkiksi Vana Tallinn, konjakki tai ihan perinteisesti Koskenkorva.

torstai 19. joulukuuta 2013
Omenakeikauskakku
Paljon on hauskoja ohjeita, ideoita ja inspiraatioita joita ei ole vaan syystä tai toisesta tullut koskaan kokeiltua. Yksi tällainen on keikauskakku jollaisen tein nyt ensimmäistä kertaa. Helppo ja hieman jouluinenkin ohje joka maistui herkulliselta vaniljakastikkeen kera. Ohje erään omenapiirakan ohjeen pohjalta kehitetty. Tarkkoja määriä en kaikesta mittaillut, mutta tässä nyt muistikuvan mukainen ohje.
Omenakeikauskakku
2-3 talviomenaa
Kourallinen rusinoita
n. 50g voita
0,5 dl fariinisokeria
Kanelia
Kakkupohja
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl kaardemummaa
0,5 dl vettä
60g sulatettua voita
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.
- Laita kuutioidut omenat rusinoiden, voin ja fariinisokerin kanssa kattilaan. Keittele sen verran, että sokeri sulaa ja omenat ehtivät hieman pehmentyä. Lisää kaneli ja jätä odottamaan.
- Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
- Sulata voi ja sekoita se kylmään veteen. Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Lisää vuorotellen kuivia aineita ja voi-vesiseosta. Sekoita tasaiseksi.
- Kaada omenat vuoan pohjalle ja levitä tasaiseksi. Kaada taikina omenien päälle. Tasoita pinta ja nosta uunin alatasolle. Paista noin 40 minuuttia tai kunnes taikina on kypsynyt kun kokeilet sitä tikulla.
- Jäähdytä ja kumoa tarjoilulautaselle.
Huomioita
- Jos kakusta haluaa kauniimman voi omenat myös leikata lohkoiksi ja asetella ne tasaisesti vuoan pohjalle.
- Vuorasin koko irtopohjavuoan leivinpaperilla, sillä epäilin vuoan vuotavan alareunastaan. Jos sinulla on umpinainen vuoka tai tiedät ettei omenoiden liemi pääse valumaan pois vuoasta voit laittaa leivinpaperin vai vuoan pohjallekin. Näin kakun reunoista tulee kauniimmat ja tasaisemmat.
Omenakeikauskakku
2-3 talviomenaa
| Omenakeikauskakku |

perjantai 4. lokakuuta 2013
Pirteä omenahillo
Hillo omenasta ja puolukasta, mausteena vähän sitruunamehua. Ajatuksena oli kyllä tehdä isompikin erä hilloa, mutta omenat olivat niin tehokkaasti jo etukäteen syötyjä, että niiden kuorimiseen ja leikkelyyn kului tuhottomasti aikaa. Ja pois heitettävää tuli enemmän kuin hilloon meneviä kuutioita. Lopputuloksena kuitenkin kauniin punertava ja herkullinen omenahillo.
Pirteä omenahillo (kaksi purkillista)
400g talviomenoita kuutioituna
100g puolukoita
0,5 dl vettä
2-3 rkl sitruunamehua
Puolikas paketti hillo-marmeladisokeria
- Sekoita sitruunamehu omenoihin kuutiointivaiheessa, tämä tuo hilloon makua ja estää omenoiden tummumisen.
- Laita omenakuutiot ja puolukat kattilaan ja kaada sekaan noin 0,5dl vettä. Lisää sokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä vain muutaman minuutin ajan, jotta omenakuutiot pysyvät kokonaisina. Kuori mahdollinen vaahto pois ja purkita kuumiin purkkeihin.
Huomioita
- Vesimäärää voi hiukan lisätä, varsinkin jos haluaa hilloon vähän enemmän hyytelöityvää lientä. Normaalistihan hillottavista hedelmistä tai marjoista tulee nestettä, mutta tässä omenat jäävät sen verran kiinteiksi että nestettä muodostui hyvin vähän.Vähäisen nestemäärän vuoksi myös vaahdon kuoriminen oli todella hankalaa.

tiistai 5. helmikuuta 2013
Omenapops
Tässä oiva ohje tilanteeseen, jossa kakkupohjaa jää yli ja haluaa tehdä jotain pientä herkkua kahvipöytään. Tein siis gluteenittoman 3 munan kakkupohjan, josta tuli liian korkea alkuperäiseen tarkoitukseensa. Kakusta jäi siis käyttämättä yksi "kerros" jonka käytin omenapopseihin.
Omenapops
Pieni sokerikakkupohja
n. 1 dl omenahilloa
Valkosuklaata
Vihreita candy meltsejä
- Murenna kakkupohja pieniksi muruiksi.
- Lisää murujen sekaan omenahilloa lusikallinen kerrallaan. Sekoita hyvin. Seoksen tulisi olla sellaista, että siitä saa muotoiltua hyvin koossa pysyviä (mutta pehmeitä!) palleroita.
- Nosta jääkaappiin tasaantumaan.
- Muotoile massasta pieniä palleroita.
- Sulata valkosuklaa ja candy meltsit. Upota pallerot yksi kerrallaan valkosuklaaseen ja nosta jähmettymään leivinpaperin päälle. Koristele.
Huomioita
- Omenahillon pitää olla sellaista tasaista sosetta. Muutkin vastaavat marmeladi/hyytelö tyyppiset hillot varmasti käyvät hyvin. Tai tähän voisi kokeilla vaikka lastenruokasoseita ja sitten makeuttaa tarpeen mukaan.

tiistai 25. syyskuuta 2012
Omenapiirakka vaniljakreemillä
![]() |
| Omenapiirakka |
Omenapiirakka vaniljakreemillä
1 dl vaniljakreemijauhetta (Sallinen)
3 dl vettä
150g voita
1 dl ruokosokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kaardemummaa
1 tl kanelia
4-5 omenaa (omenoiden koosta riipuen)
Kanelia
Sokeria
- Tee ensin vaniljakreemi: vatkaa vesi ja jauhe sähkövatkaimella paketin ohjeen mukaan (5 min keskinopeudella) ja jätä odottamaan.
- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
- levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tämä määrä on juuri sopiva sellaiseen isompaan, pyöreään Arabian Uunikokkivuokaan.
![]() |
| (Kuva: S.Kärki) |
- Pilko omenat viipaleiksi, poista siemenkodat. lado kreemin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele päälle reilusti kanelia ja sokeria maun mukaan. Kreemi on tosi makeaa, joten sokeria ei tässä vaiheessa tarvita kovinkaan paljoa.
- Paista 200 asteessa noin 40min. Kannattaa vahtia, että reunat eivät tummu liikaa ja tarvittaessa alentaa uunin lämpöä tai peittää piirakka foliolla.
Huomioita
- Maisteluraati ei ollut kovinkaan vakuuttunut vaniljakreemistä. Piirakasta tuli ihan hyvää, joskaan ei mitenkään erityisen herkullista. Vaniljakreemi sopii varmasti esimerkiksi viinereihin tms. paremmin kuin tällaiseen omenapiirakkaan.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Mausteiset omenamuffinssit
![]() |
| Taustalla cup-mittamaatuskat |
Mausteiset omenamuffinssit (noin 12kpl)
1 ja 1/4 cup vehnäjauhoja (noin 3dl)
1/3 cup sokeria (vajaa 1dl)
2 tl leivinjauhetta
1tl kanelia
1tl kaardemummaa
ripaus vaniljajauhetta
2 kananmunaa
3 rkl sulatettua voita
3/4 cup maitoa (noin 1,5dl maitoa)
1 iso omena
- Lämmitä uuni 200 asteeseen.
- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Leikkaa omena pieniksi kuutioiksi (sellaiset sormenpään kokoiset tai vähän pienemmät ovat hyviä)
- Vatkaa maito ja kananmunat kevyesti yhteen. Lisää voi ja kaada kuivien aineiden sekaan. Sekoita vain sen verran, etä jauhot "kostuvat". Lisää omenakuutiot.
- Lusikoi muffinssivuokiin ja paista noin 20min.
- Tarjoa lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera tai syö sellaisenaan. Hyviä ovat joka tapauksessa.
lauantai 17. syyskuuta 2011
Omena-kaneli muffinssit
Elämme parasta omena-aikaa ja sain kassillisen herkullisia kaneliomenoita, joista päädyin tekemään muun muassa muffinsseja. Pitkälti samaan muffinssipohjaan, jota olen aiemminkin käyttänyt. Tällä kertaa korvasin osan sokerista ruokosokerilla saadakseni hiukan kinuskista makua muffinsseihin.
Kaneliomenat
Kaksi isohkoa omenaa
2rkl voita
2rkl ruokosokeria
Kanelia
- Lohko omenat ensin neljään osaan, poista seiemnkodat ja pilko lohkot noin 3-4 pienempään lohkoon.
- Sulata voi pannulla, lisää sokeri ja reilusti kanelia sekä omenat. Paista omenoita muutama minuutti siten, että omenat maustuvat kanelisiirapissa ja kypsyvät vain hieman. Omenoiden tulee pysyä hyvin koossa, sillä muuten niiden paineleminen muffinsseihin voi olla hankalaa.
- Jätä omenanlohkot odottelemaan, voit sekoitella niitä muutaman kerra, jotta siirappi maustaa omenat varmasti kauttaaltaan.
Muffinssit (12-14kpl isoja muffinsseja)
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
1dl ruokosokeria
2,5tl leivinjauhetta
Vaniljajauhetta (noin 1/4tl)
2 kananmunaa
2dl maitoa
75g voita sulatettuna
- Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
- Vatkaa munat, maito ja sulatettu voi keskenään toisessa kulhossa ja lisää kuivien aineiden sekaan. Sekoita tasaiseksi.
- Lusikoi muffinssivuokiin.
- Lisää omenat. Paina jokaiseen muffinssiin 2-3 omenanlohkoa. Omani jäivät pinnalle, mutta halutessasi voit painella lohkot syvemmälle taikinan sisään.
Huomioita
- Tein muffinsseja varten tuorejuustokuorrutuksen (100g tuorejuustoa, 1dl tomusokeria), jonka lisään päälle ehkä ennen syöntiä. Katsotaan. Jos näyttävät kivoilta silloinkin saatan lisätä siitäkin vaiheesta kuvan.

torstai 8. syyskuuta 2011
Syksyn makuja kakkuvadilla
![]() | |
| Kakun pinta ja koristuksia |
Kanelinen omena-herkukkakakku
Pohja
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
- Uuni lämpiämään 175 asteeseen.
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- Kaada kakkuvuokaan, jonka pohjan olet peittänyt leivinpaperilla. Vuoka se "isompi" vuokani jonka mittoja en muista ja jota en nyt voi mitata kun ei ole vielä palautunut...
- paista noin 25 minuuttia kunnes kakku on kypsä.
- Poista vuoasta ja leikkaa kahteen osaan.
Omena-herukkatäyte
noin 400g kuorittuja, lohkottuja omenoita (siemenkodat poistettuna)
4 dl mustaherukoita
2 dl ruokosokeria
2 kanelitankoa
0,5 dl maissijauhoja
0,5 dl vettä
2 liivatelehteä
- Leikkaa omenat ohuehkoiksi lohkoiksi. Laita omenat, herukat, sokeri ja kanelitangot kattilaan. Keitä noin 5min kunnes omenat ovat melkein kypsiä ja herukat ovat vähän soseutuneet. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Lisää maissijauhot ja vesi (sekoita siis jauhot vesitilkkaan) ja keitä vielä hetki.
- Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja lisää kuumaan hillokkeeseen. Sekoita hyvin, että liivatteet varmasti sulavat ja sekoittuvat tasaisesti.
Rahkatäyte
4 dl vispikermaa
500 g maitorahkaa
Sokeria maun mukaan
Vajaa tl vaniljajauhetta
1 rkl sitruunamehua
3 rkl kiehuvaa vettä
4 liivatelehteä
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka sekä sokeri. Vatkaa tasaiseksi, lisää vanilja ja tarkista maku.
- Laita lioteut ja puristetut liivatelehdet pieneen astiaan, lisää kiehuva vesi ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi ja lisää rahkavaahtoon hyvin sekoittaen.
Kakun kokoaminen
Noin 2dl vesi-sitruunamehu-sokeri lientä (suhteet maun mukaan)
- Nosta toinen pohja irtopohjavuokaan. Kostuta pohja kostutusliemellä.
- Levitä omena-herukkatäyte pohjan päälle. levitä täytteen päälle noin 1/3 rahkatäytteestä.
- Nosta päälle toinen kakkulevy. Kostuta. Kaada päälle loput rahkatäytteestä.
- Koristele kanelitangoilla, tähtianiksella ja ripottelemalla päälle kanelia.
Huomiota
- Jos tekee kakun pienempään vuokaan saa omena-herukkatäytteestä selvemmin kauniin hyytelökerroksen. Tähän isoon vuokaan kerros oli varsin ohut.
- Pienempään vuokaan tehdessä pohjan voisi tehdä 2-3 kananmunan pohjana tai käyttää osan kakkulevyistä joskus toiste.
- Kiitos kakkuohjeen ajatuksesta Kinuskikissalle, mutta kuten huomaa muuntelin ajatusta aika paljon...
- Raportoin kakun hyytymisestä, mausta jne. jos saan syöjiltä kommentteja. Liivatteiden kanssa menin aika pitkälti mutu-tuntumalla joten ei välttämättä mennyt oikein...
lauantai 6. marraskuuta 2010
Omenapiirakka vaniljatäytteellä
| Omenapiirakka vaniljatäytteellä |
Pohja
150g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
- Lisää kananmuna samalla voimakkaasti vatkaten
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet
- Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille
Täyte
| Paistovalmis piirakka |
1 dl kermaa
3/4 dl perunajauhoja
4 rkl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
1 keltuainen
1 kananmuna
- Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokerit ja lisää vähitellen maitoa ja kermaa jotta saat tasaisen kiisselipohjan
- Lisää keltuainen vatkaten mukaan
- Kuumenna kiisseliä koko ajan sekoittaen kunnes se pulpahtaa
- Nosta pois liedeltä ja vatkaa kananmuna joukkoon
- Levitä piirakkataikinan päälle
- Leikkaa omenat lohkoiksi, poista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi
- Asettele viipaleet kiisselin päälle ja mausta kanelilla ja sokerilla
- Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes reunat ovat kauniin väriset ja pohja (toivottavasti) kypsä
Muunnelmia, huomioita jne.
Kiisselin voi tehdä eri maitolaaduista. Mitä rasvaisempi maito, sen täyteläisempi lopputulos. Kerman määrää voi myös muunnella ihan oman maun mukaan. Alkuperäisessä ohjeessa lisättiin vielä 200g vaniljatuorejuustoa joka tuo tietysti oman säväyksensä piirakkaan. Itse koin, että tässä omenaversiossa kiisseli toimi mainiosti tällaisenaan. Paistoaika on aika summittainen ja riippuu tosi plajon myös uunista. Jos tuntuu siltä, että piirakka on vielä raaka mutta reunat jo tummenevat voi yrittää virittää piirakan päälle folion loppuajaksi. Piirakka on parhaimmillaan jäähtyneenä ja säilyy jääkaapissa muutaman päivän jollei tule heti syötyä.
lauantai 11. syyskuuta 2010
Omenapiirakka "ex-tempore"
Tein eilen pikaisesti omenapiirakan. Kuvia siitä ei tullut otettua, mutta ohjeen voisin silti kirjata ylös. Itse en sitäå päässyt maistamaan, mutta toivotaan että tuli hyvä. Ilman ohjetta kun väsäsin, niin ihan varma en ole.
- 2 kananmunaa
- 2dl sokeria
- 3dl vehnäjauhoja
- 2tl leivinjauhetta
- n. 100g margariinia
- Pari lusikallista kanelia
- Omenoita
- Ruokosokeria
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
2. Sekoita kuivat aineet (kanelia maun mukaan) ja lisää vaahtoon
3. Lisää sulatettu margariini
4. Kaada voideltuun piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan
5. Päällystä ohuilla omenanviipaleilla joiden päälle voi ripotella vähän kanelia ja ruokosokeria
6. Paista 200c uunissa n. 20min

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)