No joo... nimi nyt on mitä on. Mutta aurinkoinen siksi, että pastassa oli reilusti aurinkokuivattua tomaattia. Ja tietysti avokadoa, valkosipulia ja chiliä. Oli kerrassaan herkullista. Ohje on vähän viitteellinen, sillä enhän minä mitään määriä muistiin kirjoittanut.
Aurinkoinen avokadopasta
Pastaa (esim. farfalle)sen verran kuin 2 henkeä syö
2 avokadoa
n. 0,5 dl silputtua aurinkokuivattua tomaattia
1 sitruunan mehu
1 valkosipulin kynsi
Ripaus kuivattuja chilihiutaleita
Persiljaa, silputtuna noin 1 dl
Reilusti raastettua parmesania
Suolaa
Pippuria
- Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Mausta reilusti suolalla. Lisää pasta kun vesi kiehuu ja keitä paketin ohjeen mukaan.
- Purista sitruunamehu kulhoon. Lisää murskattu valkosipuli ja chili ja anna "kypsyä" hetken.
- Kuutioi avokadot ja silppua tomaatit ja lisää ne sitruunamehun joukkoon. Sekoita varovasti.
- Raasta juusto ja silppua persilja.
- Valuta pasta ja kaada se sitruuna-mauste-avokadoseokseen. Lisää juusto ja persilja sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekoita varovasti ja syö heti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pasta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 14. elokuuta 2015
maanantai 16. helmikuuta 2015
One pot pasta
Tämä on erittäin helppo, yksinkertainen ja nopea tapa tehdä kattilallinen pastaa. Ainesosia voi muutella oman tarpeen ja mieltymysten mukaan ja jos haluaa muutakin kuin kasvispastaa voit lisätä mukaan vaikka paistettua pekonia, lihapullia, makkaraa, grillattua kanaa tai tonnikalaa. Lisäkkeet kannattanee lämmittää toisella pannulla ja lisätä mukaan vasta tarjoiluvaiheessa.
One pot pasta (noin neljälle)
300 g spagettia
3-4 tomaattia
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
Ripaus kuivattua basilikaa
2 rkl oliiviöljyä
Mustapippuria
Kuivattua chiliä maun mukaan
Vajaa litra kasvislientä (tai 1-2 lusikallista fondia ja vettä)
Parmesaania
(rapeaksi paistettua pekonia)
- Pilko sipuli ja tomaatit ja laita ison kattilan pohjalle.
- Lisää spagetti, mausteet ja oliiviöljy.
- Kaada ainesten päälle sen verran kasvislientä, että pasta peittyy. Laita levy päälle ja anna porista noin 10 minuuttia, eli kunnes pasta on kypsää. Tässä vaiheessa suurin osa nesteestä on imeytynyt pastaan tai haihtunut, eli valuttamista ei tarvita.
- Nosta pasta lautasille, raasta päälle vähän parmesaania ja lisää halutessasi "sattumat".

lauantai 17. tammikuuta 2015
Avokadoa, parsakaalia ja pastaa
Täällä blogissa on jo useampi "tehdään mitä kaapista löytyy" pastaohje. Tällä kertaa kaapeista löytyi mm. parsakaalia ja avokadoa. Eli tein tällaisen vähän erilaisen avokadopastan.
Avokadoa, parsakaalia ja pastaa (2-3 hengelle)
Pastaa sen verran kuin on syöjiä
1 avokado
2 kananmunaa
n. 1 dl raastettua manchegoa (myös parmesani, pecorino tms. sopinee hyvin)
200g pakastettua parsakaalia
n. 3 rkl sitruunamehua
Mustapippuria
Yrttejä
Suolaa
- Laita pasta kiehumaan hyvin suolattuun veteen.
- Pilko avokado kuutioiksi. Raasta juusto. Sulata parsakaali esim. mikrossa.
- Valuta pasta (ota hiukan keitinvettä talteen) ja kaada takaisin kattilaan. Nosta kattila kuumalle liedelle ja riko kananmunat pastan joukkoon. Sekoita voimakkaasti. Kuuma kattila ja pasta kypsentää kananmunan.
- Lisää avokadot, kuuma parsakaali, juustoraaste ja sitruunamehu. Sekoita ja mausta maun mukaan pippurilla ja yrteillä. Jos pasta tuntuu kuivalta lisää loraus keitinvettä ja voit myös lisätä hieman suolaa jos siltä tuntuu.

perjantai 14. maaliskuuta 2014
Broileripasta ja punainen pesto
Jälleen kerran helppo, nopea ja herkullinen pastaohje. Ruoka valmistuu suurin piirtein siinä ajassa kuin pasta kiehuu. Punainen pesto on tässä annoksessa se "juttu" ja se sopii erinomaisesti monenlaisiin pastaruokiin. Ohjeen annos punaista pestoa riittää ainakin kahteen ruokailukertaan. Tarkkaa arviota peston säilyvyydestä en osaa antaa, mutta jääkaapissa olen sitä itse säilyttänyt noin viikon.
Broileripasta ja punainen pesto (kahdelle)
Pastaa (sopivasti 2 hengelle)
2 broilerin rintafilettä
Muutama kirsikkatomaatti
Rypsiöljyä
Soijaa
Mustapippuria
Suolaa
- Laita vesi kiehumaan pastaa varten. Muista maustaa suolalla. Lisää pasta ja keitä paketin ohjeen mukaan.
- Leikkaa rintafileet suupalan kokoisiksi palasiksi.
- Tee pesto (katso ohje alta).
- Paista broileri öljyssä ja mausta soijalla ja mustapippurilla. Halutessasi voit käyttää muitakin mausteita.
- Kun pasta on melkein valmista lisää puolitetut kirsikkatomaatit pannulle broilerien sekaan ja paista vielä pari minuuttia.
- Valuta pasta. Lisää pari reilua lusikallista pestoa ja sekoita. Annostele lautasille ja kasaa päälle paistetut broilerinpalat ja tomaatit.
Punainen pesto
n. 100g aurinkokuivattuja tomaatteja (niitä öljyssä säilöttyjä)
2 rkl pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
Muutama tuore basilikan lehti
n. 25g parmesaania
Oliiviöljyä
- Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon.
- Laita oliiviöljyä ensin muutama loraus ja lisää sitten tarvittaessa enemmän. Jos pidät tiiviistä pestosta öljyä laitetaan vähemmän, jos taas haluat valuvampaa niin laita enemmän. Itse käytin ehkä noin puoli dl oliiviöljyä.
- Murskaa ainekset (käyttämälläsi koneella) tasaiseksi massaksi.
- Säilytä tiivissä purkissa jääkaapissa.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Parsakaali-pekonipasta
Taas näitä pikaruokapastoja. Tästä tuli sen verran hyvää, että ajattelin kirjata reseptin ylös. Löytyypähän sitten helpommin ja liikoja miettimättä jos tätä haluaa uudelleen tehdä. Määrät toki taas kerran arvioita kun enhän minä niitä ylös tehdessä kirjoittanut saati mittaillut.
Parsakaali-pekonipasta (noin 4 annosta)
Pastaa, farfalle tai muu mikä kaapista löytyy sen verran että riittää kaikille syöjille
200g parsakaalia (pakaste)
n. 100g herneitä (pakaste)
Paketti pekonia
1/2 pakettia ruohosipulituorejuustoa (sellainen pieni Creme Bonjur)
2 rkl pinjansiemeniä
Suolaa
Pippuria
Parmesaaniraastetta
- Lämmitä uuni 200 asteeseen.
- Laita pastavesi kiehumaan.
- Levitä pekoniviipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja laita uuniin. Paista kunnes pekoni on murenevan rapeaa. Älä kuitenkaan polta reunoja, eli kannattaa vahtia rapeutumista ja vaikka käännellä viipaleita välillä. Nosta talouspaperin päälle valumaan ja odottamaan seuraavaa vaihetta.
- Murenna rapea pekoni pieniksi palasiksi.
- Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla.
- Laita pasta veteen kun se kiehuu. Muista maustaa keitinvesi suolalla.
- Sulata ja kuumenna pakastevihannekset mikrossa tai höyryttämällä.
- Kaada kypsästä pastasta vesi pois. Lisää tuorejuusto ja maun mukaan pippuria sekä sekoita hyvin. Lisää kuumennetut vihannekset ja annostele lautasille. Lisää annosten päälle pinjansiemeniä, pekonia ja juustoa. Koristele basilikanlehdillä jos niitä sattuu kotona olemaan.

maanantai 4. marraskuuta 2013
Avokadopasta
No niin, nyt tämä on sitten omassakin keittiössä kokeiltu. Ihan hyvä pastahan tämä oli ja varmaan tulee tehtyä toistekin. Mutta oliko se NIIN hyvää, että sitä varten oli jossain vaiheessa avokado- ja Pecorinohyllyt tyhjinä... No, onhan avokadon käyttö pastakastikkeena uusi idea (ainakin meille suomalaisille) ja ohje on äärimmäisen helppo, että sikäli voidaan hetken kestänyt avokadopastavillitys ehkä ymmärtää.
Avokadopasta (neljälle, ohje löytyi täältä)
1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä (poista siemenet)
1 limetti
2 kypsää avokadoa
suolaa ja pippuria
loraus oliiviöljyä
kourallinen basilikaa (tai lehtipersiljaa tai korianteria)
30g raastettua pecorinoa
30g raastettua parmesaania
400-500g spagettia
- Tee kastike suoraan tarjoilukulhoon, jossa kannat pastan pöytään. Pilko valkosipuli hyvin hienoksi, pilko myös chili ja laita ne kulhoon. Purista limetin mehu mukaan. Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kuutio avokado kuoressaan ja kaiverra sisus ruokalusikan avulla kulhoon.
- Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, pippuri, oliiviöljy, hienonnetut yrtit, sekä pecorino- ja parmesaaniraaste.
- Sekoittele lusikan avulla, maista. Kastikkeessa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton. Kannattanee antaa valkosipulin ja chilin hetken "kypsyä" limemehussa, eli tee vaikka tämä osio ennen kuin alat keittämään spagettia.
- Keitä spagetti al dente. Keitä spagetti hyvin suolatussa vedessä.
- Ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä.
- Lorauta tilkka keitinvettä kastikkeen sekaan, ja pyörittele spagetti kastikkeen joukkoon. Raasta päälle parmesaania ja rouhi myllystä mustapippuria. Tarjoa heti.

torstai 15. elokuuta 2013
Mausteiset lihapullat tomaattikastikkeessa
Tässä taas yksi todella yksinkertainen, helppo ja nopea arkiruoka. Raakamakkaraa, valmista tomaattikastiketta, pastaa ja vähän pestoa. Toki tässä ruuassa rasvaa on hieman enemmän kuin suositellaan, mutta hyvää tämä on ja aina joskus voi herkutella pikaruuallakin. Tällä kertaa käytin lähikaupan valikoimista löytynyttä Saarioisten chorizo -maustettua makkaraa ja Bertollin basilikalla maustettua tomaattikastiketta.
Mausteiset lihapullat tomaattikastikkeessa (noin neljälle)
Paketti raakamakkaraa (noin 200-300g)
Tölkki valmista tommaattikastiketta (esim. Bertolli, Dolmio jne.)
Pastaa sen verran että kaikille syöjille riittää
Parmesaania/pestoa/tuoreita yrttejä maun mukaan
- Laita vesi kiehumaan pastaa varten.
- Purista makkaramassa ulos suolista ja muotoile siitä lihapullan kokoisia palleroita.
- Kuumenna paistinpannu tai kasari ja ruskista makkarapallerot. Kaada tomaattikastike kasariin ja anna kiehua miedolla lämmöllä. Makkarat kypsyvät hyvin kastikkeen seassa sinä aikana kun pasta kiehuu.
- Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
- Lado lautasille pastaa, tomaattikastiketta ja muutama lihapulla. Mausta vielä halutessasi parmesaanilla, pestolla tai tuoreilla yrteillä.

torstai 21. maaliskuuta 2013
Pinjan savulohipasta
| Pinjan savulohipasta |
Pinjan savulohipasta (kolmelle)
Pastaa sen verran kuin kolme henkeä syö
200g lämminsavulohta
Oliiviöljyä
Kourallinen pinjansiemeniä
Reilusti rucolaa
n. 10 kirsikkatomaattia
Sitruunalla maustettua rypsiöljyä (tai öljyä ja vähän sitruunamehua)
Suolaa
Pippuria
Basilikaa tai muita yrttejä
Parmesaania
- Laita vesi kiehumaan pastaa varten.
- Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla.
- Pilko savulohi pieniksi palasiksi ja tarkista samalla, etti siihen ole jäänyt ruotoja.
- Huuhtele rucola ja hienonna suupalan kokoisiksi palasiksi. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi.
- Laita pasta kiehumaan ja tee "kastike" pastan kiehuessa.
- Kaada pannulle loraus oliiviöljyä ja kuumenna. Lisää lohenpalat ja kirsikkatomaatit. Paista miedolla lämmöllä (käytännössä siis vain tomaattien tarvitsee vähän kypsyä, lohelle riittää hyvä lämmitys) ja mausta maun mukaan suolalla, pippurilla ja yrteillä. Lisää rucola ja pinjansiemenet vasta kun pasta on valmista.
- Valuta pasta. Kaada pastan sekaan loraus sitruunalla maustettua öljyä.
- Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja tarkista maku. Lisää pastan joukkoon. Raasta päälle hieman parmesaania.
Huomioita
- Pastan pääainesosina ovat lohi ja pinjansiemenet, muita aineksia voi lisätä oman maun mukaan.
- Rucolan sijaan voisi käyttää tuoretta pinaattia ja makuihin sopii varmasti myös höyrytetty parsakaali, paistettu sipuli ja miksei valkosipuli ja chilikin. Eli siitä vain kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Savulohi-tomaattipasta
Pastaruokien paras puoli lienee helppous ja nopeus. Tämäkin pasta valmistui siinä ajassa minkä tagliatellen kypsyminen kestää (8 minuuttia).
Savulohi-tomaattipasta (kolmelle tai neljälle)
n. 250g savulohta
n. 10kpl kirsikkatomaatteja
Sitruunaöljyä (kylmäpuristettua rypsiöljyä jossa on sitruunaa mukana)
Basilikaa ja timjamia
Mustapippuria
Suolaa
Parmesaania
Pastaa sen verran että sitä riittää kolmeen tai neljäänm annokseen
- Laita pastan keittovesi kiehumaan. Tähän voi siis käyttää sitä pastaa mitä kaapista löytyy. Kun vesi kiehuu niin lisää pastat.
- Leikkaa tomaatit puolikkaiksi.
- Pilko savulohi haarukalla pieniksi palasiksi.
- Silppua basilika ja timjami. Basilikaa oli noin 10-15 lehteä ja timjamia riivin mukaan muutaman oksan.
- Kaada paistinpannulle pari ruokalusikallista sitruunaöljyä (myös oliiviöljy käy hyvin). Lisää lohet ja tomaatit kun pannu on kuuma. Paista kohtalaisella lämmöllä sen verran, että tomaatit hieman kypsyvät ja lohi lämpenee. Mausta pippurilla ja suolalla.
- Valuta pasta ja lisää siihen lohet ja tomaatit sekä yrtit. Voit lorauttaa mukaan myös hieman öljyä. Sekoita, tarkista maku ja tarjoile vastaraastetun juuston kera.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Savulohipasta
![]() |
| Vihreä oli luonnossa kirkkaampi ja lohi punaisempaa... kuvaajan moka :) |
Savulohipasta
400 g farfallea
80 g (sellainen yksi pussillinen) pinjanisemeniä
Oliiviöljyä
Noin 250 g savulohta
Reilusti pilkottua rucolaa
Muutama tuore sipulinvarsi pilkottuna
"Pari ruokalusikallista" silputtuja yrttejä, tällä kertaa basilikaa ja vähän tilliä sekä muutama oksa timjamia
Suolaa ja pippuria
- Keitä farfalle pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi. Muut asiat voit tehdä pastan kypsyessä.
- Paahda pinjansiemeniä vähäisessä öljymäärässä kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Lisää öljyä ja pieneksi pilkottu savulohi ja paista hetki niin että lohenpalat lämpenevät. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.
- Valuta kypsä pasta ja lisää pinjansiemenet ja lohi sekä hienonnetut sipulinvarret, rucola ja yrtit. Sekoitta varovasti ja tarjoile. Lisäkkeenä tällä kertaa eilen ostetun patongin loput.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)