sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Salainen leivontaystävä - tammikuun paketti

Niin vain käy, että kaikki kiva loppuu aikanaan. Tällä kertaa oli aika saada Salaisen Leivontaystävän viimeinen paketti. Ystävänäni on toiminut Milja eli suurkiitos hänelle kivoista ja hyödyllisistä paketeista ja herkullisista resepteistä. Paketteja on aina ollut hauska avata! Sain Miljalta nettikortin perjantaina, jossa kerrotiin paketin seurantakoodi ja kuka lähetysten takana oli ollut. Kivaa oli saada tieto noin nopeasti! Ne pakettikortit kun tuntuvat tulevat vasta muutaman päivän päästä siitä kun paketti jo postissa hakua odottaa. Nyt olisi jäänyt koko viikonloppukin väliin. Postauskin kyllä piti kirjoittaa jo eilen, mutta sitten tuli taas muka jotain kiireellisempää :)

Tammikuun paketista löytyi:
- Ruisjauhoja, joita voisi käyttää vaikka mukana tulleiden suolaisten ohjeiden pohjiin. Tai josko saisin aikaiseksi tehdä karjalanpiirakoita...
- Ruiskorppujauhoja. Tällaisia minulla ei olekaan koskaan ollut. Sopisi varmaan tosi hyvin vaikka lihapulliin tavallisen korppujauhon sijaan.
- Muffinssivuokia, joita piti heti kokeilla. Nimittäin kokeilla olisiko nämä sopivan kokoisia silikonisiin muffinssivuokiini. Joskus kun olisi kiva tehdä muffinssit niin, että niissä on ne kivat paperivuoat valmiina. Suurin osa papereista vaan tuntuu olevan väärän kokoisia. Nämä menivät ainakin melkein pohjaan saakka vuoassa. Nyt siis kokeillaan olisiko nämä sellaista mallia jota pitää ostaa lisää!
- Ruokokidesokeria. Tätä minulla kuluukin mm. muffinsseihin ja muuhunkin leivontaan.
- Unikkoserviettejä joille löytyy varmasti käyttöä.
- Erilaisia piirakoiden ja muffinssien ohjeita. Näyttävät herkullisilta, pitää siis muistaa kokeilla.

Kiitos Milja kivasta kierroksesta! Kiitos myös emolle, omalle salaiselle ystävälle Annelle ja kaikille osallistujille. Minä jätän seuraavan kierroksen väliin, mutta liityn varmasti joukkoon taas joskus myöhemmin. Kyllä tämä sen verran kivaa touhua on. Uusin Salainen Leivontaystävä kierros on jo nro 18, siitä löydät lisää tietoa täältä.

2 kommenttia:

  1. Vähän haikeaa jättää seuraavat salaiset kierrokset väliin, mutta ehkäpä sitten sitä seuraaville kierroksille uudella innolla

    VastaaPoista
  2. Uudella innolla keväällä mukaan :) Nyt vaan on niin paljon muuta, että joku kiva juttu on pakko jättää väliinkin...

    VastaaPoista