maanantai 25. huhtikuuta 2016

Munakoisobulgur

Ostin munakoison ennen kuin tiesin mitä sillä tekisin, mutta kun se vain näytti niin herkulliselta siellä vihannesosastolla. Lähdinpä siis etsimään ohjeita ja törmäsin Chocochilin munakoisocouscousin ohjeeseen. Itsellä oli kotona bulguria ja se soveltui tähän mainiosti. Todella herkullinen kasvisruoka joko sellaisenaan kevyeksi lounaaksi tai vaikka paistetun kalan lisukkeeksi.

Munakoisobulgur (2-4 annosta)

1 munakoiso
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
1 tl juustokuminaa
1 tlk kikherneitä
1,5 dl bulguria
1,5 dl kiehuvaa vettä
0,5 rkl kasvisfondia
suolaa
1 rkl oliiviöljyä
100 g kuivattuja (luomu)aprikooseja
tuoretta viher- tai marokonminttua ja sileälehtistä persiljaa

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Leikkaa munakoiso noin 0,5 sentin viipaleiksi ja leikkaa viipaleet vielä neljään osaan. Levitä palat uunipellille leivinpaperin päälle. Kaada munakoisojen päälle niin paljon oliiviöljyä että hirvittää (mutta ei munakoisojen sentään tarvitse uida öljyssä). Mausta suolalla, pippurilla ja juustokuminalla. - Paahda munakoisoja uunissa välillä käännellen noin 20-25 minuuttia tai kunnes ne ovat aivan pehmeitä.
- Kun munakoisot ovat uunissa, kiehauta vesi vedenkeittimessä. Sekoita fondi bulgurin joukkoon ja kaada vesi päälle. Anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia tai kunnes kaikki vesi on imeytynyt. - Sekoittele couscous irtonaiseksi haarukalla ja lisää sekaan oliiviöljy ja ripaus suolaa.
- Huuhtele kikherneet ja sekoita ne paistettujen munakoisojen joukkoon. Mausta vielä kevyesti suolalla.
- Silppua aprikoosit. Sekoita kaikki aineet yhteen ja silppua joukkoon vielä reilusti tuoretta persiljaa ja minttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti