|
Lähikuva pitsineuleesta |
Sain keväällä Salaiselta neuleystävältäni ihania lankoja ja kivoja ohjeita kaikenlaisten pienten yllätysten lisäksi.
Huhtikuussa sain ohjeita kauniisiin pitsineulehuiveihin joista ensimmäisenä kokeiluun päätyi Jane Tannerin suunnittelema "Dane Shawl". Langaksi valikoitui
toukokuun paketista löytynyt kauniin värinen pellavasekoitelanka. Ajatuksena oli tehdä kesäinen huivi viileitä iltoja silmällä pitäen.
|
"Dane Shawl" lopullisessa muodossaan |
Huivin neulomiseen meni kuitenkin lopulta pari kuukautta kun ei sitä sitten tullut tehtyä kuin muutama kerros silloin tällöin, mutta eiköhän huiville käyttöä elokuussa ja syksyn aikanakin löydy. Englanninkielinen ohje oli suhteellisen helppo ymmärtää ja seurata kunhan pääsi alkuun. En kylläkään aloittaessa ollut ihan varma millainen huivista tulee ja hauskat kaareutuvat reunat olivat todellakin positiivinen yllätys. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen: pieniä virheitä on siellä täällä, mutta ensimmäiseksi oikeaksi pitsihuiviksi tämä on mielestäni onnistunut.
|
Huivi pingotusalustallaan |
Tämä on muuten ensimmäinen työ jonka pingotin oikeaoppisesti. Eikä huivista näin kaunista olisi muuten tullutkaan. Hankin pingottamista varten kuvassa näkyvän lasten jättipalapelin jonka pehmeisiin paloihin nuppineulat uppoavat mukavasti. Palat menevät suhteellisen pieneen tilaan kun pingotusalustan purkaa ja osia voi koota pingotustarpeen mukaan. Tällaisen hankinta on ollut mielessä jo pitkään, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kun en muuten olisi saanut huivia kunnolla muotoonsa.
Uusi Salaisen Neuleystävän kierros muuten alkaa taas,
klikkaahan tästä lukeaksesi lisää.
Moikka pitkästä aikaa! Mistä olet löytänyt noita palapelin palasia? Täällä pingotusongelma myös. Ei ole niin isoa mattoa enää koko talossa mihin tuon voisi tehdä, eikä myöskään stryroxia, ja sen säilyttäminen on tosi hankalaa.
VastaaPoistaNo heipä hei Memmu! Palapelin löysin lelukaupasta (BR-lelut), muistelisin nähneeni muissakin lelukaupoissa. Ehkä voisi löytyä markettien leluosastoltakin...
VastaaPoistaNoi palat on tosi näppärät! Mulla on iso styrox-levy (ja tilaa säilyttääkin sitä), mutta se kuitenkin ajan mittaan alkaa röpelöityä reunoistaan, joten täytyy pitää silmät auki leluosastoilla (joilla mä käytännössä tietenkin lähes asun...).
VastaaPoistaOn kyllä tosi näppäriä. Jos isoja juttuja pingottelee niin saattaa tarvita kaksikin pakettia. Itselle riitti juuri ja juuri tuohon huiviin nuo yhden paketin palat (tosin tuo oli kyllä vähän "hassun" mallinen...).
PoistaNiin kaunis...
VastaaPoistaKiitos! Ja ei pääse kyllä ihan oikeuksiinsa kuvissa :)
PoistaHei tosi kiva idea toi pingottamisalusta, en oo ikinä aatellutkaan! Pistänpä korvan taa :).
VastaaPoistaHei! Löysin blogisi. Pian tulossa ihan oikeaakin postia :D
VastaaPoistaTerveisin, SalainenNeuleYstäväsi 21
En tiedä maltanko edes odottaa :)
Poista