torstai 26. marraskuuta 2015

The Pipo vol. 2

Tein kolmisen vuotta sitten kasan pipoja kummilapsen päiväkodin joulumyyjäisiin. Tänä vuonna päädyin tekemään uuden erän, eli olkoon nämä sitten nimeltään The Pipo vol. 2. Pipoissa on käytetty Gjestalin Janne -lankaa. Kirjava, joka päätyi suoraan kummilapsen päähän, on Novitan Nallea.

Malli on yksinkertainen: luodaan silmukat sukkapuikoille tai sopivan mittaiselle pyöröpuikolle ja ensin tehdään sopivan pituinen 2o 2n resori (pituus 2x valmiin resorin mitta). Sitten jatketaan sileää neuletta kunnes pipo on sopivan pituinen. Päättelyn voi tehdä viimeisellä kerroksella siten, että samalla sulkee pipon yläsauman tai sauman voi ommella lopuksi päättelyvaiheessa kiinni. taita resori kaksinkertaiseksi ja kiinnitä ompelemalla. Viimeistelynä voi lisätä pipon kulmiin tupsut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti